Elokuvajärjestäjä Klaus Klemola

Elokuvajärjestäjä Klaus Klemola lopettelee juuri Viulistin kuvauksia, joiden kanssa edellisen työn, Aku Louhimiehen ohjaaman uuden Tuntemattoman sotilaan kuvaukset, menivät hankalasti kolmena päivänä päällekkäin. Sitä ennen työn alla oli kolmiosainen tv-sarja Myrskyn jälkeen, jonka käsikirjoittaneet Kaarina Hazard ja Leea Klemola olivat ehdolla ensimmäistä kertaa myönnettävän tv-draamakäsikirjoituspalkinnon saajiksi Göteborgin elokuvafestivaalien yhteydessä olevassa Nordic lights -sarjassa.

Haastattelu kuuluu Maria Lappalaisen juttuun Itsensätyöllistäjät elokuva-alalla

Mitä elokuvajärjestäjä tekee?

Kun käsikirjoitus on luettu, niin kokoonnutaan ohjaajan, kuvaajan ja lavastajan kanssa ja ruvetaan miettimään elokuvan visuaalista muotoa. Sen pohjalta alan etsiä kuvauspaikkoja, kaikki niihin liittyvä kuuluu järjestäjälle: luvat, sopimukset, logistiikka. Samoin kaikki erikoisrekvisiitta, ylipäätään kaikki jukeboxia suurempi rekvisiitta. Sitten kaikki kulkuneuvot ja liikenne, järjestäjällä on oltava katutyökortti ja muut tarvittavat luvat kunnossa, koska työ on paljon liikenteen pysäyttelyä ja ohjaamista, ja liikennemerkkien pystytystä. Ja aina kun kuvauksissa sattuu jotain yllättävää, niin huudetaan järjestäjää. Sulake palaa tai naapurissa on työmaa, jolta kuuluu melua. Järjestäjä ne hoitaa.

Järjestäjät ovat varmaan elokuvatyössä se ainoa porukka, jolla ei ole mitään koulutusta, pikemminkin luonnehäiriö vaaditaan ja sitäkin enemmän ammattitaitoa. Jokaisella järjestäjällä, jonka tunnen, on oma erikoisosaamisalue, minulla se on mm. autot, erikoistehosteet, neulominen ja aseet. Ja me olemme varmaan se viimeinen porukka, joka on ruvennut oikeasti laskemaan työtuntejaan ja järjestäytymään, tekemään ammattimaisemmin näitä hommia.

Mikä on parasta työssäsi?

Ihmiset. Se, että tapaa paljon ihmisiä, sekä työryhmäläisiä, että kuvauspaikkojen yhteydessä alan ulkopuolisia, siinä kuulee kaikenlaisia tarinoita. Usein sitä ystävystyy ja pitää yhteyttä, eikä enää muista, missä projektissa on tavattu. Sitten se, kun tehdään lyhyitä projekteja, niin kaikki työryhmässä panevat koko ajan parastaan koska haluavat saada sen seuraavankin keikan. Olen joskus ollut vakitöissä, eivätkä ihmiset siellä jaksa koko ajan olla siitä työstään yhtä innoissaan. Leffakeikoilla kaikilla on mukana se intohimo siihen omaan tekemiseen, se innostaa. Ja muutenkin ihmiset yrittävät olla parhaimmillaan, olla kohteliaita ja huomaavaisia toisiaan kohtaan. Lyhyissä keikoissa on sekin hyvä puoli, että jos jostain syystä jokin menee huonosti, niin se on nopeasti ohi. (nauraa).

Ihan oikeasti rakastan tätä työtäni. Se on kuin lääkettä. Minulla on niskassa selkäydinvaurio, meinasin halvaantua, mutta se parani melkein kokonaan. Ainoa mikä jäi on krooninen kipu vasemmassa kädessä. Mutta töissä sekin unohtuu.”

Klaus teki parikymmentä vuotta työtään freelancerina, mutta on viimeiset pari vuotta ollut osuuskunnan osakkaana.

Olen seitsemäsosa-osakas Tampereen muurausliike osuuskunnassa, eli minua ei katsota yrittäjäksi, sehän se osuuskunnan idea on. Lähdin mukaan nimenomaan muurarina, se työ on aina kiinnostanut minua. Olin vähän aikaa repsikkana eli muurarin apupoikana. Nyt jos ei ole leffahommia, niin minulla on aina paikka mihin mennä töihin.

Osuuskunta perustettiin, koska muurarit eivät yksittäisinä työntekijöinä pystyneet tekemään eräästä koulun seinien muuraamisurakasta tarjousta. Yhdistymällä he säästivät myös kuluissa, kun on esimerkiksi yhteinen kirjanpitäjä. Muuraaminen on osuuskunnan päätoimenkuva ja leffan tekeminen on sivutoimenkuva. Ainakin toistaiseksi olen ainoa elokuvajärjestäjä siinä porukassa.

Miksi olet itsensätyöllistäjä?

Näitä töitä ei oikein ole mahdollista tehdä muulla tavalla. Ainoa paikka, jossa on vakituisessa työsuhteessa järjestäjiä, on Yleisradio, joka on ihan oma maailmansa. Siitä en oikeastaan tiedä mitään paitsi että tuotannossa on aina kaksi eri järjestäjää. Varmasti samojakin hommia tekevät, mutta en tiedä mitä eroa on tuotantojärjestäjällä ja jollain muulla järjestäjällä. En edes tiedä mitä kaikkia järjestäjiä siellä on.

Millä tavoilla nykyinen tilanteesi osuuskuntalaisena eroaa freelancer-ajasta?

Osuuskuntaan liittymisen kanssa samaan aikaan tapahtui toinenkin asia, joka vaikuttaa siihen. Meitä on viisi järjestäjää, jotka siis olimme kaikki freelancereita tahoillamme, hankimme yhteisen varaston, jossa on neuvotteluhuone. Suomessa järjestäjiä ei ole monta. Elokuvassa on aina yksi pääjärjestäjä, jolla toki voi olla assistentti tai kaksi, mutta pääjärjestäjän töitä tekevät eivät ole koskaan samoilla keikoilla. Nyt kun meillä on yhteinen varasto ja istumme saman pöydän ääressä, niin pystymme jakamaan asioita. Se on tuonut yhteenkuuluvuuden tunnetta ja turvaa. Ymmärtää, että muillakin on samat ongelmat ja voin jeesata kaveria ja kaverit jeesavat minua.

Yhdessä pohdimme erityisesti työhön liittyviä eettisiä kysymyksiä. Monesti esimerkiksi ohjaajalle, joka on saattanut joutua taistelemaan vuosia saadakseen elokuvansa tuotantoon, on pieni asia tehdä jotain mitä ei saisi: kyllä me tämän yhden kerran voimme tehdä näin. Mutta järjestäjille työ on jokapäiväistä ja jatkuvaa. Siinä joutuu tasapainoilemaan sen kanssa, että asiat tehdään oikein, mutta ei olla esteenä taiteen tekemiselle ja luovuudelle. Esimerkiksi turvallisuudesta ei voi tinkiä. Liikenteen kanssa kun ollaan tekemisissä, niin ei varsinkaan voi vetää mutkia suoriksi. Me järjestäjät kannamme vastuun siitä. Liikenteenohjaajia jää Suomessa auton alle viisi vuodessa, mutta elokuvatuotannoissa niin ei onneksi ole koskaan käynyt. Sitten useinhan esimerkiksi kuvaamme ihmisten kotona ja järjestäjä on kuvauspaikalla vähän niin kuin pitämässä asukkaan puolia, muistuttamassa muuta ryhmää siitä, ettei nyt olla studiossa vaan jonkun kotona. Turvallisuus ja realismi ovat ne avainasiat järjestäjän työssä.

Muurausliike on tuonut samaa, turvaa. Ei hirveästi haittaa, vaikka ensi kuussa ei olisikaan yhtään leffakeikkaa, koska tosi mielelläni latoisin kiviä päällekkäin Tampereella. Se, että minulla on työterveyspalvelu, on helpottanut elämääni ihan mielettömästi.

Teetkö projekteja päällekkäin?

Ennakkosuunnittelua kyllä. Nyt seuraavaksi on sellainen erilainen elokuva tekeillä. Siinä on paljon digitaalista työtä ja moni taiteenala kohtaa eri tavalla kuin yleensä. Sen ennakkosuunnittelussa on ollut huomattavan paljon vapaammat kädet. Olen Kokkolasta kotoisin ja sopinut paikallisen elokuvakomission kanssa, että käyn ottamassa alueelta kuvauspaikkakuvia ilman mitään tiettyä kohdetta. Sitten yhteen elokuvaan pitäisi ottaa kuvauspaikkakuvia, eli osa ihan normaalia kuvauspaikkascouttaamista ja osa scouttia ilman kohdetta. Nämä ovat kaikki sellaisia töitä, jotka ovat olleet odottamassa, että on aikaa niille. Ja kyllähän sitä aina projektit tuppaavat päällekkäin menemään, mutta pitkien elokuvien kohdalla sitä koettaa välttää viimeiseen asti, etteivät kuvaukset menisi päällekkäin. Se menee todella vaikeaksi.

Pystytkö suunnittelemaan elämääsi, esimerkiksi lomia?

Vaimo on viulunsoitonopettaja ja hänellä on samat loma-ajat kuin lapsilla. Jossain vaiheessa kokeilimme sitä, että perhe lähti mukaan eli tuli lomailemaan samaan paikkaan, missä minä olin töissä. Mutta sehän ei toiminut ollenkaan. Tai perheellä oli ihan hauskaa, mutta minulla itselläni hirveä morkkis. Tulee semmoinen olo, että perheeni on 24/7 hyttysten syötävänä, enkä kuitenkaan ehdi ikinä nähdä mun lasta, siinä menee kaikki sekaisin.

Mutta kyllä nytkin on aikomus kesällä lomailla. Minulla on seuraavat kuvaukset vasta neljän kuukauden kuluttua, toki sitä ennen teen kolmeen–neljään leffaan ennakkotöitä, mutta huomattavasti vapaammalla aikataululla. Ja tottakai tähän tulee vielä varmasti muitakin hommia, sillä jos niin vähän olisi hommia kun nyt on siihen elokuuhun mennessä, niin olisi liian vähän, mutta ei ehkä ihan yhtä pitkää elokuvaa ehdi ottaa. Mutta kyllä me lomaillemme, toissa kesänäkin tehtiin semmoinen neljän päivän kesälomareissu, se oli ensimmäinen ikinä. Ja tavoite on kova, että joka vuosi. No viime vuonna jäi väliin.

Kävin tässä 15 vuotta täyttävän tyttäreni luokanvalvojan kanssa kasvatuskeskustelua ja sanoin, että on tämä ammatti hyväkin, että välillä saatan olla pitkiäkin aikoja ihan vaan kotona. Sitten sanoin, että viimeiset viisitoista vuotta on kyllä ollut aika kiirettä ja saman tien tajusin, että puhe oli kuitenkin 14-vuotiaasta lapsesta. Lapset pitäisi varmaan tehdä 67-vuotiaana, että niiden kanssa ehtisi kunnolla olla, ehkä lapsenlapset on sitten sitä varten. Se sama morkkis on varmaan vuosituhansia ollut ihmiskunnassa. Lapset kasvavat niin äkkiä ja kuitenkin töitä on ihmisen tehtävä.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..