Siirry sisältöön
Kuva Pekasta istumassa kalliolla.
Pekka Aittakumpu, Keskusta. Kuva: Vesa Pentikäinen

Pekka Aittakumpu: Päättäjien ja taiteilijoiden yhteistyö ja yhteydenpito on tärkeää

Päättäjien pakeilla -sarjan haastateltavana on Pekka Aittakumpu, joka on Keskustan ensimmäisen kauden kansanedustaja Oulun vaalipiiristä. Ennen eduskuntaa Aittakumpu on työskennellyt mm. toimittajana ja pappina. Hänen esikoisromaaninsa Home Sweet Home julkaistiin vuonna 2017. Eduskunnassa hän toimii kansanedustajien ja taiteilijoiden Arkadia-seuran puheenjohtajana.

Pekka Aittakumpu: Sivistysvaltioon kuuluu laadukas kirjastolaitos, vapaa lehdistö sekä tieteen ja taiteen tukeminen.

Mikä on taiteen merkitys teille?

Taide on minulle mahdollisuus virkistyä, rentoutua ja oppia. Taide on usein myös yhteisöllistä, ja se voi vahvistaa yhteyttä toisiin ihmisiin.

Taiteen käsite on hyvin laaja. Kun esimerkiksi luen pienille lapsilleni lastenkirjoja, ajattelen että siinäkin olemme yhdessä taiteen äärellä. Usein lastenkirjan tarina ja kuvitus ovat upeaa taidetta ja ruokkivat lapsen mielikuvitusta.

Äskettäin saimme ekaluokkalaisen poikani kanssa luettua Mark Twainin Huckleberry Finnin, joka on korkean luokan sanataidetta.

Mikä on taiteen merkitys yhteiskunnalle? Muistetaanko taidetta muuta kuin juhlapuheissa?

Taiteella on ollut suomalaisen yhteiskunnan ja kansakunnan rakentumisessa erittäin iso merkitys. Kirjallisuus, kuvataide, musiikki ja muut taidemuodot ovat vaikuttaneet siihen, millaisena näemme itsemme, kansamme ja tulevaisuutemme. Muun muassa tässä taiteella on edelleen valtava merkitys meille kaikille.

On hyvä, että taidetta muistetaan juhlapuheissa, mutta mielestäni sitä arvostetaan myös käytännön teoissa. Paljon on vielä tehtävää, mutta meillä Suomessa myös jo tehdään paljon hyvää taiteen eteen.

Yhtenä esimerkkinä mainitsen lainauskorvauksen korotuksen ja laajentamisen vuonna 2017 sekä nykyhallituksen ohjelmassa sovitun taiteilijaeläkkeiden määrän lisäämisen.

Pidän taidetta ja kulttuuria erittäin tärkeänä yksittäisten ihmisten ja koko kansan henkiselle hyvinvoinnille. Siksi olen valmis laittamaan siihen rahaa ja siksi olen iloinen siitä, että saan toimia kansanedustajien ja taiteilijoiden Arkadia-seuran puheenjohtajana. Päättäjien ja taiteilijoiden yhteistyö ja yhteydenpito on tärkeä.

Miten pystyisimme lisäämään taiteen rahoitusta? Miten ratkaisisitte Veikkauksen rahoituksen suhteessa taiteeseen ja kulttuuriin?

Paras olisi, jos taiteen rahoitus olisi irrallaan rahapelituotoista. En kannata sitä, että taidetta ja kulttuuria rahoitetaan peliongelmaisten rahoilla, kuten nyt osin tapahtuu. Miten tilanne korjataan, se vaatii keskustelua ja päätöksiä. On hyvä, että taiteen parempaan rahoitukseen on mietitty erilaisia malleja. Tätä keskustelua tulee jatkaa ja päästä myös konkreettisiin tuloksiin.

Taide- ja kulttuurikenttä on pitkään toivonut, että vähintään prosentti valtion budjetista olisi varattu taiteelle ja kulttuurille. Tähän emme ole vielä päässeet, mutta tavoite on mielestäni hyvä ja kannatettava.

Olen valmis rahoittamaan taidetta siksi, koska taide ja kulttuuri ovat mielestäni paitsi itsessään arvokkaita myös taloudellisesti hyödyllisiä. Taide lisää hyvinvointia ja voi sitä kautta säästää myös valtion rahaa.

Teme edustaa ammattimaista taiteellista työtä ja opettamista. Mitä ammattimainen taide teille merkitsee ja miten näette sen vaikuttavan yhteiskuntaan?

Mielestäni on tärkeää, että yhteiskunnassamme on mahdollisuudet toteuttaa taidetta ammattina. Isoin ongelma lienee se, että ammattitaiteilijoiden toimeentulo on monin osin riittämätöntä. Taiteellinen ja luova työ on pitkäjänteistä ja vaatii työrauhaa.

Miten kommentoitte Temen hallitusohjelmatavoitteita? Onko Temen tavoitteissa kohtia, joihin voisitte sitoutua ja joita voisitte puolustaa?

Taiteen rahoituksen parantaminen ja esimerkiksi apurahan verovapaan osuuden nostaminen ovat kannattavia tavoitteita. On hyvä, että Teme pyrkii parantamaan niin sanottujen itsensätyöllistäjien asemaa työmarkkinoilla. Myös työttömyysturvan kehittäminen on erittäin tärkeää, jotta se vastaisi paremmin nykyajan monimuotoisia ja muuttuvia tilanteita.

Terveisenne Temen jäsenille?

Taide- ja kulttuurialan ammattilaiset tekevät työtä, jolla on tarkoitus. Pyrkikää pitämään yhteyttä päättäjiin ja sitä kautta vaikuttamaan asioihin. Yhteistyössä on voimaa!

Päättäjien pakeilla -sarja

Haastattelusarjan 1. osassa SDP:n Eloranta

Ensimmäinen kausi sisälsi 5 haastattelua vuonna 2018.

Sarjan tekijä on teatteriohjaaja Ville Virkkunen.

Kasvokuva Villestä.

Ville Virkkunen

Kirjoittaja on teatteriohjaaja ja Marko Kilven avustaja eduskunnassa. Kuvaaja Mikko Mäntyniemi

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.