Siirry sisältöön

Meteli on Temen verkkolehti

Jos oma elämäntilanne ei ole keskimäärin samanlainen kuin valtaosalla, voiko silti löytää itselleen hyvän työelämän. Tätä pohtii Niina Juutilainen. Kuva: Marta Filipczyk, Unsplash

Niina Juutilainen: Hengittävää työelämää etsimässä

Olen palaamassa työelämään teatterituottajan työssä kokemani vakavan työuupumuksen jälkeen. Toipuminen on kestänyt yli kaksi vuotta ja paluu on hidas. Pelko aiemmin tuntemani työelämän tahtia ja vaatimuksia kohtaan on valtava, ja motivaatio armollisemman työelämän löytämiselle suuri. Käsittelen tässä artikkelissa itsensätyöllistämistä, työn muotoja ja niiden lokeroitumista sekä kokemuksiani byrokratiataisteluista tilanteessa, jossa elämä ei mahdu yhteen lokeroon.

Vapaus työelämässä edustaa minulle jotakin tavoittelemisen arvoista. Onko vapautta työelämässä olemassakaan ja millaisen työmuodon takaa se löytyisi? Jos vapautta on, toivoisin löytäväni työelämän, joka olisi kuormitustekijän sijaan voimavaratekijä. Elämän osa-alue, joka antaisi enemmän kuin ottaisi ja tarjoaisi mahdollisuuksia merkityksellisyyden kokemuksiin, elinikäiseen oppimiseen ja riittävään elantoon.

Työn muodot

Työn muodot ovat kova pähkinä purtavaksi. Helmikuussa 2022 julkaistun uudistetun Keikkatyöläisen sosiaaliturvaoppaan mukaan työlainsäädäntö tunnistaa ainoastaan perinteisen työsuhteen sekä täyden yrittäjyyden. Työttömyysturvalainsäädännöstä löytyy lisäksi kategoria: oma työ. Omaa työtä ei kuitenkaan ole määritelty erikseen työlainsäädännössä, mutta käytännössä se tarkoittaa henkilöä, joka tekee töitä omaan lukuunsa, sillä erolla yrittäjyyteen, että omaa työtä ei tehdä välittömässä ansaintatarkoituksessa. Omaa työtä on esimerkiksi omaishoitajana toimiminen ja apurahatyöskentely, jotka kuitenkin rinnastetaan yrittäjyyteen, koska kumpikaan ei esimerkiksi kerrytä työssäoloehtoa. Jos siis haluaisi päästä helpoiten, kannattaisi ilmeisesti mahduttaa itsensä joko perinteisen työsuhteen lokeroon tai kokonaan yrittäjän lokeroon. Tuntuu melko ahtaalta näin 2020-luvulla.

Väliinputoajat

Itsensätyöllistäjien, joita voisi kutsua myös väliinputoajiksi, lokero se vasta ahdas onkin. Siellä loppuu happi viimeistään siinä hetkessä, kun tarvitsee yhteiskunnan tukea. Itsensätyöllistäjät luovivat eri työmuotojen välillä ja työllistävät itsensä vaihtelevin ja joustavin tavoin. Keikkatyöläisen sosiaaliturvaopas ilmaisee asian näin: Keikkatyöläinen voi tehdä työrupeamia niin työsuhteessa ja yrittäjänä kuin omana työnä. Esimerkiksi media-alan keikkatyöläinen voi tehdä podcastia työsuhteessa, kirjoittaa artikkeleita yrittäjänä ja työstää tietokirjaa apurahalla omana työnä. Käsitteitä freelancer, keikkatyöläinen ja itsensätyöllistäjä käytetään eri yhteyksissä ja eri aloilla hieman eri merkityksissä.

Itsensä työllistäminen on yksi työelämän merkittävimpiä trendejä 2000-luvulla, mutta syyt sille ovat moninaisia. Temen mukaan syy luovien alojen itsensätyöllistäjyydelle on monen kohdalla työsuhteiden puute. Lisäksi työnantaja edellyttää usein laskuttamaan työstä, jolloin työnantaja välttyy maksamasta palkan sivukuluja. Tilastokeskuksen Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013 raportin mukaan 40 prosenttia itsensätyöllistäjistä on yrittäjähakuisia eli polkunsa vapaaehtoisesti valinneita. Toiset 40 prosenttia kuuluu ryhmään ajautuneet ja tilaisuuteen tarttuneet, ja loput 20 prosenttia ovat itsensätyöllistäjiä olosuhteiden pakosta. Ajautuneet ja tilaisuuteen tarttuneet -ryhmäänkin lienee mahdollista päätyä esimerkiksi työsuhteiden puutteesta, jolloin valinnanvapautta ei ole.

Onneksi esimerkiksi ammattiliitot vaativat toistuvasti omien alojensa väliinputoajien tuen ja turvan tarvetta osaksi työlainsäädäntöä. Tulee toiveikas olo lukiessa Temen hallitusohjelmatavoitteita vuosille 2019–2023: Teme edellyttää, että taidealojen työntekijöitä ja taiteilijoita kohdellaan yhdenvertaisesti työ- ja sosiaalilainsäädännössä riippumatta siitä, missä muodossa työ on tehty.

Esimerkkejä lokeroitumisesta

Lokeroituminen on havaittavissa myös TE-palveluiden tarjonnassa: työllistymistä tukevien palveluiden tapahtumakalenteri on täynnä Haluatko yrittäjäksi -infoja ja Näin kirjoitat CV:n -seminaareja.

Etsiessäni apua siihen, miten voisin yhdistää freelanceriyden ja mahdollisesti osa-aikaisen palkkatyön päädyin hankepohjaiseen työvalmennukseen. Kyseessä on Työ- ja elinkeinoministeriön tilaama vaikuttavuusinvestointihanke, jonka tavoitteena on avustaa meidät tuhannet pitkäaikaistyöttömät työllistymään. SIB-mallilla (Social Impact Bond) eli tulosperusteisella rahoitussopimuksella rahoitetussa hankkeessa julkinen sektori maksaa yksityisille palveluntuottajille palkkiota vain etukäteen määritellyistä tuloksista. Hanke rahoitetaan yksityisiltä sijoittajilta kerätyillä varoilla. Tässä tapauksessa palveluntuottajia ovat useat työllistämiseen erikoistuneet toimijat.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan tulospalkkion maksun perustana ovat hankkeen palvelujen piirissä olevien työllistyvien työttömien bruttomääräiset palkkatulot. Palkkion maksussa huomioidaan työllistyvien ikä, koulutustausta, työttömyyden kesto sekä alue, jossa palveluja tarjotaan. Palkkion laskumalli ohjaa tilanteeseen, missä vaikeammin työllistettävästä henkilöstä maksetaan suurempi palkkio. Mallihan kuulostaa hyvältä, tuottojen lisäksi haetaan yhteiskunnallista hyötyä. Olen saanut työvalmentajaltani tärkeää tietoa sekä työnhausta että yrittäjyydestä. Taidan silti olla haastava asiakas, koska valmennus on vain vahvistanut ajatuksiani siitä, että kumpikaan vaihtoehto ­työsuhteinen kokopäivätyö tai yrittäjyys yksinään ei istu nykyiseen arkeeni erityislapsiperheen vanhempana ja kyseenalaisesti työkykyisenä.

Valmennuksen ote on myyntihenkinen, ja myytävänä ykköstuotteena tuntuu olevan se perinteinen toistaiseksi voimassa oleva työsuhteinen työelämä. Tietysti, koska silloin hankkeen piiristä työllistyvän entisen työttömän bruttomääräiset palkkatulot, ja sen myötä palveluntuottajan tulosperusteinen palkkio, muodostuu suuremmaksi. Tilannehan olisi kaikkien kannalta loistava, jos jokainen elämä olisi istutettavissa yhteen lokeroon.

Omana työnä omaishoitajuus

Ehkä toukokuun alusta käyttöön otettu TE-palveluiden työnhakijan asiakaspalvelumalli palvelee meitä väliinputoajiakin paremmin. Olen kuitenkin skeptinen, koska luottamukseni byrokratiaan on alentunut merkittävästi viime vuosina. Esimerkkinä oman työn muodoksi luettava erityislapseni omaishoitajuus, jonka sain valtavalla työllä taisteltua itselleni vuonna 2018. Se vaati lääkärinlausuntojen lisäksi perusteluja kaupungille ja Kelalle siitä, kuinka raskasta lapsen hoito ja huolenpito on verrattuna neurotyypillisiin eli ilman neuropsykiatrisia erityispiirteitä oleviin samanikäisiin lapsiin. Piti myös kertoa, miten työssäkäynti omaishoitajuuden ohella järjestyy.

Jäädessäni pois työelämästä pääsin karenssin jälkeen ensimmäisenä perustelemaan TE-palveluille sitä, kuinka vähän omaishoidettava lapsi työllistää minua. Tällä selvityksellä kartoitettiin oikeuttani työttömyysetuuteen. En voinut olla tiuskaisematta TE-virkailijalle, kun hän vastasi myöntävästi kysymykseeni: onko oikeasti mahdollista, että työttömyysturvaoikeuteni evätään, koska olen saanut taisteltua kaupungilta pienen helpotuksen vanhemmuuteen omaishoitajuuden virallistamisella.

Onneksi olen oppinut kirjoittamaan byrokratiaa, ja pystyin perustelemaan tilanteeni niin, että omaishoitajuuteni katsotaan sivutoimiseksi omaksi työksi. Summa summarum: ollakseen oikeutettu omaishoitajuuden pienimpään palkkioluokkaan, lapsen hoidon ja huolenpidon raskaus- ja kuormitustason pitäisi olla suuri. Ollakseen oikeutettu työttömyysetuuteen lapsen hoidon ja huolenpidon raskaus- ja kuormitustaso ei saisi olla kovin suuri. Tarkkaankin punnitut sanat omaishoitajuuden laadusta, suuntaan tai toiseen, voivat viedä tilanteeseen, jossa oikeus työttömyysetuuteen tai omaishoitajuuteen evätään. Täysin absurdi ristiriita, joka voi vaikeuttaa oman tilanteen rehellistä avaamista ja tehdä byrokratiataistelusta kokopäivätyön.

Virkojensa puolesta etuuksista päättävillä on pelottavan suuri valta pienen ihmisen elämään. Toivottavaa olisi, että vallan vastapainoksi heiltä löytyisi myös tietoa ja ymmärrystä tilanteista, joissa ei mahduta perinteisiin lokeroihin.

Vapauden tavoittelijat – Miksi haluamme irti palkkatyöstä?

Vapaus työelämässä tarkoittaa tällä hetkellä minulle sitä, että saan halutessani tehdä kolmen petauspatjan korottamaan parisänkyyni työskentelypaikan. Sitä, että kukaan ei sanele, mitä pitää milloinkin olla tekemässä. Sitä, että saan työskennellä Lapissa, Laosissa tai Lapuan kirjastossa, niin halutessani. Ja ehkä tärkeimpänä sitä, että saan työskennellä oman kehoni ja mieleni sanelemassa rytmissä. Se on tarkoittanut myös sitä, että olen saanut odottaa seuraavaa soviteltua työttömyyspäivärahaa kaksi kuukautta, kun TE-palvelut pohtii, olenko kokopäiväisesti vai sivutoimisesti yrittäjä, omaishoitaja, freelancer, työtön työnhakija vai jotain näiden kaikkien väliltä.

Löysin vertaistukea työelämäpohdintoihini, itsensätyöllistäjäksi perinteisestä työsuhteesta loikanneen Aurora Airaskorven, kirjasta Vapauden tavoittelijat – Miksi haluamme irti palkkatyöstä? (Kustantamo S&S, 2022). Entinen viestintätoimiston luova johtaja käsittelee kirjassaan muun muassa sitä, tarjoaako itsensä työllistäminen varteenotettavan vaihtoehdon uuvuttavalle työelämälle vai lisääkö se yksilön kuormaa. Itsensätyöllistäminen kuvataan realistisena vaihtoehtona työsuhteiselle työlle sulkematta kuitenkaan silmiä sen turvattomuudelta tai pakkoyrittäjyydeltä. Airaskorpi valottaa itsensätyöllistämisen ilmiötä tutkimustietoon nojaten ja kuvaa omaa polkuaan itsensätyöllistäjänä. Laajemman kokemuksen rintaäänen kirjaan tuo taide- ja kulttuurialojen itsensätyöllistäjien näkemykset freelanceriydestä.

Vapautta tavoittelemassa vai prekarisaation armoilla?

Airaskorven mukaan itsensätyöllistäjistä puhutaan yhteiskunnassa kahdenalaiseen sävyyn. Ensimmäisen mukaan vakituisen, täysipäiväisen työsuhteen ulkopuolella tapahtuva työ on epävarmaa, epämääräistä ja mahdollisesti ihmistä väheksyvää. Tällä viitataan prekariaatti termiin, jolla kuvataan epätyypillisiä – ei itse valittuja vaan pakotettuja – työn muotoja. Prekariaatteihin lasketaan itsensätyöllistäjien lisäksi myös työttömät, pakolaiset ja turvapaikanhakijat. Työelämän rakenteet ja prekariaatit kohtaavat sopuisasti vain harvoin. Säännöt on luotu massoille, ei poikkeuksille, Airaskorpi toteaa.

Toisenlainen sävy kaivetaan kirjan mukaan esiin, jos itsensätyöllistämiseen halutaan kannustaa ja innostaa. Silloin käytetään mieluummin sanaa yrittäjyys, joka nähdään helpommin itse valittuna uskalluksena ottaa riskejä ja raivata omannäköistä työelämäpolkua.

Kukapa ei näyttäytyisi mieluummin rohkeana kuin epämääräisenä, mieluummin vapauden tavoittelijana kuin prekariaattina. Mielenkiintoista on, että kaikkia kirjaan haastateltuja itsensätyöllistäjiä – jopa heitä, jotka ovat asemassaan, koska muuta vaihtoehtoa ei ole – yhdistää kirjan mukaan usko, toivo tai kokemus siitä, että itsensätyöllistäminen tarjoaa heille jotain, mitä palkkasuhteinen työ ei pysty tarjoamaan. Ehkä se on, kirjan punaisena lankana kulkeva, vapaus työelämän kontekstissa. Esimerkiksi vapaus ansaita elanto kutsumustyössä, johon liittyy usein luovuus, joka ilmenee harvoin kellokortti kaulassa tai vuosilomarytmissä.

Vapautta on…

Airaskorpi pohtii vapautta monesta näkökulmasta ja kiteyttää pohdintansa seuraaviin määritelmiin: Vapautta on aika, jota ei saa lisää rahalla, vaikka miten tienaisi.

Vapautta on keskittyminen, se että saa tehdä työtä, jota pitää tärkeänä ja merkityksellisenä.

Vapautta on luovuus, jonka The World Economic Forum nimesi vuonna 2020 kolmanneksi tärkeimmäksi työelämätaidoksi, alasta riippumatta. Ilman aikaa ja mahdollisuutta keskittyä, ei synny tilaa luovuudelle.

Vapautta on valita maisemansa. Etätyö lienee aikaan post-korona näistä kaikista helpoin toteuttaa, ainakin tietyillä aloilla.

Vapautta on rajattomuus. Kauhistuin ensin tätä määritelmää, mutta tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan mahdollisuutta uida ulos perinteisen työelämän maanantaista perjantaihin klo 8–16 laatikosta. On vapautta tehdä töitä keskellä lomaa, jos siltä tuntuu, lorvailla maanantait ja suorittaa sunnuntait, Airaskorpi kirjoittaa.

Vapautta on raha. Vaikka raha ei tee onnelliseksi, se on välttämätön hyödyke, joka tarjoaa vapauksia ja tuo itsemääräämisoikeutta, jonka kautta syntyy hyvinvointia.

Vapautta on voida hyvin. Vihdoin, se minulle tärkein asia! Kirjan perusteella en valitettavasti pääse julistamaan, että itsensätyöllistäminen on avain työhyvinvoivempaan työelämään, asia on mustavalkoista värikkäämpi. Airaskorpi toteaa rehellisesti, että mitään lepolomaa yrittäjyys ei ole, ja yhdistää hyvinvoinnin, ajan ja työmäärän toisiinsa: Jos töitä voi tehdä vähemmän kuin kokopäiväisesti, on hyvät edellytykset voida paremmin, hän sanoo.

Valintoja vai alistumista?

Olen skeptinen sen suhteen, että kaikki mainitut vapauden määritelmät olisivat saatavilla yhtä aikaa, ainakaan nyt, kun työelämän rakenteet eivät sitä vielä tue. Pohdin, onko itsensätyöllistäjän vapauden hintana lainsäädännön puutteen ja kehnon sosiaaliturvan hyväksyminen. Silläkö vapaus työelämässä ostetaan, ja onko se silloin valinta vai alistumista?

Ehkä työelämäpelin voittavissa joukkueissa pelaavat he, jotka etsivät ja valitsevat itselleen vähiten kuormittavimmat vaihtoehdot. Ehkä työelämässä kuuluukin vaatia alistumisen sijaan. Se on haastavaa minulle, koska lähtökohtaisesti rajattomana ihmisenä on vaikea erotella kohtuullista ja kohtuutonta ja sitä, mitä saa ja pitää vaatia. Ehkä vanha kunnon tyyneysrukous tehoaa tähänkin: Työelämä, suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

Olen alkanut uskaltaa vaatia työelämältä enemmän sen sijaan, että alistuisin sen sääntöihin, Airaskorpi sanoo kirjan lopuksi ja kehottaa lukijoitakin tavoittelemaan omaa versiotaan hyvästä työelämästä. Siinäpä tavoite, johon aion itsekin pyrkiä työn muodosta riippumatta.

Niina Juutilainen katsoo kameraan.

Niina Juutilainen

Kirjoittaja on kulttuurituottaja, omaishoitaja ja vapaa kirjoittaja. Hän kirjoittaa myös Hengittävää elämää etsimässä -blogia.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..