Siirry sisältöön
Lapsia leikkimässä.

Sini Saaritsa: Ryhdy kunnon työn lähettilääksi

Jos kansainvälinen vaikuttamistyö kiinnostaa tai haluat nähdä käytännössä, millaista työtä SASK tekee maailmalla, hae mukaan! SASKin kunnon työn lähettiläitä koulutetaan maaliskuussa. Hakuaika on nyt, 8.2. asti.

SASKin lähettiläskoulutus on sinua varten, jos tunnet kutsumusta perehtyä työelämän ihmisoikeuksiin ja kansainväliseen solidaarisuustyöhön.

Kevään lähettiläskoulutuksessa on luvassa tehokas tietopaketti Suomen Ammattiliitojen Solidaarisuuskeskus SASKin työstä maailmalla ja toimintatavoista Suomessa. Vieraaksi koulutukseen saapuu SASKin Kaakkois-Aasian aluekoordinaattori Orlando ”Marlon” Quesada Filippiineiltä. Manilalainen Quesada saapuu kertomaan kurssilaisille SASKin työstä Kaakkois-Aasiassa. Luvassa on muun muassa eläviä esimerkkejä siitä, millaista on puolustaa työntekijöiden oikeuksia maassa, jossa ay-aktiiveja jopa murhataan huumeiden vastaisen sodan nimissä.

Viikonloppuun kuuluu myös työpajoja. Niissä muun muassa tutustutaan kampanjoihin, joissa SASK on mukana, sekä ideoidaan uusia. Luovuus lehautetaan lentoon, ja ideoita myös hyödynnetään myöhemmin kampanjatyössä.

Tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen uusilla kunnon työn lähettiläillä on valmiudet puhua työelämän globaaleista kysymyksistä, vaikuttaa niihin sekä toimia SASKin äänitorvena eri verkostoissa.

SASK maksaa kaikkien osallistujien majoituksen, ruoan ja ohjelman. Pitkämatkalaisille SASK kustantaa myös matkat halvimman julkisen kulkuvälineen mukaan.

Lähettiläs sukeltaa työelämän ihmisoikeuksiin

SASKilla on myös opintomatkoja, joilla tutustutaan paikalliseen työelämään ja paikallisten ammattiliittojen työhön. Matkaan sisältyy työpaikkavierailuja sekä keskusteluja paikallisten ay-toimijoiden, työnantajien ja työntekijöiden kanssa. SASK on järjestänyt talkoo- ja opintomatkoja jo 1990-luvun alusta asti vuosittain eri puolille maailmaa.

Marraskuussa 2019 vuorossa on Indonesia, mutta hakuaika oli 3.2. asti. Opintomatkalle lähteviltä edellytetään suoritettua lähettiläskoulutusta.

SASKin opintomatkalaisten kokemukset ovat olleet voimakkaita. Kuvaava on esimerkiksi viime vuoden Mosambikin matkalle osallistuneen antama palaute: ”Matka muutti oman arvomaailman. Sanoisin, että kannattaisi tehdä melkein mitä vaan, että matkalle pääsee.”

Jos innostut hakemaan opintomatkalle, mutta et ole käynyt SASKin lähettiläskoulutusta, hae mukaan nyt keväällä tai tulevana syksynä 28.-29. syyskuuta.

Lähettiläskoulutusviikonloppu järjestetään 16.–17. maaliskuuta Helsingissä, Vuosaaren Hotelli Rantapuistossa. Hae mukaan viimeistään 8. helmikuuta.

Lisätietoja ja linkki hakemukseen täällä… 

Sini Saaritsa

Kirjoittaja on SASK:n viestinnän suunnittelija.

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.