Siirry sisältöön

Meteli on Temen verkkolehti

Vespa Laine seisoo harmaan seinän edessä. SEinällä on neljän valonlähteen moderni lamppu.
Paraisilla asuva SVÄVin puheenjohtaja Vespa Laine haluaisi ekologisuuden läpäisevän koko yhteiskunnan. Kuva Tiina Tenkanen

Vespa Laine: Ekologisuus pitäisi saada työehtosopimuksiin

Temen jäsenjärjestöjen puheenjohtajat tutuiksi, osa 2

Tänä keväänä SVÄVin hallituksen jäsen Vespa Laine valittiin Suomen valo-, ääni- ja videosuunnittelijat SVÄVin puheenjohtajaksi. Hän on myös Suomen OISTATin hallituksen jäsen.

Ammattiliittotoiminta on menettänyt jatkuvasti suosiotaan, mutta SVÄVin jäsenmäärä on noussut.

–  Meidän ala on pieni ja meitä on Suomessa niin vähän, niin miksi et olisi mukana oman alasi ainoassa ammattijärjestössä, SVÄVin puheenjohtaja Vespa Laine toteaa.

Laine luonnehtii SVÄVin hallitusta ”joukoksi iloisia veijareita”.  Se ei Laineen mukaan tarkoita, etteikö hallitus tekisi töitä edunvalvonnan, jäsenkoulutuksen ja työolojen eteen, jokainen oman kiinnostuksensa mukaisesti.

–  Joitakin kiinnostaa koulutuspolitiikkaa, joitakin työehtosopimukset. Minua kiinnostaa ekologia, Laine sanoo.

Ekologisuus työehtosopimukseen

­Laineen mielestä luovilla aloilla olisi kiinnitettävä entistä enemmän huomiota kestäviin ratkaisuihin Ekologisuuden tulisi Laineen mukaan olla suunnittelun reunaehtona kuten vaikkapa kalustoluettelo tai näyttämöaukko.

–  Paljon puhutaan ekologisesta teatterista. Mutta toteutuuko ekologisuus esityksissä? Mielestäni ekologisuuden pitäisi olla kirjattuna jo työehtosopimuksessa.

Jos ekologisuus olisi otettu huomioon työehtosopimuksessa, työnantajan olisi otettava huomioon vaikkapa henkilökunnan työmatkat.

–  Nyt matkustussäännöt on sidottu halvimpaan vaihtoehtoon, joka usein voi olla lentomatka. Ekologisesti kestävämpää olisi matkustaa junalla, mutta se ei ole nopeinta eikä aina halvintakaan.

SVÄVin puheenjohtaja on myös kattojärjestö Temen hallituksen jäsen. Laine arvioi, että Temen hallitus on väylä vaikuttaa työehtosopimuksiin.

Ekologisuuden huomioiminen ei kuitenkaan sulje pois edunvalvontaa.

Sädepalkintoperhe kasvaa

Vaikka hallitustyöskentely keskittyy edunvalvontaan, SVÄV on muiden luovien alojen ammattiliittojen tapaan myös taiteilijajärjestö.

–  Jos suunnittelusta puhutaan, olemme samalla aaltopituudella. Kieli on sama, Laine luonnehtii.

SVÄV järjestää jäsenilleen koulutusta – viime aikoina erityisesti verkossa. Lisäksi SVÄV saa näkyvyyttä myöntämisensä Säde-suunnittelupalkintojen kautta. SVÄV jakaa vuosittain Valosäde-, Äänisäde- sekä Videosädepalkinnon. Viime vuodesta alkaen Sädepalkintoperhe on kasvanut viiteen: perinteisten Säteiden lisäksi Lavastus- ja pukusuunnittelijat LP jakaa Lavastussäteen ja Puvustussäteen.

Mielikuviittelijuutta lisää

Parhaimmillaan hallitustyö antaa uusia eväitä kaikille osapuolille. SVÄVin lahjaksi Temelle Laine mainitsee mielikuvittelijuuden.

–  Mielikuvittelijuutta ei usein nähdä supervoimana, mutta se olisi Temelle eduksi.

Mielikuvittelijuudessa on Laineen mukaan kysymys eri näkökulmien tuomisesta keskusteluun. Jalat pysyvät ideoinnista ja löytämisen riemusta huolimatta maassa.

–  SVÄVillä on antaa Temen hallitustyöskentelyyn myös mallia yhteistyöstä. Ammattimme takia meillä on kokemusta toisten auttamisesta ja siitä, miten asioida voidaan viedä maaliin, vaikkei oltaisi samaa mieltä asioista, Laine selventää.

Yhteistyötä lisää

Ammattikuntinta valo-, ääni- ja videosuunnittelijoita ei ole Suomessa kovinkaan paljon. SVÄV on kuitenkin kasvattanut jäsenmääräänsä tasaisesti lähes 250:een. Laine arvioi, ettei SVÄV ei voi enää kasvaa nykyistä isommaksi, sillä potentiaalisia jäseniä ei ehkä enää ole.

–  Joskus tulevaisuudessa voisi olla mahdollista, että SVÄV tekisi tiiviimpää yhteistyötä esimerkiksi Lavastus- ja pukusuunnittelijoiden liitto LP:n kanssa. Meidänkin jäsenistössä on niitä, jotka suunnittelevat lavasteita ja puvustusta osana audiovisuaalista kokonaisuutta.

Ekologisuus ykkösenä

Vuonna 2017 Laine teki päätöksen. Hän kieltäytyisi töistä, joissa ei käsiteltäisi maapallon tilaa ja ympäristöasioita.

–  Tämä rajaus on helpottanut elämääni taiteilijana merkittävästi.

Vuoden 2017 jälkeen Laine on työskennellyt kasvien ja levien kanssa. Kasviorkesterin kanssa hän soittaa kasveja. Se tarkoittaa, että kasveihin kiinnitetään sensorit, jotka muuttavat kasveissa tapahtuvat toiminnot ääneksi.

Tiede- ja taidekollektiivi Fern Orchestran kanssa Laine on tehnyt maailman ensimmäisen kasveille suunnatun elokuvan Perceptions – Plant Series VII, jota ihmisetkin voivat katsoa, kasvin kanssa.

Lue Vespa Laineen juttu esityksen ekologisesta kestävyydestä… 

Lue Vespa Laineen juttu siitä miten ekologisuus toteutuu kaupunginteatterissa…

Tiina Tenkanen

Temen viestintäkoordinaattori

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..