Siirry sisältöön

Tanssinopettajille yleisen linjan mukaiset palkankorotukset ja kertakorvaus

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ja työnantajaliitot Palvelualojen työnantajat Palta sekä Suomen Tanssioppilaitosten Liitto STOPP ovat päässeet sopuun Tanssinopettajien työehtosopimuksesta.

Uusi sopimuskausi on kaksivuotinen ja se päättyy 31.1.2025. Sopimuskauden kustannusvaikutus on yhteensä seitsemän prosenttia.

– Sopimusratkaisuun päästiin hyvässä hengessä ja tanssinopettajat saivat yleisen linjan mukaiset palkankorotukset, sanoo Temen juristi Jussi Kiiski.

Ensisijaisena vaihtoehtona on paikallinen palkkaratkaisu, mutta jos palkoista ei sovita paikallisesti 21.4.2023 mennessä, palkkoja korotetaan tänä vuonna yhteensä kolmella prosentilla.  Ensi vuonna työntekijät saavat 2,7 prosentin yleiskorotuksen ja 0,3 prosentin yrityskohtaisen erän.

Kertakorvaus kahdessa erässä

Tänä vuonna työntekijälle maksetaan myös yhden prosentin kustannusvaikutuksen suuruinen kertakorvaus kahdessa erässä eli touko- ja lokakuussa. Kertakorvauksen suuruus on 360 euroa, eli yhden erän suuruus on 180 euroa. Osa-aikaisilla kertakorvauksen määrä lasketaan suhteessa opetustyöaikaan. Kertakorvaus ei korota työntekijälle maksettavaa palkkaa eikä taulukkopalkkoja. Kertakorvausta ei makseta työvapaalla, opintovapaalla tai palkattomalla perhevapaalla oleville.

– Kertakorvauksen suuruus noudattelee muita aloja, mutta sen maksuaikataulu ottaa huomioon tanssinopetusalan erityispiirteet, Kiiski toteaa.

Palkankorotusten lisäksi sopimusratkaisuun sisältyy perhevapaamääräysten päivitys sekä sunnuntaityökokeilun jatkaminen ja etäopetustunteja koskeva suositus. Neuvotteluosapuolten yhteinen työryhmä jatkaa myös työtä työehtosopimuksen työaikamääräysten kehittämiseksi. Työryhmän tavoitteena on laatia yksimielinen esitys 15.12.2024 mennessä.

NEUVOTTELUTULOS TÄÄLLÄ…

Lisätiedot
Jussi Kiiski
jussi.kiiski@teme.fi

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.