Kuva Derek Thomson, Unsplash

Kesä on loppu, hurraa tuleva kesä!

Taideopetuksen kentällä kesä ei ole pelkästään ihana ja lämmin loma, vaan se on usein lomautus, työttömyys tai kevään uurastuksen keskellä etsittyjen tai itseperustettujen kesäkurssien luoma repaleinen ja taloudellisesti haastava ajanjakso.

Älä ymmärrä minua väärin, rakastan kesäkursseja, niiden pitämistä. En rakasta usein pitkäänkin kestävää palkkojen odottamista, jännitystä siitä, toteutuuko kurssi, enkä epätoivoista lastenhoidon järjestämistä kaukana sijaitsevan kesäkurssin ajalle.

Kyselin tuttaviltani mistä kirjoittaisin Meteliin. Kesä nousi aiheeksi usealta henkilöltä. Kesä ja se, että työskentelemme alalla (taiteenopetus vapaalla kentällä), jossa on tavanomaista lomauttaa työntekijät kesän ajaksi, tai työllistää heitä vuodesta toiseen määräaikaisella työsuhteella.

Pienellä googlaamisella minulle selviää, että vuosilomasta säädettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1922 ja määräykset ovat säilyneet suurin piirtein samoina. Valitettavasti vuosilomalain määräykset eivät koske aloja, joissa työnantajan toiminnan luonteen vuoksi työ keskeytyy vuosittain – kuten taideopetuksessa, jossa alan rakenne on siis samanaikaisesti sekä oikein, että väärin.

Mielestäni lepääminen on työssä ja työlle tärkeää.

Eteenkin se on tärkeää luovalle ja luovuudelle pohjautuvassa työssä. Taiteenopetus perustuu kykyyn uudistua, kykyyn luoda tilaa luovuudelle ja kykyyn nähdä niitä hauraita hetkiä, kun joku on vasta astumassa itselleen tuntemattomaan suuntaan. Se on merkittävää ja suoraan sanottuna vaikeaa ja raskasta työtä. Se vaatii vastapainokseen lepoa.

Kesäkurssit eivät aina toteudu. Kurssi ei ole saanut tarpeeksi oppilaita, tai se peruuntuu muista vaikkapa tuotannollisista syistä. Keväällä useilla taiteenopetuksen aloilla on kiireinen aika, kevätnäytökset lähestyvät ja oma aikataulu on hyvin tiukka. Teatterinopettajana tiedän, mitä tarkoittaa, kun keväällä yhdeksän omista ryhmistä tekee esityksen, demon tai muun itselleen tärkeän ja merkittävän ulostulon. Se vaatii paljon organisaatiokykyjä, luovia ratkaisuja, kantamista, pulasta pelastamista ja sinnikästä sielunkannattelua. Samaan aikaan kuitenkin joudun miettimään kesää. Miten löydän kesätyöni, miten tiedotan (joka usein jää kesäkurssien opettajille) kurssista ja missä välissä suunnittelen opetuksen?

Väsynyt ja omasta toimeentulostaan epävarma opettaja ei ole paras työntekijä taiteenopetuksen kentällä.

Onneksi tähän on havahduttu. On olemassa työnantajia, jotka ovat miettineet ja arvostaneet työntekijöidensä jaksamista ja osaamista. Siis, kun luet eteenpäin – ota vinkit vastaan. Vie ajatusta eteenpäin, ehkä jo ensi kesänä sinäkin voit joko ratkaista oman työpaikkasi työntekijöiden tilannetta paremmaksi – tai päästä oikealle lomalle.

Luoteis-Uusimaan tanssiopisto Vinhassa kaikki alkoi silloisen rehtorin Milla Malmbergin pohdinnasta. Malmberg mietti, miten pienellä paikkakunnalla voisi työllistää työntekijöitään niinä aikoina, kun tanssikoulussa työtä on vähemmän. Kysymys on varsin arkinen ja vaikea – useat tanssikoulut joutuvat lomauttamaan työntekijöitään tai solmimaan jatkuvia määräaikaisia suhteita opettajiinsa, koska työtunteja ei kesälle ole tarpeeksi. Tämä tuottaa molemminpuolista epävarmuutta, usein opettajat lopulta lopettavat työsuhteensa saadessaan jotain parempaa, tai pysyvämpää ja koulu jää ilman heille karttunutta osaamistaan.

Lapsia kesäteatterissa. Kuva Aino Unkila.

Malmberg ratkaisi asian Vinhassa hakemalla apurahaa opetus- ja kulttuuriministeriöltä hankkeelle, jonka tavoitteena oli tukea ammattimaista tanssinopetusta. Apuraha kohdennettiin koulussa paikkaamaan opetustyön työtuntivajetta taiteellisella työllä. Tuntivajetta korvattiin opettajilta joko kesän tai talven ajalta, riippuen opettajan tilanteesta ja toiveesta. Apurahatyöskentelyyn ei opettajien myöskään ollut pakko osallistua, vaan he saivat itse valita, halusivatko ottaa tämän tilaisuuden vastaan.

Alkoi hanke nimeltä TanssiOPEN Stage.

TanssiOPEN Stage -hankkeelle oli opettajien työllistymisen lisäksi merkittävää ja tärkeää edistää tanssitaiteen saavutettavuutta Länsi-Uudellamaalla. Hankeen alla Vinha on toteuttanut tähän mennessä kolme teosta, joista kaksi on suunnattu lapsiyleisölle ja ne ovat suunniteltu kiertäviksi teoksiksi – teoksiksi, joita voi esittää missä tilassa tahansa. Esittävälle taiteelle ja esittävän taiteen koululle on merkittävää tuoda näkyväksi oma olemassaolonsa. Tanssi on taidemuotona hetkellinen ja kokemuksellinen ja uskon, että tuomalla se katsojien luo, voi se herättää kipinän katsojalleen osallistua. Tämä taas lopulta takaa opettajien työllistymisen jatkossakin.

Kolmas hankkeen merkittävä sisältö oli sallia Vinhan opettajien oman taiteellisen osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen. Tänä kesänä opettajat ovat voineet halutessaan osallistua hankkeeseen tekemällä sooloteoksia. Tämä työskentely kattaa kesällä muuten opettajilla olleen työttömyysjakson. Soolot, joita on tehnyt opettajista Pauliina Kettunen, Saara Mikkola-Ylitolva (nykyinen rehtori) ja Saana Kulmala, esitetään syksyllä tanssiopisto Vinhan järjestämässä TanssiOPEN Stage -illassa 14.9.2018.

Haastattelin Vinhan opettajista Pauliina Kettusta (TaM) joka oli tarttunut tähän ”kesätyöhön” soolon muodossa. Kettunen työskentelee Vinhalla balettiopettajana. Aikaisempina kesinä Kettunen on ollut tämän ajan työttömänä, opetuksen suunnittelun, hallinnollisten töiden ja kertyneen loman jälkeen. Nyt, hän tutki hankkeen turvin omaa taiteellista käsitystään ja kehitti osaamistaan soolon luomisen kautta. Kettunen kertoo, että hanke on tuonut useita asioita työyhteisöön. Ensimmäisenä Kettunen mainitsee kiireen ja rutiinien rikkoontumisen.  Syvemmällä tasolla on hanke tuonut Kettusen mielestä elävyyttä ja monipuolisuutta kouluun sekä opetukseen ja hän kokee, että hankkeesta on ollut paljon hyötyä koululle. Hän toteaa, että jos omalle taiteelle, tanssille, ei anna aikaa, opetus tyrehtyy lopulta.

Toivoisin, että useampi koulu pystyisi satsaamaan samaan ja rahoittaja näkisi vastaavan sisällön arvon ja mahdollisuudet.

Millä tavalla sooloteoksen tekeminen on tukenut taiteen opettamista Vinhassa ja Kettusen omassa työssä balettiopettajana? Tasoja on useita. Ensinnäkin hankeen tuoma turvallisuus kesälle. Kettusen ei ole tarvinnut jäädä työttömäksi, vaan hän on voinut soolon rakentamisen jälkeen pitää selkeän kesäloman ja hoitaa hallinnolliset, sekä suunnittelutyöt rauhassa. Toinen merkittävä asia Kettuselle oli työpaikalla työaikaan sovitut ”soolopurkusessiot”, joissa prosessiaan sai käydä läpi. Kettunen kokee, että näiden kautta työpaikan hierarkiat laskivat, ainakin hetkellisesti – ja tämä salli aidompaa kontaktia ilman työrooleja.

Hyvä kontakti työntekijöiden välillä, avoin keskustelukulttuuri ja luottamus ovat olleet työpaikalle keskeisiä arvoja. Kettuselle nämä asiat ovat tärkeitä, kuten myös Vinhalle. Hyvä kontakti työntekijöiden välillä, avoin keskustelukulttuuri ja luottamus ovat olleet työpaikalle keskeisiä arvoja. Oman taiteellisen työskentelyn lisääminen tanssiopettajien työnkuvaan on mahdollistanut tutustumisen toisiin opettajiin erityisesti taiteilijoina ja siten laajentanut opettajien omaa taidekäsitystä, niin opettajana kuin tanssijana. Tämä on ollut Kettuselle tärkeää.

Miten oman soolon rakentaminen on vienyt Kettusta pidemmälle baletinopettajana? Hänelle oli uusi konsepti tehdä tanssikoulussa omaa taiteellista työtä. Vinhassa tiedostettiin tämä ja koulu painotti hankkeen sooloille täyttä taiteellista vapautta. Kettuselle vapaus työskentelyssä oli merkittävä asia, sillä konsepti tanssitaitelijana toimimisesta siinä paikassa, missä oli jo pitkään työskennellyt tanssinopettajana, oli uusi ja alkuun haastava. Päästäkseen kiinni teokseensa piti Kettusen luoda itselleen uusia työskentelytapoja, mm. luoda väylä ottaa uusi suhde tilaan, jossa yleensä hän opettaa.

Kettuselle baletissa ei ole kyse vain liikkeiden opettamisesta. Kyse on myös siitä, miten tanssija aistii sisäisen ja ulkoisen tilan. Kettusta kiinnostaa tanssijan sisäinen kokemus ja se, miten se esiintyy tanssiessa ja miten sitä voi opettaa. Oman soolon rakentamisen, oman sisäisen kokemuksen ja väylien vahvistaminen ja oman kokemuksen ilmaisun tutkiminen on pakottanut Kettusen luomaan uusia harjoitteita. Tämä työskentely on vahvistanut Kettusen käsitystä oman tanssin opettamisen tavoista. Siitä, miten oppilaan prosessi kohti omaa taidekäsitystä rakentuu.

On todennäköistä, että soolojen katsomo koostuu koulun maksavista asiakkaista, nuorista ja heidän vanhemmistaan. Kettunen sanoo, ettei olisi uskonut uskaltavansa tehdä sen, mitä nyt on uskaltanut tehdä. Vaatii rohkeutta sekä koululta, että tanssijoilta ottaa vastaan taiteellinen vapaus ja ehkä avata uusia kokemuksia, käsitteitä ja mahdollisuuksia niin itselleen kuin katsojilleen. Usein katsoessani taidekoulujen kevätesityksiä yleisön sisällä, ajattelen, että taiteenperusopetuksen ydin on juuri tässä: kyvyssä avata pienikin uudistumisen mahdollisuus omalle yhteisölleen. Vinhan hanke toteuttanut hankkeen kautta tätä moniulotteisesti, älykkäästi ja rohkeudella. Toivoisin, että useampi koulu pystyisi satsaamaan samaan ja rahoittaja näkisi vastaavan sisällön arvon ja mahdollisuudet.

Mitä on yhteispäätoimisuus?

”Onko tämä käsite yhteispäätoimisuus sinulle tuttu?” kysyin teatteriopettajien facebook-ryhmässä ja sain yhden vastauksen. Ei, ei minullekaan. Yhteispäätoimisuus on yleinen musiikinopettajien ammattikunnassa.  Yksinkertaistetusti se tarkoittaa, että jos opettaja työskentelee useammassa taiteenperusopetusta antavassa työpaikassa ja hänelle kertyy näistä yhteensä minimissään 16h/viikko, on hän oikeutettu yhteispäätoimisuuteen ja silloin työnantajat yhdessä jyvittäen maksavat opettajalle kesäloman.

Kyselin seuraavaksi suoraan ystäviltäni, jotka toimivat taiteenperusopetusta antavissa teatterikouluissa, eivätkä he olleet kuulleet yhteispäätoimisuudesta. Osa on työskennellyt myös muissa vahvoissa taidekouluissa, kuten Annantalo, mutta eivät olleet kuulleet yhteispäätoimisuudesta.

En oikeastaan tiedä. En pystynyt tarkalleen paikantamaan syytä, pitkällisestä tutkimisestani riippumatta. Mitään laillista pohjaa ei ole, yhteispäätoimisuus voisi olla osa muutakin taiteenperusopetusta aivan hyvin. Se ettei se ole yleisesti tiedossa, johtuu muista asioista. Osa syytä tähän voi olla siinä, että musiikinopettamisella on pidempi historia kuin esimerkiksi teatterinopettamisella ja ammattiliitot jo sitä kautta ovat voineet tehdä enemmän työtä kentän eduksi. Osa voi taas liittyä opettamisen erilaisuuteen. Musiikinopettaja voi mm. ottaa osaksi yksilöoppilaita, jolloin 18h opetusviikon rakentaminen on hyvin erilainen kokonaisuus kuin vaikkapa teatteriopettajalle, jolle 18 opetustuntia voi pahimmillaan sisältää esimerkiksi viiden näytelmätekstin kirjoittamisen/sovittamisen ja harjoituttamisen ja yhdeksän demon suunnittelemisen 14:sta hyvinkin toisistaan poikkeavalle ryhmälle.

Silti mietin, eikö tässä taiteenperusopetusta antavat teatterikoulut voisi tehdä yhteistyötä? Useat koulut ovat teatteri-ilmaisunohjaajien perustamia ja niiden tavoitteena on työllistää perustajansa. Samalla useat opettajat työskentelevät tunnin tällä koululla, viisi tuolla koululla. Yhteistyö koulujen välillä olisi viisasta ja vakiinnuttaisi työtekijä-työnantaja suhteita. Se antaisi myös opettajille kokemuksen siitä, että heidän ammattitaitoaan arvostetaan. Ennen kaikkea se kasvattaisi työssäjaksamista.

Kettunen toteaa: ”Vihnassa työnantajaa kiinnostaa työntekijän työllistyminen, kehittyminen ja hyvinvointi. Pitäisi kiinnostaa kaikkia.”

Hyvänä työnantajana toimiminen on vaikeaa, se ei ole yksinkertaista ja suoraviivaista. Taiteenopetus on kenttänä laiha ja sen toimintaa leimaa palveluammatin tyypilliset haasteet – palvelun pitää olla tarvittua, haluttua, saatavilla ja näkyvillä, jotta se selviää. Uskon, että työssään itseään arvostavat ja työssään jaksavat työntekijät ovat pitkällä tähtäimellä taloudellinen etu, ei rasite. Lisäksi, työnantajan tekemät valinnat ovat suhteessa kentän sisällölliseen kehitykseen ja yhteisöön niin koulun sisällä, kuin sen ympärilläkin.

Ehdotan, että puhuisitte ensivuoden kesälomasta työpaikallanne. Minulla olisi ehdotettavana kaksi kysymystä tämän keskustelun alkuun:

Mikä teidän mielestänne voisi kehittää taiteenopetusta kenttänä? Ja miten se voisi tapahtua teillä?

Ja kerro minulle, mitä ajattelitte: aino.unkila(at)gmail.com

Aino Unkila

Kirjoittaja on kahden lapsen onnellinen äiti, TeM, teatterinopettaja, performanssitaitelija ja aloitteleva standup-koomikko, jota kiinnostaa rakenteet ja hyvät yritykset kaikessa mielessä.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..