Siirry sisältöön
Temen toiminnanjohtaja Karola Baran ETUCin konferenssissa 23.52019. Kuva SAK

Ammattiliittojen on pystyttävä edustamaan myös itsensä työllistäjiä 

Temen toiminnanjohtaja Karola Baran muistutti puheenvuorossaan ETUCin kongressissa, että Suomessa on yhä enemmän itsensä työllistäjiä, jotka työskentelevät perinteisen työsuhteen ulkopuolella. Heidän työnsä on perinteisen palkkatyön ja yritystoiminnan välillä. 

– Kulttuurialalla työt, jotka on ennen tehty työsuhteessa ja joista on maksettu palkkaa, haluaa työnantaja yhä useammin teettää jatkossa muussa muodossa, halvemmalla, totesi Baran Euroopan suurimmassa ammattiyhdistysliikkeen konferenssissa.

Suomessa Itsensä työllistäjien yhteistyöryhmä, jossa Temekin on mukana, esittää että palkansaajan kaltaisessa asemassa työskentelevät itsensä työllistäjät on jatkossa katsottava työsuhteiseksi reilun sosiaaliturvan varmistamiseksi. Tällä hetkellä Suomen työoikeus ja siihen liittyvät työttömyys- ja sosiaaliturva eivät suojaa itsensä työllistäjiä.

Itsensä työllistäjät, jotka tekevät työtä yhdelle tai korkeintaan muutamalle toimeksiantajalle, ovat usein hyvin riippuvaisia työn toimeksiantajasta, eivätkä tosiasiassa pysty neuvottelemaan työn ehdoista ja hinnasta.

– Palkansaajan kaltaisessa asemassa työskentelevät on katsottava työsuhteisiksi. Lisäksi kilpailulainsäädäntöä on Suomessa muutettava niin, että se mahdollistaa itsensä työllistäjien kollektiivisen edunvalvonnan. Ammattiliiton on voitava edustaa heitä neuvotteluissa. Esimerkiksi Saksassa se on mahdollista.

Myös sosiaaliturvajärjestelmää, työttömyys- ja eläketurvaa on kehitettävä niin, että ne huomioivat joustavammin ja kattavammin siirtymisen työn tekemisen muodosta toiseen.

– Kun osa työsuhteen ulkopuolelle liukuneesta työstä palautuu palkkatyösuhteeksi, tulee yhteiskunnalle lisäksi verokertymävaikutuksia sekä sosiaali- ja eläkemaksuvaikutuksia.

Lähde SAK.fi

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.