Tytti Oittinen. Kuva Elina Lajunen

Teatterinjohtaja ja -ohjaaja Tytti Oittisen päivä, tapahtumapaikkana keittiön pöytä ja koko maailma

Ohjaaja Elina Lajunen seuraa temeläisen ammattilaisen yhtä työpäivää minuutti minuutilta toisen ammatin edustajan silmin. Elina on yökylässä eläkkeellä olevan teatterinjohtaja ja -ohjaaja Tytti Oittisen luona.

Klo 3.42 asetun punaiseen kamariin. Kallellaan oleva yövalo, seinällä maisemataulu ja kaunis punervanvärinen röijy. Hiljaista.

Tapasimme Hakaniemessä metrossa puoli yksitoista, molemmat Tsehovia nähneinä: Tytti teatteriohjaaja Kaisa Korhosen kanssa Kirsikkatarhan ensi-illan Helsingin kaupunginteatterissa, minä Kolme sisarta Kansallisteatterissa. Metrolla Itäkeskukseen, bussilla Marjaniemeen. Tarkoituksena oli nauttia iltatee ja mennä nukkumaan, että ollaan aamulla virkeitä ja valmiina avantoon. Toisin kävi.

Bulgursalaattia, selleriä, aurinkokuivattuja tomaatteja, valkosipulia, öljyä, paprikaa, pinaattia, kevätsipulia ja paljon yrttejä, korianteria ja basilikaa. Tytin leipomaa saaristolaisleipää, juustoja, kasvisrullia, teetä ja pullo punaviiniä. Tytti muistelee ensimmäistä syksyään Ylioppilasteatterissa Helsingissä vuonna 1963. Tytti ja Kaisa Korhonen esittivät vanhoja huoria, Tytti oli silloin 19-vuotias. Ensimmäiset ensi-iltajuhlat menivät pilalle, kun Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedy murhattiin. Keittiön pöydän äärestä matkustamme Tytin lapsuuden ja nuoruuden ajan Raaheen, Iihin, Oulaisiin ja Ouluun, käymme telinevoimistelussa ja kutsumme yökylään nuoren ballerina Doris Laineen sekä Oulun teiniyhdistyksen ja sen kulttuuritoiminnan muut aktiivit, mm. lukiolaiset Jukka Kajavan ja Peter von Baghin, jotka kirjoittivat nuorelle Tytille Helsingistä.

”Runoilija Pentti Saarikoski on juuri kirjoittanut, että Toijalan takana ei ole mitään, sinun pitää tulla Hesaan heti, kun pääset ylioppilaaksi.”

Yökyläkutsu on osa Marjaniemen vieraanvaraisuutta. Tämän tavan Tytti on omaksunut Norjasta, jossa hän on vieraillut ohjaajana useita kertoja. Hotellimajoitus siellä on niin kallista, että norjalaiset majoittavat kaverinsa ystäviensä ja ystäviensä ystävien koteihin.

-Jos isäntäväki ei aio olla kotosalla, piilotetaan avain maton alle tai kukkaruukkuun. Valot palavat talossa joka tapauksessa yötä päivää, sähköä ei säästellä, vesivoimaa maassa riittää. Tervetuloa, milloin tahansa, Tytti kertoo.

Marjaniemen talo ja puutarha ovat olleet avoinna oman pojan ja tyttären koko kaveripiirille, ystäville, tutuille ja tuttujen tutuille eri puolilta maailmaa ja pari talvea kahdelle irakilaiselle turvapaikanhakijaveljekselle, jotka nyt ovat jo saaneet sekä työtä että oleskeluluvan Suomessa.

Yö on pikasukellus suomalaisen teatterin historiaan ja Tytin työelämään.

60-luvun loppupuolella Teatterikoulun treenisali tuoksuu vahvana, Tytti oli legendaarisen akrobatia- ja pantomiimiopettaja Antti Tarkiaisen assistenttina treenaamassa kaatumista, lentokuperkeikkoja, voltteja, akrobatiaa ja näyttämötaistelutaitoja. Sitten tulee Teatterikoulun korkeakouluosaston ohjaajaopinnot, Tytin ensimmäiset ohjaukset Ylioppilasteatterissa Helsingissä 1968 ja 1969, Suomenlinnan kesäteatteritoiminnan aloittaminen Ryhmäteatterin nimissä ja siellä Tytin ohjaus Sven Tuuva. Seuraavana kesänä 1971 Suomen kuningas, nyt vastaperustetun ”demokraattinen ammattiteatteri” KOM-teatterin nimissä. Jossain vaiheessa Tytti palaa takaisin Ryhmäteatteriin, seuraa FL-tutkintoon johtaneet opinnot ja tuntiopettajan työt niin teatteritieteen laitoksella Helsingin yliopistossa kuin Teatterikorkeakoulussa ja lähtö vierailevaksi ohjaajaksi useisiin Norjan ja myöhemmin myös Ruotsin alue- ja kaupunginteattereihin sekä pistäytyminen ohjaajana Neustrelitzin teatterissa itäisessä Saksassa. Pohjoismainen teatterikomitea vilahtaa pöydän ääressä ja pian paikalle saapuvat myös Suomen ensimmäinen ”feministinen tätiteatteri” Mustaleski, Espoon teatteri ja improvisaatioteatteri Stella Polaris. Kaikkien näiden syntymässä ja rakentamisessa Tytti on ollut mukana.

Istumme puoli neljään ja katsomme vielä lopuksi YLE-uutiset ja Noin viikon studion.

Klo 9.00. Aamu-uutisissa Antti Rinne kertoo olevansa terve. SDP avaa vaalikampanjansa.

Klo 9.04. Inkiväärishotit. Jauhetusta inkivääristä ja tuoreista appelsiineista puristettua mehua.

Klo 9.09. Valmistautuminen avantouintiin. Muistojen Bulevardissa Tapio Rautavaara laulaa: Viimeisen kerran katson Dnjepriin, harhaako sen välke ois… Kahvi jää tippumaan.

Klo 9.30. Kävely Marjaniemen rantaan. Kaunis aurinkoinen päivä. Maassa on kevyt lumipeite. Pian tulevat joutsenet ja tekevät lahdella pienen lenkin.

Klo 9.45. Avantoon. Uimaan mennessä pyyhe hartioille, pysyy lämpö. Uinnin jälkeen lämmintä päälle.

Klo 10.10. Kotona. Tytti esittelee pihasaunan. Pukuhuoneen seinät ovat täynnä maisematauluja Tytin vanhempien kotoa, niissä kaikissa on vettä. Tyrskyävät meren aallot, vene joen rannalla, tyyni järvimaisema. Lattialla on äidin kutomat räsymatot.

Klo 10.12. Tytti hakee naapuritalosta tyttäreltään Selmalta päivän lehdet.

Eteisen seinillä on joitakin julisteita Tytin ohjauksista. Myrsky (Kuopin kaupunginteatteri 1996-1997), Kesäyön Uni (Oulun Kaupunginteatteri 1995), Nukkekoti (Espoon teatteri 1992), Kolme sisarta (Espoon teatteri 1994), Mustaleski teatteriryhmän Siskonpeti (Teatteri Jurkka 1982) ja Kasi puol (Studio Julius 1983), Hiroshima rakastettuni (Espoon teatteri 1991-1992). Olohuoneessa ja keittiössä on paljon tauluja ja erilaisia naamioita. On lavastaja Sampo Pyhälän naamiot Espoon Teatterin Kolmen sisaren laskiaiskohtaukseen, lavastaja Pekka Ojamaan lahjoittamia puu- ja savinaamioita, Latinalaisen Amerikan ja Afrikan kansojen puunaamioita, paksuja kuvakudoksia Meksikosta ja Perusta, Jakutiasta lahjaksi saatu naamio ja shamaania esittävä taulu.

Klo 10.44. Luonnonjogurttia myslillä ja punaherukoilla. Kahvia kauramaidolla.

Tytti jäi eläkkeelle vuonna 2010 Rovaniemen kaupunginteatterin johtajan työstä.

– Jälkikäteen ajatellen olisin ehkä jaksanut vielä jatkaa, kaduttaa etten selkeästi tarjoutunut, Tytti toteaa.

Viimeinen ohjaus Rovaniemen teatteriin oli R. Kiplingin ja A. Mꬾrk-Eidemin ilmastonmuutosaiheinen Viidakkokirja. Esityksen keskeinen lavastuselementti oli kaikille lappilaisille katsojille tuttu Kemijoen yli kulkeva silta, jonka Norjaan perääntyvät saksalaiset räjäyttivät 1944 toisen maailmansodan loppuvaiheissa. Silta oli Viidakkokirjan lavastuksessa taas romahtanut, nyt tulvien ja muiden ilmastokatastrofien vuoksi. Ilmaston lämpenemisen vuoksi sillan ympäristö kasvoi viidakkoa ja eläimet olivat vallanneet seudun.

Rovaniemeltä Helsinkiin palattuaan Tytti päätti ensin nukkua kaikki vuosien varrella kertyneet univelat, kiertää tapaamassa entisiä työkavereita eri puolilla pohjoista ja läntistä Eurooppaa sekä toteuttaa muutamia matkustushaaveita. Freelancerin elämä on projektielämää, normaalit arkirutiinit on aina sovitettava meneillään oleviin projekteihin. Sikäli eläkkeellä olo ei tuonut suurta muutosta elämään.

Mutta nyt projektit olivat toisenlaisia.

– Kävin Meksikossa, Perussa Machu Picchulla, tanssimassa Guineassa ja keräämässä tarinoita ja materiaalia uusiin töihin Villa Karon taiteilijaresidenssissä Beninissä. Piipahdin Intiassa Keralassa sekä ihailemassa niin sanotun kultaisen kolmion Jaipurin, Accran ja Delhin palatseja ja erityisesti Taj Mahalia. Oman talon viereen rakennutin talon tyttärelle ja remontoin oman vanhan talon mahdollisimman ekologiseksi. Aurinkosähköpaneelit vielä puuttuvat. Autoin tyttären lasten hoitamisessa ja huolehdin ehtyvien elämänvoimien haurastuttaman äitini viimeisistä vuosista. Äiti kuoli viimein 101-vuotiaana vuonna 2015, Tytti kertoo.

Tytillä oli jo tuolloin lonkissa jatkuvia kipuja ja hän liikkui kävelykepin kanssa, mutta sai pian apua lääkäripoikansa kollegalta, joka leikkasi tekonivelet molempiin lonkkiin. Seuraavaksi oireilivat polvet. Artroosivaivojen vuoksi Tytti kutsuu itseään inkivääriherännäiseksi, hän käy Iyengar-joogassa vähintään kolme kertaa viikossa ja aamu-uinnilla (talvisin avannossa, kesäisin meressä), tanssii afrikkalaisia tansseja ja laulaa kansanlauluryhmässä. Nyt kunto alkaa taas olla hyvä. Tytti heittää keittiön lattialla spagaatin, tavoitteena saada vielä reidet kokonaan maata vasten, niin kuin silloin ennen, nuorempana.

Tytti seuraa tarkasti maailman tapahtumia ja lukee paljon kirjoja ja lehtiä. Viime vuosien tärkeitä lukukokemuksia ovat olleet Yuval Noah Hararin Sapiens – ihmiskunnan lyhyt historia, Homo Deus ja 21 oppituntia maailman tilasta. Ne Tytti luki miltei heti käännösten tultua painosta.

-Jos Harari määrittelee ihmisen tarinoita kertovaksi eläinlajiksi, minä olen tarinoita keräilevä eläin, olen ollut sitä jo kauan, kerään niitä nytkin koko ajan, Tytti innostuu.

Halu päästä töihin ja ohjaamaan on suuri. Vierailevan ohjaajan ammatti niinä hetkinä, kun ei ole työn äärellä ja suunnitteluryhmän kanssa, on yksinäistä. Tunne tarpeettomuudesta on koko ajan läsnä. Kesällä 2020 tulee ensimmäinen ohjaus eläkkeelle jäämisen jälkeen. Tytti ohjaa Norjassa Фstfoldin alueella paikalliseen kesäteatteriin. Paikkakunta on tuttu, Tytti on yli kymmenenä kesänä 1980- ja 1990-luvuilla vetänyt Skiptvetin Solnesissa pitkiä kesäkursseja (näyttelijäntyötä, akrobatiaa, klovneriaa, improvisointia) norjalaisten vapaiden ryhmien näyttelijöille.

– Glomma-joki on Norjan pisin ja levein, suurin joki, joka alkaa Trondheimin korkeudelta ja jota pitkin tuntureilta ja metsistä kaadetut tukit aikoinaan uitettiin jokisuistoon, josta ne kerättiin valtaviksi lautoiksi. Skiptvetin suurella uittotyömaalla tukit eroteltiin ostajilleen. Nykyään Skiptvet lienee Glomma-joen Vamma-kosken valtavien vesivoimaloiden vuoksi Norjaan rikkain kunta, Tytti arvelee.

Tulossa on näytelmä nimeltä FESTEN. Tytti on työstänyt projektia kirjailija Kristin Lyhmannin ja teatterin näyttelijöiden kanssa jo vuosien 2017-18 aikana.

-FESTEN perustuu tositapahtumiin vuodelta 1921 ja kertoo siitä, miten pieni yhteisö ottaa vastaan uuden tulokkaan. Työnimenä oli aluksi ”bygdedyret”, joka on alun perin modernissa kirjallisuudessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyvä ”perinorjalainen” käsite.  Se tarkoittaa erittäin vaarallista, täysin näkymätöntä eläintä, joka tartuttaa kokonaisen yhteisön vihaan ja vainoon, kiusaamaan yhteisön erilaisia – poikkeavia – jäseniä. Näytelmä FESTEN kertoo siitä, miten seudulla otetaan vastaan uusi tulokas, kuinka osa yhteisöstä tekee hänestä silmätikun. Uudessa nuorisoseuran talossa järjestetään juhlat, jonka jälkimainingeissa, yön pimeydessä puukot alkavat heilua. Hurjassa tappelussa kuolee vahingossa väärä mies, tulokkaan ystävällisesti vastaanottanut nuorisoseura-aktiivi, joka yrittää hillitä tappelua. Tappajana on uittotyömaan uusi työmies. Poliisitutkinta-, oikeusprosessi ja tapahtuneet muutokset ihmissuhteissa tosiasiassa traumatisoivat vuosikymmeniksi koko yhteisön, Tytti kertoo.

Klo 10.53. Kalle Haatasen ohjelma Poliittinen väkivalta ja Suomi. Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko peräänkuuluttaa vihapuheen täsmennystä.

Tarinoita keräilevä eläin Oittinen esittelee kaksi kirjaa, Tieteen päiviltä ostetun Turun yliopiston oikeustieteen laitoksen tutkijan Satu Lidmanin Väkivaltakulttuurin perintö – Sukupuoli, asenteet ja historia sekä Karl-Erik Sveibyn ja Tex Skuthorpen Treading Lighty – The Hidden Wisdom of The World’s Oldest people. – A tantalising path towards sustainability from Aboriginal life and culture. Kirjailija Karl-Erik Sveiby kuvaa erityisesti Australian Uuden Etelä-Walesin alueen alkuperäiskansan, Nhungabarra-heimon elämää ennen kolonialismia. Tämän kohta täysin kadonneen metsästäjä-kalastaja-keräilijä-heimon jälkeläisiä on kirjan toinen kirjoittaja ja kuvittaja Tex Skuthorpe, jonka kuolemasta tuli tieto vastikään, tätä juttua kirjoitettaessa.

Teos kertoo Nhungabarra-kansan täysin ekologisesta tavasta elää ja hoitaa luontoa.

”Emme me omista maata, maa omistaa meidät, meidän tehtävämme on huolehtia luonnosta, maasta, sen kasveista ja eläimistä.”

– Eläinten ja luonnon kunnioitus oli tärkeää. Jokaisella ihmisellä oli oma toteemieläin, jonka hyvinvoinnista hän oli vastuussa.  Jo lapsena piti alkaa opetella oman toteemieläimen, oman eläinsiskon tai eläinveljen elintavat ja aloittaa huolehtiminen ”pikkusiskon tai pikkuveljen” elämisen mahdollisuuksista, Tytti kertoo.

– Ensimmäiset sapiensit asuttivat Australian mantereen noin 60 000 vuotta sitten. Näiden kymmenien tuhansien vuosien kuluessa he kehittivät täysin ekologisen, luontoa, kasveja, maata, eläimiä ja toisiaan kunnioittavan, tasa-arvoisen elämäntavan. Heillä ei ollut minkäänlaisia hierarkisia komentosuhteita, ei johtajia tai alamaisia, ei byrokratiaa, ei keskinäistä kilpailua, voimanmittelöitä, eivätkä he käyneet minkäänlaisia sotia toisiaan vastaan. Vaihtokauppaa käytiin laajan mantereen rannikolta toiselle ulottuvia kauppareittejä pitkin, mutta rahaa ei käytetty. Minkäänlaisia kirjoitettuja lakeja ei ollut. Yhteisön elämisen säännöt opittiin erilaisissa juhlissa ja seremonioissa esitettävien ja esitettyjen laulujen, tarinoiden ja tanssien kautta, Tytti kertoo ja jatkaa.

– Erittäin mielenkiintoinen on kirjassa kuvattu nuorten miesten pitkä aikuistumisprosessi, jonka seurauksena yhteisö luultavasti onnistui välttämään heimojen keskinäisen aggressiivisen kilpailun, väkivallanteot ja sodat. Nhungabarra-kansan alueella heimoja oli noin 26. Kun heimojen nuoret miehet tulivat puberteetti-ikään, alkoi heidän kouluttautumisensa aikuisiksi. Pitkien initiaatio- juhlien ja seremonioiden jälkeen nuorukaiset lähetettiin jokainen yksin noin puoleksi vuodeksi tutustumaan ja oppimaan toisen heimon elämäntavat ja elinkeinot. Ensimmäisenä tehtävänä tulijalla oli käyttäytyä niin, että hänet toivotetaan tervetulleeksi. Tärkeätä oli tutustua, ystävystyä, opetella kunkin heimon elämäntavat ja löytää omat keinonsa olla hyödyksi kullekin uudelle yhteisölle. Näin he tutustuivat myös jokaiseen heimoon ja sen jäseniin. He kävivät usean vuoden aikana läpi kaikki 26 heimoa ja olivat kierroksen lopetettuaan noin 30-vuotiaita. Sitten vasta heidät tunnustettiin aikuisiksi ja he saivat palata omaan heimoonsa ja perustaa perheen. Sukurutsan välttämiseksi naimisiin ei saanut mennä oman heimon naisen kanssa. Ja sotiahan oli tarpeetonta ja turhaa käydä, kun kavereita, ystäviä ja tuttuja on kaikkialla eikä vihapuheen tai viholliskuvien kehittelyyn ollut intoa eikä tarvetta. Kaikessa kanssakäymisessä – niin luonnon kuin ihmisten välisessä – tärkein käsite oli keskinäinen kunnioitus, respect, Tytti painottaa.

Klo 11.20. Radiossa Outi Paanasen Narrin aamulaulu -ohjelmassa australialainen pianisti Geoffrey Tozer soittaa Nikolai Metnerin Danza festiva -sarjasta nro 1 Unohdettuja säveliä op.38.

– Australian alkuperäisväestön mukaan jokaisella ihmisellä on neljä henkeä: oman sielun, oman varjon, omien unien sekä oman toteemieläimen henki. Oman varjon ja unien henget seuraavat ja ovat aktiivisia vain maanpäällisessä elämässä kuten huolenpito toteemieläimestäkin. Unien henki voi unen kautta olla yhteyksissä myös kuolleisiin esi-isiin. Kun ihminen kohtaa kuoleman, kaikki neljä henkeä täytyy hyvästellä asianmukaisin seremonioin. Sielun henki on se ihmisen osa, joka elää ikuisesti. Onnistuneet seremoniat edesauttavat, etteivät muut henget jää eksyksiin kummitteleman maan päälle ja että sieluhenki pääsee nousemaan linnunradalle (Warrambul). Esivanhempien sielut pystyvät palaamaan sieltä maan päälle kutsuttaessa, jos elävät ovat suuressa hädässä ja tarvitsevat apua ja neuvoja, Tytti kertoo.

Klo 11.59 Turun Tuomiokirkon kello lyö 12.

Tytin lukulistalla on tällä hetkellä paljon ihmiskunnan historiaan, väkivaltakoneistojen syntymiseen, vallankäytön mekanismeihin, patriarkaattiin ja matriarkaatteihin liittyviä kirjoja ja myyttejä. Hän kertoo tilanneensa kirjastosta luettavaksi myös Naomi Aldermanin romaanin ”Voima”. Siinä valta on naisilla, mutta he eivät välttämättä osaa käyttää sitä sen paremmin kuin miehetkään. Voima ja väkivalta houkuttaa sukupuolesta riippumatta. Jatkamme Australian ja myös muiden mantereiden alkuperäiskansojen elämäntavoista, eksymme ihmisten luomiseen ja jumalten syntymiseen liittyviin erilaisiin mytologioihin, patriarkaalisiin väkivaltakoneistoihin, joihinkin matriarkaatteihin ja lopulta Raamattuun, Aatamiin ja Eevaan. Muistamme molemmat toimittaja Kaisa Pulakan radio-ohjelman Kauhee Akka, jonka yhdessä jaksossa hän kertoo Aatamin ex-vaimosta Lilithistä, joka ei suostu Aatamin komentoon, vaan karkaa punaiselle merelle parittelemaan demonien kanssa.

Eksymme myös kuolemaan. Miksi kuolema on olemassa. Erään afrikkalaisen tarinan mukaan alussa oli kasveja, ihmisiä, eläimiä ja kiviä. Tarkoitus oli, että vanhettuaan ihmiset ja eläimet nuortuvat ja elämä alkaa alusta kuten kasveilla. Kilpikonnaa tämä ei kuitenkaan miellyttänyt. Se meni muiden eläimien kanssa jumalan puheille ja pyysi saada poikasia. Jumala vastasi, että siinä tapauksessa heidän pitäisi hyväksyä kuolema, muuten heitä olisi pian aivan liikaa maailmassa. Eläimet miettivät ja päättivät hyväksyä sen. Kun sitten ihmiset näkivät, kuinka hauskaa eläimillä oli poikastensa kanssa, hekin halusivat saada lapsia. Heille jumala vastasi samoin ja niin hekin luopuivat kuolemattomuudesta. Tarinan mukaan kivet eivät halunneet poikasia ja siksi ne elävät ikuisesti.

Klo 12.35. Tytin naapuri kuvataiteilija Paul Osipow soittaa. Tiedeykkösessä kysytään: Onko avaruudessa valkoisia aukkoja?

Tytti on toiminut teatterinjohtajana Espoon Teatterissa 1989-1994, Kemin kaupunginteatterissa 2002-2004 ja Rovaniemen kaupunginteatterissa 2004-2010. Koulutussuunnittelua ja johtamista hän oppi jo toimiessaan Pohjoismaisen teatterikomitean toiminnanjohtajana 1980-1983 ja Teatterikorkeakoulun koulutuskeskuksen johtajana 1987-89. Myös ohjaajan työ on opettanut johtajan työtä. Useinkaan, varsinkaan Suomessa, ympärillä ei ole joukkoa assistentteja ja tuottajia, vaan ohjaaja toimii produktion työnjohtajana. Tytti vertaa teatterin johtamista puutarhurin työhön.

– Puutarhaan on valittava mahdollisimman monipuolinen valikoima kauniita, värikkäitä, hedelmällisiä kasveja ja kasviryhmiä, jotka viihtyvät toistensa kanssa ja hyödyttävät toisiaan, hän kuvaa.

– Teatteri puutarhana on esityksiä valmistava yhteisö, ensemble, vakituinen tai vieraileva henkilökunta, joka tuottaa teatterielämyksiä, kukkia ja hedelmiä yleisölle. Teatterin ydintoiminta on yleisön ja teatteriesityksen kohtaaminen. Yleisölle on tarjottava viihdyttävä ja kiihdyttävä, innostava ja ajatuksia herättävä taide-elämys. Sellaisten valmistaminen ja tuottaminen vaatii monialaista osaamista ja teatterihan on erittäin moniammatillinen työyhteisö. Tärkeätä on hyvä yhteishenki, yhteistyö sekä luottamus työkavereihin, eri ammattiryhmien ammatilliseen osaamiseen, taiteelliseen kunnianhimoon ja työmoraaliin. Teatterinjohtajan ydintehtäviä on tällaisen puutarhan jokaisen nurkan, koko ensemblen ammattitaidon, osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittäminen ja kannustaminen, Tytti painottaa.

Puheemme sivuaa Teatterin tiedotuskeskuksen Teatteritilastoihin, joissa yhä näkyy teatterialan palkkaero naisten ja miesten välillä. Omalla johtajakaudellaan Rovaniemellä Tytti tasoitti eri työpisteiden miesten ja naisten palkat yhtä suuriksi.

– Teatterinjohtajan työssä kiehtovaa on ohjelmistosuunnittelu. Tärkeää on miettiä, millaisista esityksistä paikallinen yleisö saisi samaistumiskohteita ja itseymmärrystä. Millaisilla esityksillä Lapin ihmiset jaksavat elää Lapissa, mikä antaa heille elinvoimaa, Tytti pohtii.

Itse Tytti on ohjannut Rovaniemelle mm. Marie Jonesin Kiviä Taskussa, Tove Janssonin Taikatalven ja Kuusi-novelliin perustuvan joulusadun Apua joulu tulee!, William Shakespearen Kesäyön unen, Anton Tsehovin Vanja-enon, Mika Myllyahon näytelmän Kaaos sekä Umberto Econ Ruusun nimen.

Klo 13.13. Chevicheä lounaaksi. Se täytyy tehdä merikalasta, järvikaloissa saattaa olla matoja. Klassista kahteen tarjoaa Wolf-Ferrarin intermezzon oopperaan Madonnan jalokivet.

Oma isä on ollut Tytin elämän tärkeimpiä – ehkä tärkein mies. Lähellä kuolemaa isä oli hauras, mutta hän olisi halunnut elää vielä, nähdä elämää. Tytti muistaa miten isä aina illallisen jälkeen ensin lepäsi 15-20 minuuttia ja sitten alkoi leikkiä lasten kanssa. Isä oli lääkäri ja äiti sairaanhoitaja, isän työn perässä perhe muutti paljon. Oli aina uusi koulupiha ja uudet kaverit.

– Millaisiahan opettajat ovat, onkohan minulla liian huonot tai liian hienot vaatteet, taas pitää yrittää saada kavereita, tutustua uusiin ihmisiin. Piti yrittää tehdä hyvä vaikutus, niin sanottaisiin tänään, Tytti muistelee.

Tytti muistaa saaneensa myöhemmin kuulla, että kun Oulaisissa perhe asui keuhkotautiparantolan alueella, joidenkin luokkatoverien vanhemmat kielsivät tartuntavaaran vuoksi lapsiaan leikkimästä hänen kanssaan. Tytti meni kotiin ja luki kirjoja. Muuttaminen ei ollut aina helppoa ja ehkä siitä on Tytille jäänyt eräänlainen kokemus juurettomuudesta ja siitä ettei kuulu joukkoon. Uusi työyhteisö on jälleen uusi koulupiha, tuttu tilanne vierailevalle teatteriohjaajalle. Aina on uusi työryhmä ja uusi näyttämö. Kun projekti on valmis ja esitys lentää omillaan esiintyjien voimin, eikä kukaan enää kysy ohjaajalta mitään, on aika lähteä eteenpäin. Itse Tytti on antanut omien lastensa käydä samaa koulua.

Klo 14.12. Näistä levyistä en luovu. Radiossa vieraana on Nipa Neumann. Tytin kanssa tätä osastoa ei ehditty käydä läpi. Mutta suosikkeihin kuuluvat sekä jazzin klassikot, Dave Brubeck, Duke Ellington ja Miles Davis sekä modernimmat tekijät kuten Jan Garbarek ja uusimpana mm. sellisti Vincent Courtois. Koti- ja ulkomaisen jazzin lisäksi tärkeitä ovat Piirpaukeen polkuja kulkeva maailmanmusiikki, etno, afrikkalaiset rytmit sekä eri maailman maiden kansanmusiikki.

Naurun voima on tärkeää.

Tytti oli jo Espoon Teatterin johtajana halunnut ohjata Umberto Econ Ruusun nimen. Koko Revontulihalli olisi syttynyt palamaan, kuvainnollisesti tietenkin. Sen aika tuli kuitenkin vasta Rovaniemellä vuonna 2008. Dramatisoinnin romaanista teki näytelmäkirjailija ja dramaturgi Lauri Sipari, joka on Tytille tärkeä työtoveri ja jonka kanssa Tytti on tehnyt paljon yhteistyötä, nyt jo yli 50 vuotta. Luostarissa on tapahtunut murha, jota fransiskaanimunkki William Baskerville alkaa tutkia. Pian tapahtuu lisää murhia. Kaikki kuolemantapaukset liittyvät lopulta luostarin kirjastoon, sen salaisimpaan, kiellettyyn osastoon, josta kirjoja ei lainata. Kielletyimmäksi kirjaksi paljastuu Aristoteleen kadonneeksi luultu Komedia. Nauru oli uhka vallanpitäjille ja siksi rangaistava teko kirjan italialaisessa luostarissa. Nauru kääntää maailman hetkeksi nurinpäin, sen avulla voi kyseenalaistaa oletetut totuudet. Ruusun nimessä lopulta tulipalo tuhoaa kirjaston. Aristoteleen Komedia on edelleen kadoksissa.

Klo 15.11. Annatteko tilaa yllätyksille omassa elämässä? Kysyy toimittaja Pia-Maria Lehtola Kulttuuriykkösessä.

Tytti on ollut vahvasti mukana suomalaisen teatterikoulutuksen kehityksessä. Hän kertoo 70-luvun täydennyskoulutustoiminnasta – niin pohjoismaissa kuin Suomessa. Sekä Pohjoismaisen teatterikomitean että Teatterikorkeakoulun 1970-luvulla toimintansa aloittaneen koulutuskeskuksen tavoite oli nostaa tanssin ja teatterin tasoa Pohjoismaissa tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta teatteri- ja tanssialan kaikille ammattiryhmille.

Tytti harmittelee, ettei tällä hetkellä vastaavaa koulutuskeskusta enää ole. Jo toimiessaan koulutuskeskuksen johtajana hän ”teollisuusvakoili” alun perin englantilaista mutta Kanadan Calgaryssa toimivaa ”improvisaatioguru” Keith Johnstonea ja kutsui hänet Suomeen pitämään improvisaatiokurssia, viime hetkellä Johnstonelle tuli kuitenkin este. Kun sitten Tytti aloitti teatterinjohtajana Espoon teatterissa vuonna 1989, hän kutsui Johnstonen uudestaan Suomeen heti keväällä 1990.

– Johnstone tuli ja piti Espoon teatterissa improvisaatiokurssin täydellisen ”MuTu-menetelmän” mukaan kutsutuille ja kutsun hyväksyneille freelancer-näyttelijöille. Kurssin jälkeen osa kurssilaisista jatkoi harjoittelua Espoon teatterissa. Tukholman kaupunginteatterin improvisointiin perehtyneet näyttelijät Lennart R. Svensson ja Helge Skoogh kävivät antamassa Espoossa lisäkoulutusta ja auttoivat ryhmää ensimmäisen esityksen valmistamisessa joulukuussa 1990. Pikkuhiljaa perustettiin itsenäinen organisaatio mm. kiertueita varten, Improvisaatioteatteri Stella Polaris ry, Tytti kertoo.

Tytille improvisaatio on ollut tärkeä ja inspiroiva työkalu. Hän itse kasvoi ohjaajaksi diktatorisen ohjaajaihanteen, miesnerojen aikaan. Siihen työtapaan ei näyttelijöiden improvisaatio kuulunut. Tytille on tärkeää, että itsenäisesti ajatteleva ja leikkivä näyttelijä tarjoaa itse ilmaisullista materiaalia roolia harjoitellessaan. Näyttelijä on vastuussa omasta roolityöstään, ohjaaja kokonaisuudesta.

Espoon teatterin johtajana Tytti matkusti paljon. Hän kiersi festivaaleja ja toi Espooseen lukuisia ulkomaisia esityksiä. Yksi rakkaimpia esikuvia hänelle on Pariisin Théâtre du Soleil. Sen perustajan teatteriohjaaja Ariane Mnouchkinen hän on kerran tavannutkin vuonna 1980 Helsingissä teatteriohjaaja ja teatterinjohtaja Vivica Bandlerin keittiössä. Ja törmännyt häneen tietysti useamman kerran Mnouchkinen seisoessa teatterinsa ovella lippuja tarkastamassa ja toivottamassa yleisöä tervetulleeksi.

Klo 16.40. Tytin keittiössä on tarjolla leipäjuustoa ja hilloa.

Klo 16.50. Tytin tyttären miehen kyydillä metrolle Itäkeskukseen ja metrolla Kamppiin.

Klo 17.15. Restoratiivinen Iyengarjoogatunti Aleksanterin teatterissa, joogaopettajana Timo Kurvi. Venyttelyjä, päällä seisomista, naruissa roikkumista ja hengitysharjoituksia.

Klo 19.00. Lasilliset punaviiniä kahvilassa lähellä Kaisaniemen metroasemaa.

Otamme maljan lukutaidolle ja sukellamme Tytin isän ja äidin makuuhuoneen sängyn alle, jossa pieni Tytti lukee salaa kirjaa piilossa sisaruksiltaan.  Vanhemmille tyttären varhain opittu lukutaito paljastui 4-vuotiaan tyttären kysyessä sanomalehteä lukevalta isältään vahingossa: ”Lukeeko tuossa presidentin valitsijamiesvaalit?” Koulua aloittaessaan pieni lukutoukka siirrettiin suoraan toiselle luokalle.

Eksymme myös puhumaan sotatraumoista ja Tytin isästä, joka nuorena lääketieteen kandidaattina joutui talvisotaan ja toimimaan Summan piirityksessä apulaislääkärinä. Traumoista ei kotona paljon puhuttu, ne isä oli osannut käsitellä työnsä kautta.

”Ajattele, että sodassa kaikki menee rikki. Ihmiset, kodit ja tavarat menevät rikki, kaikki menee rikki”, hän sanoi vakavasti Tytin pienen pojan kysellessä sodasta.

Lopuksi käymme vielä uimassa. Aigeianmeri ja siellä Ateena ja Epidauros, Koh Samui ja Siaminlahti, Kerala ja Arabianmeri, Intian valtameri, Pohjoinen jäämeri, Atlantti ja siellä ainakin Portugal ja Cadiz, Biskajanlahti, Guineanlahti Beninin rannikolla, Itämeri, Välimeri tietysti, Pohjois- ja Etelä-Norja, jossa erityisesti valtavan leveä Glomma-joki. Joka rannalla Tytti on pulahtanut uimaan, kerännyt mukaansa muutamia simpukankuoria ja meriveden pyöreiksi hiomia pieniä kiviä.

Epilogi

On huhtikuun kirpeä ja aurinkoinen lauantaiaamu, orava juoksee pihan poikki. Tytti on käynyt aamu-uinnilla. Jäät ovat jo lähteneet ja joutsenet ovat tulleet Marjaniemen lahdelle. Komposti on käännetty. Huomenna äänestetään Suomeen uusi eduskunta. Selma-tytär tuo Tytille ämpärillisen maa-artisokkia. Luumupuut, omenapuut ja kirsikkapuut odottavat jo lehtiään.

Tytti lämmittää saunaa ja seuraa lämmitystilannetta piipusta nousevan ohuen savun ja kuuman ilmavirran perusteella. Oman perheen lisäksi saunomaan tulee naapureita ja ystäviä, mahdollisesti myös tanssija ja koreografi Alpo Aaltokoski sekä Alpon ja Tytin yhteinen suojatti ja ystävä, Tytin luona asunut Irakista kotoisin oleva entinen turvapaikanhakija Mahmood, joka on suorittanut puusepän ammattitutkinnon etuajassa sekä saanut oleskeluluvan nyt aluksi neljäksi vuodeksi. Pienet juhlat tiedossa!

Tarkistamme jutun aiheita ja palaamme vielä kuolemaan. Tytti muistaa sen hetken, kun hän näki isänsä kuolevan. Ja äitinsä, vuosia myöhemmin. Rintakehän nousu ja lasku, sitten hengitys loppuu. Näinkö se menee, näinkö haurasta elämä on.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..