Siirry sisältöön
Susanna istuu puiston penkillä.
Kuva: Susanna Huovisen arkisto

Meteli päättäjien pakeilla osa 5: Susanna Huovinen (SDP)

Teatteriohjaaja Ville Virkkunen tekee Metelille juttusarjaa, jossa haastatellaan eri puolueiden kansanedustajia ja tentataan heidän suhdettaan taiteeseen, kulttuuriin ja Temeen.
osa 1 Sari Tanus  
osa 2 Sanna Lauslahti 

osa 3 Mikko Alatalo
osa 4 Outi Alanko-Kahiluoto

Tällä kertaa ”Päättäjien pakeilla” -juttusarjassa haastateltavana on pitkän linjan kansanedustaja Susanna Huovinen (SDP) Keski-Suomesta. Hän on toiminut ministerinä Vanhasen, Kataisen ja Stubbin hallituksissa. Haastatteluun edustaja Huovinen saapuu suoraan kyselytunnilta, jossa jälleen on käyty värikästä debattia päivänpolttavista asioista. Nyt on hyvä hetki sukeltaa taiteen ja kulttuurin maailmaan.

Taide ei ole erillinen saareke, vaan osa meidän arkipäivää.

Mitä sinulle merkitsee taide ja kulttuuri?

Ne ovat tärkeä osa elämää. Taide ja kulttuuri tarkoittavat mahdollisuutta ladata akkuja taiteentekijöiden erinomaisten tuotosten äärellä. Se merkitsee luovuutta. Minulla on omaa harrastuneisuutta tanssin parissa. Tanssi ja liikunta ovat tärkeitä henkireikiä. Nautin ohjatuista tunneista, mutta myös siitä, että voin itse tuottaa liikettä oman mieleni mukaan. Taiteella on kaksijakoinen merkitys elämässäni, kokijana ja harrastajana.

Arvostetaanko Suomessa taidetta ja kulttuuria?

Suomalaiset ovat kulttuurimyönteistä kansaa. Tottakai meillä on myös heitä, jotka eivät pidä kulttuuria tärkeänä. Laaja joukko suomalaisia on huomaamattaan kulttuurin suurkuluttajia. Ajatellaan esimerkiksi Yleisradiota. Se tuottaa valtavasti sisältöjä monikanavaisesti ja sisältöjä voi seurata mihin vuorokauden aikaan vaan. Lisäksi moni kuuntelee musiikkia, käy leffassa ja on tällä tavoin kulttuurin kuluttaja. Prosenttiperiaate puolestaan on tuonut taidetta esim. Länsimetroon, Lastensairaalaan ja kotikaupungissani  Jyväskylässä Kankaan alueelle. Taide ei ole erillinen saareke, vaan osa meidän arkipäivää.

Nyt kun maakuntia suunnitellaan, niin jo tässä valmisteluvaiheessa tulisi taiteilijoiden kanssa käydä keskusteluja taiteen ja kulttuurin roolista maakunnissa.

Miten parantaisit taiteilijoiden asemaa?

Iso kysymys on, kuinka saisimme taiteen ja kulttuurin rahoituksen kokonaispottia suuremmaksi. Pienistä murusista kiistely ei johda kovin hyvään lopputulokseen. Pitäisi miettiä miten saisimme lisärahoitusta taiteilija-apurahoille ja ratkaisuille, joilla saataisiin aikaan yhteistyötä ja uusia innovaatioita. Euroopan laajuisesti luovilla aloilla on valtava kasvupotentiaali. Jos tämä potentiaali saataisiin todeksi, se parantaisi varmuudella myös osaltaan työllisyyttä.

Miten eduskunta voi puuttua kulttuurialalla tapahtuvaan häirintään?

Ensinnäkin pitää luottaa siihen, että ala kykenee itse miettimään kaikkien näiden tapausten jälkeen keinoja, joilla häirintä saadaan kitketyksi. Kenenkään ei pidä joutua arvottoman kohtelun tai häirinnän kohteeksi. Tämän pitää olla itsestään selvää. Se, mikä on kenenkin tapa ja tyyli, on mielestäni eri asia ja keskustelu. Lähtökohdan tulee olla, että ketään ei häiritä. Valitettavasti tämä ei ole ollut kaikille selvää.

Tämä on iso yhteiskunnallinen ilmiö, joka on liikkeellä. Meidän tulee miettiä pelisäännöt ja tavoitteet, että miten tästä mennään eteenpäin.

Jotta pystytään valtion tasolla tekemään linjauksia, meillä pitää olla tietoa, mikä on tilanne nyt ja mikä on tavoite. Jotta tietoa saadaan, tarvitaan säännöllisiä, anonyymisti toteutettavia kyselytutkimuksia. Tiedon lisäksi tarvitaan seurantasuunnitelma: miten asioihin puututaan, jos ne eivät tule kuntoon.

Taide ja sote-uudistus?

Taiteen merkitys ihmisten hyvinvointiin on merkittävä. Meillähän jo paljon tutkimustietoa erilaisista taiteen keinoista, joilla voidaan helpottaa ihmisen oloa. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistolla on tehty tutkimus kuorolaulun myönteisistä terveysvaikutuksista. Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä on vuosikymmenien aikana rakentunut hyvin hierarkkiseksi koneistoksi. Uusien toimintojen mukaansaaminen voi olla hankalaa ja se vaatii muutakin kuin taiteilijan hyvän idean. Tähän tarvittaisiin rohkeutta kokeilla ja kehittää uutta. Ennen kaikkea tarvitaan hyviä esimerkkejä.

Nyt kun maakuntia suunnitellaan, niin jo tässä valmisteluvaiheessa tulisi taiteilijoiden kanssa käydä keskusteluja taiteen ja kulttuurin roolista maakunnissa. Jos sitä keskustelua ei käydä nyt, niin taide ja kulttuuri voivat tipahtaa uudistuksen ulkopuolelle.

Vos-uudistus?

Vos-uudistuksen teko ilman lisäresursseja on todella hankalaa. Monet ymmärtävät, että uudet ryhmät tarvitsevat tukea, mutta perinteisen vos-kentän tuen raju leikkaaminen on myös hyvin hankalaa.

Terveisiä Temen jäsenille?

Ensin kiitän teitä aktiivisena kulttuurin kuluttajana. Toivon, että vaikka nyt on epävarmuutta ja huolia ilmassa, niin jaksatte tehdä luovaa työtänne, koska sillä on merkitystä hyvin monille suomalaisille.

Kasvokuva Villestä.

Ville Virkkunen

Kirjoittaja on teatteriohjaaja.

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.