Meteli on Temen verkkolehti

Kuva Ahmad Odeh, Unsplash

Korjaava palaute vai parjaava kolaute

Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat STST on tehnyt tanssialan vallankäyttö- ja johtamisongelmia näkyväksi (lisätietoa täällä…) Alalla tuntuu olevan epäselvyyttä vastuista ja velvollisuuksista ja siitä kenen puoleen kääntyä työhyvinvointiongelmissa. Yleinen virhekäsitys on, ettei mm. freelancereilla olisi lainkaan työterveyshuoltoa, jos työnantaja ei sitä osta yksityiseltä puolelta. Julkiselta puolelta saa myös työterveyspalveluita. Lisätietoa mm. TTL:n sivuilla. STST järjestää työhyvinvointiseminaarien sarjan, joka käynnistyi joulukuussa 2019. Tässä jutussa Anna Koskela kirjoittaa joulukuisesta seminaarista, jonka veti tanssitaiteen tohtori ja työnohjaaja Kirsi Törmi.

Työyhteisötaitoihin kuuluu olennaisesti osallistuminen yhteisön toiminnan kehittämiseen.

Maanantaina 2.12.19 Kirsi Törmi puhui STST:n yhteistyössä tanssin ja sirkuksen tiedotuskeskusten, sekä Tanssiteatteri Hurjaruuthin kanssa järjestämässä seminaarissa Epäterveen työskentelykulttuurin ennaltaehkäisy. Aineistossaan Törmi lähestyy työhyvinvointia asiana, jossa ei ole mitään mystistä ja joka rakentuu työyhteisön muodostavien ihmisten toiminnalle. Törmi lähestyy taidetyötä tekevien ryhmien vuorovaikutusta ottaen huomioon biologisen näkökulman ihmisestä  olentona, jonka hermosto on läsnä kaikissa kohtaamisissa. Piileskelevä liike -tutkimushankkeessa Törmin tavoitteena on kehittää traumainformoitu taiteellisen työskentelyn malli. Ajattelussaan Kirsi Törmi hahmottaa ihmisen yhtenä luonnon organismeista. Näin suhde itseen ja lähimmäiseen määrittyy luonnonsuojelullisen näkökulman kautta; olennaiseksi nousee kysymys siitä kuinka kohtelen lähintä luontoani.

Vuonna 2019 media on käsitellyt aivoterveyttä, työuupumusta ja yleistä henkistä huonovointisuutta yhteiskunnan läpäisevänä ilmiönä. Esittävien taiteiden kentällä on noussut esille jaettu kokemus uupumisesta ja kyvyttömyydestä puuttua työyhteisöjen epäkohtiin. Työyhteisöissä ei aina ole selvää kuka on vastuussa ja mistä, ei tiedetä minkä tahojen puoleen kääntyä ongelmatilanteissa, eikä omata selkeää käsitystä siitä mitä apu voi olla.

Aineistossaan Törmi tuo esille turvallisuuden tunteen olennaisena osana onnistunutta taiteellista prosessia. Tunne luo olosuhteet joissa ryhmän kyky toimia yhdessä myös erimielisenä lisääntyy, moniäänisyys mahdollistuu ja eriävät mielipiteet uskalletaan ilmaista. Turvallisuuden tunteen tarpeellisuus on  ristiriidassa  todellisuuden kanssa, jossa työn kuormittavuutta lisää jatkuva paine apurahajärjestelmässä toimittaessa.

Tuotantopaineessa säännöllisten vuorovaikutusmekanismien käyttöönotto voi näyttää turhalta. Jokaisen prosessin alussa ryhmä voi luoda vuorovaikuttamisen mallin, jota työskentelyn aikana noudatetaan. Työyhteisön jäsenillä voi olla hyvin erilaisia käsityksiä siitä, mikä on normaalia. Jos on yhdessä määritelty, että harjoituksessa on kaksi taukoa ja se päättyy ajallaan mutta tämä ei toteudu, on yksinkertaisempaa palata siihen mitä on sovittu, kuin siihen mitä kukin on käsittänyt tai pitää tavallisena.

Ryhmän johtaja ei ole yksin vastuussa työyhteisön jäsenten hyvinvoinnista.

Työyhteisötaitoihin kuuluu olennaisesti osallistuminen yhteisön toiminnan kehittämiseen. Ristiriitatilanteissa johtajan rooli korostuu, mikä on ongelmallista erityisesti mikäli vallan jakautuminen ryhmässä on epäselvää, valtaa käytetään väärin tai sitä ei haluta käyttää lainkaan. On myös ongelmallista mikäli ryhmän jäsenet asennoituvat niin, ettei ryhmän sisäinen toiminta kuulu heille. Ulkopuolelle jättäytyminen ei ole mahdollista vaan se luo osaltaan ryhmän sisäistä maailmaa tunteineen ja mielikuvineen.  Ryhmän johtaja ei ole yksin vastuussa työyhteisön jäsenten hyvinvoinnista. On jokaisen omalla vastuulla tutustua itseensä ja omiin vuorovaikuttamisen tapoihinsa, määritellä rajansa ja pitää niistä kiinni. Alan toimintakulttuurissa rajojen asettamisen tulisi korvata rajattomuus ammattilaisuuden mittarina.

Ihmisen hermoston toiminta on läsnä muovautuen kaikissa vuorovaikutussuhteissa läpi  elämän.  Stephen Porgesin kehittämän polyvagaalisen teorian mukaan autonominen hermosto koostuu kolmesta osasta. Kehittynein on sietoikkuna, jonka puitteissa yksilö kykenee reflektioon, suhteellisuudentaju toimii ja tunteet ovat siedettävällä tasolla. Sietoikkunassa ihminen on rauhallinen aikuinen jolle lepo on mahdollista. Hermoston havaitessa vaaran, siirrytään ylivireystilaan, jossa ympäristöön reagoidaan taistelemalla tai pakenemalla. Samalla ahdistuneisuus lisääntyy ja kognitiiviset kyvyt heikkenevät. Kehon tasolla tila ilmenee mm. hengityksen ja sykkeen kiihtymisenä. Alimpana hierarkiassa on alivireys tai lamaantuminen parasympaattisen hermoston toimiessa kehon suojelemiseksi.  Tällöin ihminen on turta ja etäinen, eikä toimiminen tilanteen muuttamiseksi vaikuta mahdolliselta.

Hermoston tehtävä on suojella ihmistä vaaroilta. Biologiselta kannalta tarkasteltuna sen toiminta on aina elämän puolella; ihminen ei reagoi tyhmyyttään. On silti olennaista pysähtyä pohtimaan omia reaktioita vallitseviin olosuhteisiin; kuinka tarpeenmukaista reagointi on ja miten se liittyy käsillä olevaan tilanteeseen. Ihmisen puolustautuessa silloin kun se ei enää ole tarpeen tai jos kokemus ei pääse purkautumaan alkuperäisessä ryhmässä, voi se siirtyä kokijansa mukana vaatimukseksi uudelle ihmisryhmälle.

Luova prosessi tapahtuu vaivattomimmin sietoikkunan puolella, lähellä ylivireystilan rajaa. Prosessin onnistuminen edellyttää tunnetaitojen ja empatian lisäksi tietämystä omista vuorovaikutuksessa olemisen tavoista sekä oman hermostollisen vireytymisen taipumuksista. Polyvagaalinen teoria auttaa hahmottamaan ihmisen eläimellisyyttä ryhmätilanteissa. Pyrkiessään säätelemään tunnetilojaan vuorovaikutussuhteidensa kautta, ihminen voi käyttäytyä kuormittavilla tavoilla. Miellyttämisen tarve ja epäonnistumisen pelko voivat korostua, ja tunne muiden armoilla olemisesta vahvistuu, oman toimijuuden hapertuessa.

Toimijuuden vastakohta on uhriutuminen, jossa kaiken vallan koetaan sijaitsevan itsen ulkopuolella, tämä on kentällä yleisesti oireilevan työuupumuksen merkki. Työuupumus on määritelmällisesti työperäinen voimavarojen menettämisen prosessi, jonka aiheuttajana työolot nousevat tärkeimmäksi tekijäksi. Minkä tahansa työyhteisön johtajan toiminta, puhetapa ja asenne vaikuttavat tutkitusti työntekijöiden hyvinvointiin. Vaikka  johtaja ei ole yksin vastuussa, on hänen olennaista tarkastella omia vaikuttimiaan, ihmiskäsitystään sekä varmistua siitä, että toiminnalle asetetut arvot toteutuvat käytännössä.

Epäasiallisen käytöksen tunnistaminen ja siihen puuttuminen on ryhmässä jokaisen vastuulla. Silloinkin kun tilanne, joka mietityttää, ei ole koskenut itseä. Kaikki eivät koe samoja tilanteita samalla tavalla ja ihmiset tekevät vuorovaikuttaessaan myös virheitä. Mahdollisesti ylivoimaiselta tuntuvassa toimintakulttuurin muutoksessa tavoitteena on  työympäristö, jossa jokaisen työntekijän hyvinvointia kunnioitetaan, riippumatta ammattinimikkeestä tai asemasta työyhteisössä. Avainasemassa toimintakulttuurin muuttamisessa ennaltaehkäiseväksi on itsekunnioitus.

Kirsi Törmi

Kirsi Törmi on tanssitaiteen tohtori, post doc -tutkija, työnohjaaja, hahmoterapeutti ja kriisityöntekijä. Avoin yhtiö Törmi & Törmi välittää kanavissaan tietoa traumainformoidusta ja sensitiivisestä ymmärryksestä: www.mentormi.fi, www.facebook.com/mentormi ja www.instagram.com/kirsitormi/

Anna Koskela

Kirjoittaja on yhteiskunnallisista kysymyksistä ja politiikasta kiinnostunut tanssitaiteilija. Hän on toiminut STST:n jäsenlehden vastaavana toimittajana lokakuusta 2019.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..