Elokuva- ja tv-ala sai työsuojeluoppaan

Nyt alkaa oppien jalkauttaminen käytäntöön!

Teme on ollut aktiivisesti parantamassa kuluneen 1,5 vuoden aikana elokuva- ja televisioalan työturvallisuutta ja työhyvinvointia. Työturvallisuuskeskus TTK yhdessä alan työmarkkinajärjestöjen ja muiden alan toimijoiden kanssa julkaisi tänään 14.11.2019 elokuva- ja tv-alan työturvallisuusoppaan sekä toimialasivuston. Nyt ilmestyvä opas on ensimmäinen alalle räätälöity kattava opas.

Julkaisut ovat olleet osa hanketta, joka käynnistyi vuoden 2019 alussa. Voimassa olevassa elokuva- ja tv-tuotantoja koskevassa työehtosopimuksessa oli sovittu työturvallisuuden ja työssäjaksamisen kehittämisestä. Saman aikaan #metoo -keskustelu ja sen aikaansaama liikehdintä yhteiskunnassa ja toimialalla nosti keskiöön turvallisen ja terveen työpaikan.

– Olemme Temessä tyytyväisiä siihen, että elokuva- ja tv-alalle on vihdoin saatu alan työturvallisuutta käsittelevä toimialakohtainen opas sekä tarkistuslista, sanoo Temen työehtoasiantuntija Marika Väisänen. Oppaan tekemiseen sitoutui moni alan organisaatio, joka kertoo aiheen tärkeydestä.

Opas on kattava ja tarjoaa paljon tieto niin työnantajille, työsuojelutehtävissä toimiville kuin myös työntekijöille.

-Nyt kun opas on julkaistu alkaa vaikein työ eli turvallisuuskulttuurin jalkauttaminen alalle. Tämä vaatii työnantajilta osaamista sekä järjestelmällisiä toimia, muistuttaa Temen toiminnanjohtaja Karola Baran. Toivon myös, että työnantajat kannustavat henkilöstöä valitsemaan keskuudestaan työsuojeluvaltuutetun joko työpaikalle tai yksittäiseen tuotantoon.

Opas löytyy Työturvallisuuskeskuksen sivuilta ja se on ilmaiseksi ladattavissa ja tulostettavissa. Toimialakohtaiselta sivulta löytyy myös mm. turvallisuuden tarkituslista elokuva- ja tv-tuotantoalalle.

Temen lisäksi hankkeen ohjausryhmässä on ollut Audiovisual Producers Finland – APFI, Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue, Palvelualojen työnantajat Palta, Suomen Journalistiliitto, Työturvallisuuskeskus ja Yleisradio. Muita hankkeen yhteistyötahoja olivat Fisher King Oy, Lakiasiaintoimisto Castrén& Snellman Oy, Moskito Television Oy, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Pihlajalinna Terveys Oy, Tmi Mira Seppänen, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..