Siirry sisältöön
Henry seisoo metalliverstaan oviaukossa. Oveen on kiinntetty julisteita, kieltotauluja ja viestejä. Julisteessa lukee SAK, työ, oikeus, demokratia, rauha. Käsinkirjoitetussa lapussa lukee Tee! Älä mieti.
Henry Vatiainen työpaikallaan Jyväskylän kaupunginteatterissa. Kuva Elina Lajunen

Elina Lajunen: Puuseppä Henry Vatiaisen työpäivä Jyväskylän kaupunginteatterissa

Ohjaaja Elina Lajunen seuraa temeläisen ammattilaisen yhtä työpäivää minuutti minuutilta toisen ammatin edustajan silmin. Nyt seurattavana on Jyväskylän kaupunginteatterin puuseppä Henry Vatiainen.

Tietynlainen luovien ratkaisujen käyttäminen on tässä työssä olennainen osa. Vitsikkäästi sanon, että täällä täytyy monesti ratkaisut keksiä tyhjästä, eli omasta päästä, Henry myhäilee.

Klo 6.30 Herätys.

Klo 7.00 Töihin kävely.

Klo 7.30 Aamukahvi verstaalla.

– Yleensä päivä alkaa niin, että verstaan iskuryhmä kokoontuu ja juodaan aamukahvi. Samalla keskustellaan siinä, mitä kukin meinaa tehdä ja mihin hommiin ryhdytään, lähinnä että saadaan näyttämön kanssa yhteen sovitettua nämä meidän toiminnat. Pitää elää sovitellen, näyttämö on verstaan vieressä. Harjoituksissa olevaa lavastetta voidaan työstää aamulla kaksi tuntia ja illalla kaksi tuntia. Nyt ollaan saatu paljon ohjaajilta ja lavastajilta myönteistä palautetta siitä, että koronan takia lavasteet on tehty viimeisen päälle valmiiksi, niitä ei tarvinnut enää harjoitusten keskellä parsia kokoon, Henry kertoo.

Toimittajan muistiinpanovihko on lepsu, Henry antaa avuksi pienen vanerineliön. Paloja käytetään lavasteiden takana tukirakenteissa. Henry pitää niitä usein myös muistilappuina, niihin on hyvä kirjoittaa materiaalitilaukset.

Teatteripuusepän toimenkuva on monipuolinen. Materiaalina käytetään puun lisäksi kangasta, metallia tai vaikka palmunlehtiä. Henry on koulutukseltaan puuseppäartesaani, valmistunut Petäjäveden Taideteollisesta oppilaitoksesta. Ensikosketus teatteriin oli Jyväskylän kaupunginteatteri, jossa ensimmäisiä tehtäviä oli valmistaa kirkonpenkki ja puisia aseita Tuntemattomaan sotilaaseen. Henry on kiitollinen, että ehti aloittaa työt teatterilla silloin, kun verstaalla oli vielä pitkän linjan vanhempia työntekijöitä.

Henry verstaalla. Kuva Elina Lajunen

– Vuonna 2006 tulin tänne ja 2015 olin jo virkaiältäni verstaan vanhin. Vanhoilla verstaan työmiehillä oli pitkä työkokemus, heiltä oppi monen näköisiä ratkaisutaitoja, jotka sopivat nimenomaan tähän työhön. Normaali puusepän työ on aika lailla erilaista. On ollut lievä kulttuurishokki, kun eihän se oikea puuseppä näitä materiaaleja ja työmenetelmiä pidä minään. Täällä tehdään lyhytikäistä ja karkeaa työtä. Teatterilavasteiden takuu on näytäntökauden aika. Eikä niitä voi suositella kotikäyttöön.

Kahvi on juotu. Henry juo sen mustana, senkin hän on oppinut verstaan vanhoilta miehiltä.

Klo 8.26. Kierros verstaalla.

– Oltiin kevät normaalisti töissä, lukuun ottamatta viiden päivän lomautusta. Se oli tarkoituksenmukaista, siksi ollaan nyt niin hyvin asemissa. Yleensä on elokuu vielä täyttä työtä. Helpotti meidänkin hommia, että työnteko ei ollut pätkissä. Keväällä juuri ennen koronaa sai ensi illan Jane Austinin Tavat ja Toiveet. Siinä oli huikea, monimutkainen ja työläs lavaste, paljon yksityiskohtia. Tuntui pahalta, kun se helmikuun alkupuolella saatiin valmiiksi ja jo maaliskuussa pistettiin roskiin. Siitä oli vain neljä esitystä, eikä sitä voitu ottaa enää uudelleen käyttöön. Myös Phantom-musikaali lähti etuajassa pois.

– Verstas kierrättää mitä pystyy, muutamia elementtejä Phantomista ja Ella ja Patu -näytelmästä on otettu syksyn musikaaliin West Side Storyyn. Kokonaisia osia kierrätetään silloin, kun se on mahdollista, mutta varastotilaa ei ole paljon. Ovet, pyörät ja irrotettavat asiat kierrätetään sekä siistit perusseinät. Kierrättäminen vaatii aikaa ja mielikuvitusta, eikä se aina helpota työtä. Se on kuitenkin omalla tavallaan palkitsevaa ja pikkuisen siinä säästää rahaa ja luonnonvaroja, Henry toteaa.

Klo 8.35. Henry hakee metalliset putket. Niistä tulee tukirakenteet ompelimon ompelupöytien lisäosiin.

Tällä viikolla verstaalla on ollut aikaa tehdä talon sisäisiä huolto- ja parannustöitä. Pukunäyttelyyn on syntynyt taustoja ja Jyväskylä Sinfonialle koronan takia lisäsuojausta. Kaikkia talossa työskenteleviä ihmisiä – niin toimistossa, ompelimossa kuin orkesterissakin – pyritään auttamaan puolin ja toisin. Usein pieniin korjauksiin ja arjen pulmiin löytyy ratkaisu juuri verstaalta tai ompelimosta. Tänään ohjelmassa on ompelimon työpöydät ja niiden lisätasojen tukirakenteet ja lukkolaitteet. Lastulevytasot Henry on tehnyt jo aiemmin viikolla kierrätysmateriaalista.

– Pienen mekaniikan tekeminen on hauskinta mahdollista. Nyt on sopivasti aikaa. Tätä on jo kaksi vuotta sitten pyydetty tekemään, mutta siihen ei ole ollut aikaa. Metalliseppä Ossi Leinonen oli sen verran kiireinen, että sanoin voivani ottaa tämän kyseisen työn. Mä tässä metelöin taas, Henry jatkaa ja hitsaa.

Klo 8.52. Miljoonalaatikkoon on kerätty sekalainen lajitelma pultteja ja ruuveja. Pitkä pultti löytyy, siitä pää pois ja pyöristys.

Henryn ammatillinen esikuva on amerikkalainen Myytinmurtajat-sarja. Sarjassa testataan urbaanien legendojen todenperäisyyttä luomalla todellinen ympäristö, jossa testauksessa oleva myytti toteutetaan. Tekijät ovat elokuvatehostealan tekijöitä ja usein testattavana on juuri elokuvissa käytetyt ratkaisut ja rakennelmat. Sarjasta saa hyviä vinkkejä, Henry myhäilee.

– Näyttelijän on saatava keskittyä näyttelemiseen eikä ovennuppiin. Yleensä kaiken pitää toimia hyvin ja vieläpä täydellisessä pimeydessä. Se asettaa haasteita työhön ja toteutukseen. Huolellisuus, ennakointi ja kommunikaatio auttaa. Yleensä yksinkertainen toimii, monimutkainen on tuhoon tuomittu.

Henry esittelee tiilenhalkaisijan, joka on jo miltei museoesine. Ennen lavastetiiliseinät tehtiin halkaistusta tuulensuojalevystä. Saumaukseen käytettiin seosta, jossa oli muun muassa sahanpurua. Muoviprässitiiliseinääkin on kokeiltu. Nykyään käytetään printmuovia, se tulee Englannista. Muovi on tullut käyttömateriaaliksi myös teatterissa. Maalitkin ovat nykyään erilaisia, luuliima ja maavärit ovat historiaa.

Klo 9.16. Ompelimossa. Paikalla ovat ompelijat Hannele Kalliola ja Outi Ruuskanen.

– Eivät ole tehdasvalmisteisia nämä, tulee mittatilaustyötä, Henry nauraa.

Klo 9.36. Metalliputken palat toimivat. Henry leikkaa kolme metalliputken palaa lisää.

Klo 9.41. Päiden hiontaa. Henryllä on oranssit pienet kuulosuojaimet. Tärkeää on pitää näkö ja kuulo ehjänä. Suojaimet jopa parantavat keskittymiskykyä puupuolella. Kone huutaa.

Klo 9.44. Neuvottelu saranoista puuseppä Joonas Mustalahden kanssa. Tehdäänkö tilaus ja miten paljon tilataan? Pieniä yleissaranoita on vähän.

Klo 9.48. Henry leikkaa pultista kärjen pois, hitsaa pultin kiinni putkeen ja hioo terävät osat pois.

Klo 9.56. Putkien hitsausta. Kipinät lentävät. Verstaan Tv:ssä Hans Välimäki esittelee grilliruokia.

– En varsinaisesti inhoa sarjatuotantoja, en isojakaan sarjoja, vaan joissain tilanteissa jopa pidän niistä. Minua kiinnostaa erityisesti sarjatyön prosessin kehittäminen. Teatterissa sarjat ovat yleensä hyvin pieniä. Eikä samantyylisiä lavasteita tai huonekaluja välttämättä tarvita heti seuraavana vuonna, vaan vaikka vasta 20 vuoden päästä. Omaan päähän tallentuu toteutustavat ja ratkaisut, verstaalla on paljon tietoa, joka siirtyy työntekijältä toiselle, Henry kertoo.

Pienoismallit ovat arvokkaita työvälineitä myös verstaalle. Niistä näkee konkreettisesti, millainen lavastus halutaan. Joskus kun mallit ja piirustukset eivät ole tarkkoja, voi verstaalta tulla ehdotuksia toteutukseen niin monta kuin on työntekijöitä paikalla. Tulee myös virheitä ja tulkintaa. Työtä helpottaa, kun lavastaja ja ohjaaja ovat samoilla linjoilla ja ohjeet ovat mietityt ja selkeät, lavastaja tietää mitä haluaa ja osaa sen ilmaista. Toisaalta on myös joustavia lavastajia, jotka haastavan tai mahdottoman vaihtoehdon rinnalle näkevät mahdollisuuden toteutukseen toisella tapaa. Hyvä kommunikaatio ja toisten työn kunnioitus ja arvostus on tärkeää ja olennaista. Vierailevien lavastajien aika on kortilla, eivätkä he välttämättä pysty olemaan paikalla niin paljon kuin talon oma lavastaja, joka käy verstaalla päivittäin.

Klo 10.19. Kipinöi. Toiset päät kiinni ja toiset pultit putkien päähän. Kulmahiomakoneella leikataan pois.

Klo 10.34. Mattamustalla spraymaalilla putket mustiksi.

– Spraymaali on ainut myrkyllinen, vielä välttämätön maali teatterityössä. Ennen tippui katosta kärpäset ja valomiehet, kun myrkkykaasut olivat niin vahvat, Henry kertoo.

Klo 10.43. Taas kipinöi, saranat hitsataan kiinni.

Klo 10.44. Hiontaa. Kiskon rissakiinnikkeen kavennus ja hiontaa.

Klo 10.48. Uusi maalikerros.

– Pienellä keinolla saa huolitellun näköistä, vaikka eihän tuet paljon pöydän alta näy, Henry miettii.

– Havuvaneri on yksi teatteripuusepän perusmateriaali ja vaneriseinien valmistus perustöitä. 18 mm havuvanerilla kestää kävellä, koivuvaneri on ohuempaa, se sopii seiniin. Henry esittelee vanerin pätkää, se on kotimaista, ulkomaiset eivät aina kestä. On kokeiltu välillä muitakin materiaaleja, mutta havuvaneri on ollut käytössä jo 20 vuotta. Vanhat mestarit tiesivät mikä toimii. Muuramesta tulee kulissirimaa ja kulissilautaa. Niissä on valmiina jo pyöristetyt kulmat, niin ei turmellu näyttämömiesten kädet. Ennen käytettiin oksaistakin materiaalia, mutta hyvä oksaton puu pystytään käyttämään tarkemmin ja paremmin. Uusi puusatsi tuli pari viikkoa sitten. Viime talvena meni 3 km rimaa ja 2 km lautaa.

Klo 11.25. Verstaalla. Ongelmanratkaisu on antoisaa.

On tyydyttävää miettiä jotain pitkään, löytää ratkaisu ja huomata sen toimivan myös näyttelijälle juuri niin kuin oli ajatellut. ”Muuten hyvä, mutta ihan paska.” Saattaa olla joskus leikkisä kommentti näyttämön puolelta. Aina se mikä toimii verstaalle, ei toimi näyttämömiehille tai näyttelijöille. Henryn oma tontti on tekniikka ja yksityiskohdat, niistä voi olla mielipide tai ehdotus. Siihen miltä lavastus näyttää, hän ei puutu. Työt ovat sujuneet hyvin, mikään juttu ei ole jäänyt kesken ja kaikki on saatu ensi-iltaan.

– Mä panen nyt puolen päivän kahvin tulemaan. Oikeastaan on virallisesti kaksi kahvitaukoa, ensimmäinen on kymmenen ja toinen kahden aikaan. Käytännössä on aamukahvi ja puolen päivän kahvi, iltapäiväkahvikin on jäänyt oikeastaan pois. Se on muokkaantunut näin ja yleensä jos on työt saatu semmoiseen pisteeseen, että on hyvä pitää tauko, niin se pidetään. Sen jälkeen jatketaan. Joskus on sellainen tilanne, ettei ole mitään järkeä lopettaa työntekoa kesken. Monesti tehdään niin, että työskennellään pareittain tai yksilöinä, riippuen siitä millainen homma on. Usein kaksi saattaa tehdä samaa hommaa, tai olla metallisepän apuna. Sitten kokoonnutaan ja monesti käy kahvivieraita muilta osastoilta. Myös näyttelijät käyvät täällä joskus purkamassa ajatuksiaan, tuulettumassa. Tämä on sellainen henkinen voimakeskus. Täällä löytyy aika moneen asiaan ratkaisu, Henry pohtii.

Klo 11.55. Puhelu. Vuoriston kaunotar -esityksen vesikouruista puuttuu kokonaan päädyt.

Klo 12.08. Puolen päivän kahvi. Koolla verstaan iskuryhmä: Henry, Ossi, Joonas ja maalari Markus Rouhiainen.  Pohdintaa Vuoriston kaunottaren vesikouruista ja niiden käytöstä, ongelmista ja tekniikasta.

Jyväskylässä kaupunginteatterin verstaalla ei ole esimiestä tai teknistä suunnittelijaa, verstaan ydinporukka keskustelee keskenään tarpeellisista investoinneista. Projektikohtaisesti valitaan verstaan nelikosta vastuuhenkilö kullekin tuotannolle. Vastuuhenkilö istuu tuotantokokouksissa ja on kartalla koko projektista. Ohjaaja kommunikoi lavastajan kanssa, lavastaja verstaan kanssa, päivittäin kun ollaan kasvokkain ja käydään työtä läpi, saadaan ongelmat hoidettua heti, eivätkä ne kasva liian isoiksi

Kuva Elina Lajunen

Ydintiimillä on iso vastuu suunnittelussa, että tulee kestävät ja toimivat lavasteet. Paljon kertyy esimerkiksi painoa. Rajat painon suhteen ovat tarkentuneet viime vuoden näyttämöonnettomuuden jälkeen. Normaalisti ei ole ongelmia, arkijärjen käyttö riittää. Enemmän joutuu miettimään, jos seinällä halutaankin yhtäkkiä kiipeillä tai jos halutaan tehdä massiivista tai elokuvallista lavastusta. Vaikka verstas tekee ihmeitä, ei ihan kaikki ole mahdollista, fysiikan lait ovat todellisia. Toistoja on yleensä paljon etenkin harjoitusvaiheessa. Jos lavasteet ja huonekalut kestävät harjoituskauden, ne kestävät myös esityskauden.

– Puukko, sivuleikkurit, mattopuukko, mitta ja lyijykynä pitää olla aina mukana, Henry toteaa.

Klo 12.46. Tukien kokoamista.

Klo 12.58. Tukien ruuvaamista ja sovittamista ompelimon pöytiin.

Klo 13.18. Toinen pöytä onkin matalampi. Tukikepit osuvat ikävästi maahan, ne pitää lyhentää.

Klo 13.20. Metallipyörösahalla poikki, 5 cm pois, hitsaus kiinni ja sauman hiontaa.

Klo 13.25. Uusi sovitus. Lyhennetty tukikeppi on juuri sopiva.

Klo 13.31. Toisen tuen lyhentäminen samaan mittaan. Palasten hitsaus yhteen, hitsausjäljen hionta.

Klo 13.37. Mustaa spraymaalia hiontakohtiin.

Kotona Henryllä on kellarissa työhuone. Huonekaluja hän tekee kotikäyttöön, joskus lahjaksi ystäville. Hän harrastaa myös lukemista, erityisesti luonnontieteitä, kosmologiaa ja tähtitiedettä. Kari Enqvistin tekstit ja Suomen esihistoriallinen arkeologia ovat kiinnostaneet jo pitkään. Hän seuraa aktiivisesti luontoa, erityisesti lintuja. Tavoite on kartuttaa lajien tuntemusta ja opetella joka kevät uusi laji. Myös puut kiinnostavat Henryä. On kiinnostavaa ajatella puuta myös muuna kuin materiaalina. Omassa pihassa kasvaa omenapuu sekä pähkinäpuu, jonka hän on kasvattanut itse siemenestä asti, nyt puu on 10 vuotta vanha.

Klo 13.50. Hannele ja Outi testaavat pöytätasoja.

– Uskotteko että pärjäätte, Henry kysyy.

– Aivan loistavat, Hannele ja Outi ihastelevat pöytien tekniikkaa ja tarjoavat suklaakonvehdit.

Klo 14.34. Iskuryhmä miettii työkoneita ja hygieniaa. Päätetään kokeilla nyt korona-ajalle jokaiselle henkilökohtaista porakonetta, jonka kylkeen laitetaan oma nimi. Markus maalaa oman koneensa pinkiksi.

Klo 14.51. Saranakauppoja, Henry ja Ossi neuvottelevat. Otetaan 50 ja 50. Erityissaranoita menee noin 10 vuodessa, heilurisaranoita saattaa mennä yhtäkkiä monta ja taas pitkän aikaan ei yhtään.

Klo 15.00. Puhetta huomisesta päivästä, lastenhoidosta, kaupassa käymisestä, vesikouruista ilman päitä sekä koronasta, miten sen kanssa pitäisi olla. Verstaan tiimi on pieni, mutta koko teatterissa työntekijöitä ja vierailijoita on suhteellisen paljon. Myös pullasta puhutaan. Ompelimo on luvannut Henrylle pullapalkan pöytien valmistuksesta. On myös pullavetoja sekä pullasakko, jos omat työt joutuvat toisten niskoille.

– Nyt on aikaa istua ja kahvitella. Normaalisti verstaalla on kova työntouhu, koneet pauhaavat kaikki yhtä aikaa, maalataan, sahataan ja porataan, Henry vielä miettii.

Klo 15.40 Iskuryhmä pysähtyy vielä ihmettelemään Joonaksen rakentamaa auringonkukan avautumismekaniikkaa. Toimii. On kotiinlähdön aika.

Kasvokuva Elinasta.

Elina Lajunen

Kirjoittaja on teatteriohjaaja, nukketeatteritaiteilija ja käsikirjoittaja.

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.