Temen jäsen sai käräjäoikeudessa merkittävän voiton puuttuvaa lomakorvausta, työsyrjintää ja työsuhteen laitonta päättämistä koskevassa laajassa riita-asiassa.
Työnantaja oli helsinkiläinen yritys, jonka luottamus- ja työsuojeluvaltuutettuna Temen jäsen toimi maaliskuusta 2023 alkaen. Jäsen oli pyrkinyt työntekijöiden edustajana selvittämään ja oikaisemaan muun muassa virheellistä lomakorvauksen maksamiskäytäntöä työpaikalla.
Jäsenen työsopimukseen oli kirjattu palkan sisältävän lomakertymän, mutta tällainen kirjaus on vuosilomalain vastainen. Käräjäoikeus katsoi, että työnantajan toimittamista epäselvistä palkkakuiteista ei ollut eriteltävissä lomakorvauksen määräytymisperustetta eikä sen määrää, joten työnantajan ei katsottu maksaneen lomakorvausta. Työnantaja tuomittiin maksamaan jäsenelle puuttuva lomakorvaus.
Yhdenvertaisuuden loukkaus ja irtisanominen
Kun jäsen oli tullut valituksi työntekijöiden edustajaksi, oli työnantaja alkanut lisäksi rajoittamaan jäsenen työntekoa estämällä hänen pääsynsä työpaikalla käytössä olleeseen käytettävyyskalenteriin, jonka avulla työvuoroja jaettiin. Pääsy estettiin pian sen jälkeen, kun jäsen oli ollut yhteydessä työsuojeluviranomaisiin.
Jäsenen työsopimus oli niin sanottu nollatuntisopimus, joten käytettävyydet piti ilmoittaa työnantajalle aina erikseen. Käytettävyyskalenteriin pääsy käytännössä esti työntekijän työnteon, minkä käräjäoikeus katsoi yhdenvertaisuuslain vastaiseksi syrjinnäksi. Käräjäoikeus tuomitsi työnantajan maksamaan jäsenelle lain mukaista hyvitystä yhdenvertaisuuslain rikkomisesta.
Työntekijän työsuhde päättyi kesällä 2024 työnantajan irtisanottua työntekijän. Poikkeuksellista oli, että työnantaja pyrki vetoamaan sekä tuotannollisin ja taloudellisiin perusteisiin että henkilöperusteisiin.
Työntekijöiden edustajalla on kuitenkin korotettu irtisanomissuoja kaikissa tilanteissa. Työntekijöiden edustajaa ei voi irtisanoa taloudellisella tai tuotannollisella perusteella, jos työnantajan toiminta jatkuu irtisanomisen jälkeen. Irtisanominen katsottiin tältä osin laittomaksi.
Käräjäoikeus katsoi lisäksi, että jäsen ei ollut syyllistynyt myöskään mihinkään sellaiseen menettelyyn, joka voisi muodostaa asiallisen ja painavan syyn irtisanomiselle henkilöperusteella. Työnantaja ei myöskään ollut varoittanut työntekijää etukäteen, mitä laki edellyttää.
Temen oikeusturvavakuutus apuna
Jäsenen asiaa selvitettiin ensin Temen toimiston juristien avulla, minkä jälkeen asia siirrettiin luotettavalle, ulkopuoliselle asianajotoimistolle Temen oikeusturvavakuutuksen avulla. Teme oli tiiviisti mukana jutun jokaisessa vaiheessa. Oikeudenkäyntikulut nousivat asiassa kymmeniin tuhansiin euroihin asian laajuuden takia. Juttu oli mahdollinen riitauttaa Temen oikeusturvavakuutuksen avulla.
Käräjäoikeus tuomitsi työnantajan yhteensä lähes 14 000 euron korvauksiin ja hävinneenä osapuolena maksamaan jäsenen oikeudenkäyntikulut.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.