Siirry sisältöön
Puinen nuija.
Kuva Markus Spiske, Unsplash

Teme ei saanut hakemaansa tulosta työtuomioistuimesta –Elokuva- ja tv-tuotantoalan TES ei ole yleissitova

Elokuva- ja tv-tuotantoalan työntekijät jäävät edelleen ilman yleissitovaa työehtosopimusta. Työtuomioistuin on hylännyt Temen ja Journalistiliiton Elokuva- ja TV-tuotannon työehtosopimuksen yleissitovuutta koskeneen valituksen.

Yleissitovuus kaatui näin jo toistamiseen. Aiemmin viime vuonna työehtosopimusten yleissitovuuden vahvistamislautakunta päätyi samaan ratkaisuun. Tästä päätöksestä Teme ja Journalistiliitto valittivat työtuomioistuimeen.

Yleissitovuuteen vaaditaan sitä, että kaikista alan työntekijöistä vähintään puolet työskentelee järjestäytyneen työnantajan palveluksessa. Työtuomioistuimen mukaan näin ei alalla nyt ole. Sopimuksen piirissä Paltan jäsenyrityksissä työntekijöitä on noin 600. Ratkaisussa on mukaan laskettu merkittävä määrä Yleisradion työntekijöitä, joita työehtosopimus ei edes koske.

Päätös on Temelle iso pettymys.

Seuraavaksi Journalistiliitto, Teme ja työnantajaa edustava Palta pohtivat, miten alan työntekijöiden työehtoja järjestettäisiin.

Lisätietoja: Karola Baran, Temen toiminnanjohtaja, puh 040 0142050

 

 

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.