Hyvät taide-, kulttuuri- ja luovien alojen toimijat,
Lämmin kiitos kaikista viesteistä, joita olen teiltä saanut. Niistä välittyy suuri huoli omasta toimeentulosta ja mahdollisuudesta harjoittaa omaa ammattiaan. Ymmärrän vaikeaa tilannettanne erittäin hyvin.
Tukien riittävyydestä toimialan yhteisöille ja yksittäisille henkilöille on käyty laajaa keskustelua. Opetus- ja kulttuuriministeriössä olemme omalta osaltamme pyrkineet selvittämään toimijoiden tilannetta kyselyin ja keskusteluin. On selvää, että toimijoille on aiheutunut tilanteesta monenlaisia vaikeuksia.
Koronatilanteen johdosta poikkeusolot jatkuvat ja uuden tartuntatautilain astuttua voimaan on mahdollista, että rajoitukset tiukentuvat entisestään. Hallitus on laatinut kolme eri skenaariota siitä, millaisia mahdollisia kehityskulkuja koronapandemialla voi olla kesäkuun 2021 loppuun mennessä.
Tällä hetkellä on valitettavasti vielä liian aikaista arvioida, milloin ja missä laajuudessa taide- ja kulttuuritoiminta voidaan aloittaa siten että kaikkien osallisten turvallisuus on taattu. Valtiosihteerini Tuomo Puumalan johdolla tehdään yhdessä toimijakentän kanssa työtä turvallisen tapahtumajärjestämisen mallin ja exit-strategian luomiseksi, jotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala olisivat valmiina, kun pääsemme jälleen avaamaan yhteiskuntaa.
Koronasta aiheutuvien vaikeuksien vähentämiseen taiteen ja kulttuurin toimialoilla saatiin lisärahoitusta viime vuoden lisätalousarvioissa yhteensä 110 miljoonaa euroa. Freelance-taiteilijoille ja muille itsensä ja mahdollisesti muitakin työllistäville taiteen ja kulttuurin alan ammattilaisille lisärahoitusta jaettiin edellä mainitusta 110 miljoonan euron lisärahoituskokonaisuudesta vuonna 2020 Taiteen edistämiskeskuksen kautta yhteensä 17,5 miljoonaa euroa. ”Korona-apurahoiksi” kutsutut apurahat olivat suuruudeltaan 3000 euroa kevään ja kesän 2020 päätöksissä ja 4000 euroa syksyn 2020 päätöksissä. Toiminimille myönnettiin 4000 euron tai 8000 euron avustuksia. Eniten apurahoja on haettu ja myönnetty musiikin alalle, jolla tulonmenetykset ovat olleet suurimpia.
Kulttuurialan yritykset ja yrittäjät ovat voineet lisäksi hakea työ- ja elinkeinoministeriön pääluokan mukaisia tukia eli kunnista keväällä yksinyrittäjille tarkoitettua tukea, ELY-keskuksista pienille ja keskisuurille yrityksille tarkoitettua tukea, Business Finlandista myönnettyä tukea sekä kustannustukea Valtiokonttorista.
Lisäksi työttömyysturvan piiriin pääsyä ja siellä pysymistä on helpotettu koronavirusepidemiasta aiheutuneen tilanteen vuoksi.
Näyttäisi siltä, että nopeaa ratkaisua tilanteeseen ei ole löydettävissä. Siksi opetus- ja kulttuuriministeriö pyrkii myös kuluvana vuonna turvaamaan luovan työn tekijöiden mahdollisuutta harjoittaa ammattiaan suuntaamalla seuraavan koronatukipaketin henkilöille ja toiminimille. Hallitus onkin antanut eduskunnalle esityksen kuluvan vuoden ensimmäiseksi lisätalousarvioksi. Siinä esitetään noin 15 miljoonan euron suuruista lisämäärärahaa, joka kohdennettaisiin taiteen ja kulttuurin alan ammattilaisille ja toiminimille.
Haluan toivottaa teille paljon voimia ja jaksamista näin haastavina aikoina! Rohkaisen teitä olemaan jatkossakin aktiivisesti yhteydessä mieltänne askarruttavissa asioissa.