Siirry sisältöön
Puinen käsi puristaa piikkistä kaktusta.
Kuva Charles Deluvio, unsplash

Onko TE-toimisto tulkinnut sinut yrittäjäksi?

TE-toimiston yrittäjyys-tulkinnoista liikkuu huhuja, mutta nyt tarvitaan faktoja!

Vuoden 2016 alusta työttömyysturvalaki muuttui ja huoli työttömyysturvaheikennyksistä oli kova. Somessa keskusteltiin kiihkeästi ja mielenosoituskin järjestettiin. Kohun jälkeen on hiljaista.

Tiedämme, että moni omassa työssä työllistynyt, työkorvauksella tai laskutusfirman kautta laskuttanut on tulkittu SIVUTOIMISEKSI yrittäjäksi ja siten hän on säilyttänyt oikeutensa palkansaajan työttömyysetuuteen. Nyt haluamme kysyä, moniko jäsenistämme on saanut TE-toimistosta päätöksen, jossa hänet on todettu PÄÄTOIMISEKSI yrittäjäksi ja oikeus palkansaajan työttömyysetuuteen on evätty vedoten laskuttamiseen tai työkorvauksiin.

Jos olet saanut yllämainitun päätöksen, ota yhteyttä Temessä Sami Hiltuseen sami.hiltunen(at)teme.fi  tai 09 2511 2147.

Työttömyysturvalaki ja YEL-vakuutus

YEL-yrittäjien eläkevakuutus tarkoittaa automaattisesti päätoimista yrittäjyyttä. YEL-vakuutus on pakko lain mukaan ottaa, jos:

-työtulot on vuonna 2017 vähintään 7 645,25 euroa

-on toiminut yrittäjänä yhtä soittoa vähintään 4 kuukautta, myös työkorvauksella

Edelleenkin laki siis tunnistaa joko yrittäjän tai palkansaajan. Toki freelancer voi tehdä samanaikaisesti työtä sekä yrittäjänä että työntekijänä, mutta tällöin sosiaaliturvaa kertyy eri tavoin. Freelancer katsotaan yrittäjäksi, jos hän tekee työtä olematta työ- tai virkasuhteessa. Yrittäjänä toimiva freelancer vastaa työeläkemaksustaan itse vastaavasti kuin yrittäjät. Jos freelancerin tekemä työ sen sijaan täyttää työsuhteen tunnusmerkit, katsotaan hänet työntekijäksi. Työsuhteen tunnusmerkkejä ovat työn tekeminen korvausta vastaan toiselle, tämän johdon ja valvonnan alaisena. Tällöin työnantaja vastaa freelancerin työeläkevakuutuksesta.

Oletko toiminut toimeksiantosuhteessa siten, että YEL-vakuuttamisen raja on ylittynyt?

Kuva: istock.com/AlexLinch 

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.