Photo by Joshua Earle on Unsplash

Sinä et ole työsi

Teksti Mirja Hämäläinen

Nykyajan tarhaikäiset saattavat kauppaleikkien lisäksi leikkiä toimistoa, jossa näpytellään tietokoneita ja siirretään A4:sia tärkeänä pinkasta toiseen. Harva lapsi kuitenkaan haaveilee työstä Key Account Managerina tai Head of Social Media -nimikkeellä. Suosikkeja lienevät lasten kirjoista tutut konkreettiset alat, kuten lääkäri, opettaja tai roskakuski. Viidentoista vuoden päästä nämä kolme ammattia saattavat näyttää aika erilaisilta kuin tänä päivänä. Lapsille, jotka eivät ihan ymmärrä, että mitä työnkuviin oikeasti kuuluu nytkään, tämä tuskin on mikään ongelma. Meille aikuisille siinä kuitenkin saattaa olla paljonkin pureksittavaa.

Teknologia mullistaa kaikkein perinteisimpiä ammatteja, meitä kaikkia ja yhteiskunnan rakenteita.

On mahdollista, että lääkärin työssä olennainen diagnostiikka ja iso osa operoinnistakin siirtyy koneiden puuhaksi. Ne tekevät tasalaatuisempaa jälkeä kuin ihmiset. Ihmislääkärin rooli on tulevaisuudessa valmentava, tukeva ja tietoa tulkitseva. Tuki ja tulkinta saatetaan toki tehdä etäyhteydessä. Opettajan työ muuttuu jo nyt voimaan tulevan uuden opetussuunnitelman myötä entistä vahvemmin tiedon etsintään kannustavaksi, kuin tietoa jakavaksi. Kun lapsilla on pääsy suurimpaan osaan kaikesta maailman tiedosta, täytyy heitä opettaa tulkitsemaan, yhdistelemään ja arvioimaan. Oppimisprosessit moninaistuvat ja opettajien vastuulla tulee olemaan tavoitteiden saavuttaminen erilaisia reittejä.

Roskakuski taas saattaa tulevaisuudessa etäohjata samaan aikaan yhdeksää automaattiroska-autoa ja toisessa työvuorossaan antaa chättitukea ihmiselle, joka ei tiedä miten rikki mennyt kahvinkeitin pitää kierrättää. Tai sitten jotain ihan muuta. Kaikki nämä ja suurin osa muistakin aloista on joka tapauksessa muutosten kourissa. Eivät pelkästään teknologian kehityksen myötä, mutta myös sen tuomien kansainvälisten mahdollisuuksien myötä: roskakuskin etäohjaustyö voidaan siirtää vaikka Mosambikiin ja Quitossa voidaan analysoida suomalaista potilasdataa.

Kaikissa – erilaisen koulutustaustan ammateissa – perinteisten ammattien tulevaisuuden työnkuvissa inhimilliset taidot korostuvat: uteliaisuus, empatia, vuorovaikutus ja asiantuntijuus.

Matalan koulutuksen työpaikat tulevat lähes katoamaan, joten lääkärin ja opettajan asema on kuvitteellisista haaveammateista jossain määrin roskakuskia turvatumpi. Ei siksi, että tutkinto takaisi monellakaan alalla vakitöitä. Opiskelujen myötä ihminen kuitenkin yleensä kehittää myös uusien asioiden omaksumiskykyään. Sen rinnalla tarvitaan tietenkin myös motivaatiota mukautumiseen. Jo vuosia on puhuttu siitä, että moni nuori joutuu kouluttautumaan useita kertoja. Tästä seuraava askel on, että koko työn sisältö on oppimista. Sen hyväksyminen voi olla iloinen prosessi tai sitten piinallinen, riippuen sekä itsestä että ympäröivistä olosuhteista.

Koneiden kumppaneina

Tulevaisuuden lääkärin, opettajan ja roskakuskin kaikkia muutoksia yhdistää se, että työ tulee vaatimaan työskentelyä koneiden kanssa. Kaikissa – erilaisen koulutustaustan ammateissa – perinteisten ammattien tulevaisuuden työnkuvissa inhimilliset taidot korostuvat: uteliaisuus, empatia, vuorovaikutus ja asiantuntijuus. Utelias kysyy systeemisiä kysymyksiä ja pyrkii ratkomaan niitä. Utelias yhdistelee erilaisia asioita ja elämänpiirejä. Uteliaisuus on 2020-luvun työelämän hyve, monia uusia työelämän taitoja varten ei kannata tai tarvitse palata kouluun vaan itselleen voi opettaa paljon neuvokkaalla googlaamisella. Empaattisuus saa ihmisen miettimään asiakastaan tai yhteistyökumppaniaan sekä rationaalisesti että tunteella. Empatia voi ohjata olennaisten ongelmien äärelle. Tulevaisuuden menestyjä osaa luovia monenlaisissa verkostoissa ja käyttää niitä hyväkseen. Hän tietää mitä osaa hyvin ja tuo sen monenlaisiin viitekehyksiin.

Mutta vaikka kuinka näitä hyveitä itsessään vaalisi, on mahdollista, että yhä useammalle meistä ei perinteisessä mielessä riitä töitä tulevaisuudessa. Uusien työnkuvien lisäksi syntyy toki kokonaan uusia ammatteja, joita emme voi vielä aavistaa, mutta monen kohdalla tulee varmasti ainakin vaiheita, että supistuvat työmarkkinat ja oma osaaminen eivät kohtaa. Sen pitää tulevaisuudessa olla ihan ok. Ihmisen arvo ja identiteetti ei pidä rakentua vain siihen, mitä hän tekee palkkatyökseen. Vaikka on selvää, että ihminen tarvitsee mielekästä tekemistä itselleen, ei palkkatyön pitäisi olla ainut keino kiinnittyä yhteiskuntaan. Tulevaisuudessa toimeentulo saattaa eriytyä työstä, ja yhä useampi meistä tulee keräämään tilinsä saldon eri lähteistä: joku ajaa Uberiä ja toinen pistää pystyyn joukkorahoitusprojektin. Yhteiskunnallisten rakenteiden pitää yksilöiden lisäksi sopeutua näihin muutoksiin, perustulo saattaa jossain muodossa olla yksi mahdollinen ratkaisumalli.

Luovuus muutoksessa

Entäpä sitten luovat alat? Moni lapsi haaveilee niistä jo aivan pienestä ja niihin valmistautuminen aloitetaan vaikka roskakuskin töistä eroten yleensä jo nuorena. Intuitiivisesti voisi sanoa, että moni luovan alan ammattilainen kokee ammattinsa ja työnsä suuremmaksi osaksi identiteettiään kuin esimerkiksi asiakkuuspäällikkö pk-yrityksessä tai kahvilatyöntekijä. Luovuuteen liittyy myyttejä ja taiteen paikka ja merkitys ovat aina elävässä keskustelussa. Sen täytyy säilyä itseisarvoisena, mutta käytännön sovelluksista esimerkiksi hyvinvointialoille voi löytyä luovien alojen ammattilaisille uutta mielekästä työtä. Tasapainoilu tässä välissä on haastavaa.

Samat kysymykset sopivat kuitenkin useimmille aloille. Jos uuden suunnan löytäminen omalle työlle tuntuu tulevaisuuden suhteen tarpeelliselta, voisiko se olla jotain, missä koneiden kanssa pääsisi tekemään yhteistyötä uudella tavalla? Jos alan vaihtaminen kokonaan käy mielessä, voi itseltään kysyä esimerkiksi, mitä oma osaaminen oikeastaan on ja mistä omassa työssään tykkää? Mihin muualle osaamista mahdollisesti voisi soveltaa, millaisia ongelmia osaamisella voi ratkoa tai missä pääsisi tekemään saman tyyppisiä asioita?

Muutosten kourissa sekä alat että yksilöt joutuvat ja pääsevät kirkastamaan omaa osaamistaan. Mistä tässä todella on kysymys ja miksi tämä on merkityksellistä? Yhteistyö ja verkostoissa toimiminen on helpompaa, jos itse tietää vastaukset näihin kysymyksiin. Osaaminen ja sen kehittäminen on olennaisempaa, kuin ammattinimike. Keitä me sitten olemme, kun emme enää ole vain juristeja, jonglöörejä, tutkijoita ja toimittajia? Toivottavasti mahdollisimman moni meistä on uteliaita ongelmanratkaisijoita, jotka osaavat toimia monien alojen välissä ja välillä.

Uudenlaista yhteistyötä kannattaa nimittäin miettiä myös eri alojen välillä. Teknologia mahdollistaa ihmisten yhteentuomisen ja mukaan innostamisen helpolla tavalla. Mieti moniko tapahtuma, jossa olet viime aikoina ollut osallisena, tekijänä tai kokijana, oli paljon helpompi järjestää, kun käytössäsi oli sosiaalinen media sekä markkinointiin että työryhmän kommunikaatioon?

Maailmassa on paljon niin monimutkaisia ongelmia, että niitä kannattaa ratkoa yllättävillä osaamisyhdistelmillä. Meitä uhkaa esimerkiksi väestön ikääntyminen ja ilmastonmuutos. Ehkä seuraavan sukupolven lapset haaveilevat urasta ballerinana, joka konseptoi vanhusten palvelutalon tilaratkaisuja ja poliisina, joka on selvittää rikoksia virtuaalitodellisuudessa. Tai sitten jostain ihan muusta. Jos työ on ongelmanratkaisua toisen puolesta, se ei tule loppumaan maailmasta, keinot ja tarpeet vain muuttuvat.

Mirja Hämäläinen Kirjoittaja on ajatushautomo Demos Helsingin tutkija. Juttu on julkaistu Metelissä 4/2016.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..