Siirry sisältöön
Säästöpossu, jonka kyljessä on tekijänoikeuksiin viittavaa C-merkki.
Kuva Jani pulkka

Tekijänoikeus on omaisuutta, osa 5. Tekijänoikeuksista pitää maksaa korvaus

Niklas Vainio toimi Temen lakimiehenä 2009-2011 ja käsitteli juttusarjassa tekijänoikeuden syntymistä, omistamista ja luovuttamista.

Osa 1   Osa 2   Osa 3   Osa 4   Osa 6   Osa 7

Tekijänoikeuskorvaus ja rojalti

Temeen tulee usein kysymyksiä tekijänoikeuskorvauksista. Työnantajat ehdottavat esimerkiksi palkan pilkkomista varsinaiseen palkkaan ja tekijänoikeuskorvaukseen. Elokuva- tai teatterituotannoissa saatetaan tarjota rojaltiin perustuvia sopimuksia. Mitä tekijänoikeuskorvaus tarkoittaa tekijän tulojen kannalta?

Elokuvan lavastajana palkkani on 25 000 euroa. On sovittu, että tekijänoikeuskorvaus on 5 000 euroa palkasta ja sillä myyn kaikki oikeudet. Mitä tämä tarkoittaa?

Palkka on korvausta työsuhteessa tehdystä työstä. Työsuhteesta on kyse silloin, kun työtä tehdään työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Palkka kerryttää eläkettä ja työttömyysturvaa. Tekijänoikeuskorvaus tarkoittaa tekijänoikeuden luovuttamisesta maksettavaa korvausta. Tekijänoikeuskorvaukseen ei liity samanlaisia työttömyysturvaetuuksia kuin palkkaan: se ei kerrytä työssäoloehtoa eikä muodosta työttömyyspäivärahan perustetta. Kuitenkin työttömälle maksettu tekijänoikeuskorvaus tietyissä tapauksissa vähentää maksettavaa työttömyyskorvausta. Tekijänoikeuskorvaus ei myöskään kerrytä eläkettä. Sekä palkasta että tekijänoikeuskorvauksesta maksetaan tuloveroa verokortin mukaan.

Työnantaja ei joudu maksamaan tekijänoikeuskorvauksesta sosiaaliturvamaksuja tai muita sivukuluja, joten tekijänoikeuskorvaus tulee halvemmaksi kuin palkka. Siksi tuotantoyhtiöt usein pyrkivät muuttamaan palkkaa tekijänoikeuskorvaukseksi. Työntekijän asemaa tämä kuitenkin huonontaa pienentämällä sekä työttömyyspäivärahaa että eläkettä.

Osa palkkiosta voi olla tekijänoikeuskorvausta silloin, jos todella luovutetaan ylimääräisiä oikeuksia. Tekijänoikeuskorvaus tulee kyseeseen myös silloin, jos myyt sinulla olevan tekijänoikeuden useammalle taholle tai tahoille, joihin et ole työsuhteessa. Jos hyväksyt osan palkastasi maksettavaksi tekijänoikeuskorvauksena, pidä kuitenkin huoli, että varsinaisen palkan osuus on vähintään työehtosopimuksen mukainen. Työehtosopimuksen alittava palkka voi aiheuttaa ongelmia työttömyyskorvauksen suhteen.

Lavastajalla on tekijänoikeus suunnittelemaansa lavastukseen osana teosta. Kun lavastus suunnitellaan työsuhteessa teatteriin tai tuotantoyhtiöön, työnantaja saa normaalitoimintansa mukaisen käyttöoikeuden lavastukseen. Teatterissa tämä tarkoittaa oikeutta käyttää lavastusta esityksissä, elokuvassa se tarkoittaa oikeutta käyttää lavastusta osana elokuvaa. Työnantajalle ei kuitenkaan automaattisesti siirry oikeus esimerkiksi myydä lavastusta käytettäväksi toisen teoksen osana.

”Kaikkien oikeuksien” myyminen tarkoittaa, että työnantaja saa normaalia laajemman oikeuden käyttää teosta. Tällainen sopimus on harvoin aidosti tarpeellinen. Jos haluat sopia työnantajan kanssa laajemmista käyttöoikeuksista, sopimuksessa kannattaa määritellä tarkemmin, millaisia oikeuksia luovutat ja vastaavasti oikeuksien siirtämisestä on syytä sopia asianmukainen korvaus.

Miten rojalti eroaa tekijänoikeuskorvauksesta?

Tekijänoikeuden täydestä tai rajatusta siirrosta maksettavaa korvausta kutsutaan tekijänoikeuskorvaukseksi. Yleinen tapa on maksaa korvaus kerralla esimerkiksi luovutuksen yhteydessä. Tämän sijaan tai lisäksi voidaan sopia rojaltista eli korvauksesta, joka maksetaan yhtenä tai useampana eränä ja on tietty prosenttimäärä myyntitulosta. Rojalti on siis yhdenlaista tekijänoikeuskorvausta.

Rojaltikorvaus voi perustua suoraan teatteriesityksen lipputuloihin tai elokuvan dvd-myyntituottoihin. Esimerkiksi jos suomalaisen kirjailijan teos dramatisoidaan näyttämölle, oikeuksista saatetaan maksaa rojaltina 6 % lipputuloista alkuperäiselle kirjailijalle ja 6 % näytelmäkirjailijalle.

Tekijänoikeuden luovutukseen liittyvät tekijänoikeuskorvaukset on syytä erottaa Kopiosto-korvauksista. Kopiosto tilittää vuosittain tekijöille osuuden niin sanottujen hyvitysmaksujen tuotosta sekä korvaukset tv-ohjelmien edelleen lähettämisestä, tallentamisesta, kirjastolainauksesta ja esittämisestä erilaisissa laitoksissa.

Niklas Vainio

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.