Kuvat Matilda Nieminen. Mari Hämäläinen vas, Sanna Sucksdorff oik.

Sukupolvet kohtaavat, osa 1: Mari Hämäläinen ja Sanna Sucksdorff

Sukupolvet kohtaavat -juttusarjassa eri sukupolven, mutta saman alan tekijät keskustelevat keskenään ammatistaan, sen haasteista ja elämästä yleensä. Sarjan tekijä on Reija Hirvikoski. Ensimmäisessä osassa keskustelevat tarpeiston ammattilaiset.

Tapaan eräänä tammikuun lopun torstai-iltana Kansallisteatterin lavastamon taukotilassa teatterin tarpeistonvalmistaja Sanna Sucksdorffin ja Kansallisoopperan tarpeistonvalmistaja Mari Hämäläisen teenjuonnin merkeissä. Keskustelu on vilkasta, antoisaa ja sitä voisi jatkaa loputtomiin. Haastavinta työtään keskustelijat eivät halua nimetä, kummankin into omaan työhönsä on tarttuvaa. Haasteet ovat tarpeistonvalmistajan työn suola. Omat oivallukset tuottavat tekemisen motivaatiota, ammattiylpeyttä ja mielihyvää. Työpaikan yhteisöllisyys korvaa huonon palkkatasonkin. Sanna ja Mari sanovat työskentelevänsä Dream-tiimissä. Parhaat ideat syntyvät vaikka suihkussa ja tarpeistonvalmistajat käpälöivät kaikkea näkemäänsä, tarkkailevat esineiden ja eläinten rakenteita, toimintaa, uusia materiaaleja ja niiden teatterikelpoisuutta. Työssä tärkeintä on käsimuisti.

Työn hienous on siinä, että pyydetään aivan mitä tahansa, eikä samaa asiaa ole tarvinnut tehdä samalla tavalla, toistamiseen. Kokoajan tehdään kaikkea ensimmäistä kertaa.

Sanna Sucksdorff Minä olen tullut alalle 1985 suoraan lukiosta. Työrupeamani tässä teatterissa oli tarkoitus alun perin jäädä lyhytaikaiseksi, vaihtoehtoinani olivat, että mikäli en olisi päässyt alalle töihin, olisin lähtenyt ulkomaille. Tämän alan koulutusta ei ollut Suomessa juurikaan, ainoastaan Savonlinnassa jonkun verran. Olin ollut kouluaikana työharjoittelussa Turun kaupunginteatterissa ja siellä minulle kehkeytyi aika selkeät sävelet, että juuri tarpeistonvalmistus on työtä, jota haluan tehdä, siis lavastamotyö. Itse asiassa Kansallisteatterissa ei ole ollut minua aikaisemmin tarpeistonvalmistajan nimikkeellä työntekijää. Tarpeisto valmistettiin vähän milloin missäkin ja isommat jutut ulkoistettiin. Minä olin kiinnostunut ja otin tarpeiston tekemistä enemmän vastuulleni ja siitä se sitten lähti.

Mari Hämäläinen Teitkö sinä sitten muutakin työtä teatterissa kuin vain tarpeistoa?

Sanna Tein ensin lavastamossa töitä lavastemaalarin alaisuudessa. Maalasin fondeja ja tein pintakäsittelyjä. Vaikka teatterissa ei ollut varsinaista tarpeistonvalmistajaa, niin sen toteuttaminen oli kuitenkin keskittynyt lavastamoon. Kolmiulotteinen homma kiinnosti itseäni enemmän. Sitten opettelin jonkin verran puun ja metallin käsittelyä sekä muotti- ja valutekniikoita. Olen aina yrittänyt olla mahdollisimman itsenäinen, että pystyn itse tekemään oman tarpeistoni rakenteet.

Tämä työ on keksimistä ja ongelmanratkaisua.

Mari Olitko sitten lapsena sellainen, että teit kaiken esimerkiksi nukeille ja näpertelit kaikkea?

Sanna En oikeastaan, en ole koskaan näpertänyt. Olin kuvataidepainotteisessa lukiossa ja se oli minulle kovin rakasta. Ajattelin kuitenkin jo silloin, että en halua tehdä esimerkiksi kuvataidetta, halusin tehdä jotakin, joka on yhteydessä johonkin muuhun, johonkin joka tapahtuu ryhmässä. Olen käsityöläinen, vaikka teatterissa yhdessä teemmekin sen taideteoksen. Olen piirtänyt aina paljon ja ollut visuaalisista asioista kiinnostunut. Nukeilla en leikkinyt.

Mari Myös minä piirrän edelleen päivittäin. Minä olen tullut alalle vähän toista kautta. Olen ensin kouluttanut itseni pukuompelijaksi ja verhoilijaksi. Olen kuitenkin aina ajatellut, että teatteriala on tosi mielenkiintoinen, ajatus kutkutti. Menin teatteri Hevosenkenkään työharjoitteluun. Ajattelin, että en haluaisi enää mennä kouluun vaan kouluttaisin itseni oppisopimuksella tarpeistoalalle. Siinä kohtaa elämää tämä ajatus tuntui minusta kivemmalle. Sain oppisopimuspaikan Hurjaruuthista ja suoritin teatterialan ammattitutkinnon Helsingissä, Metropoliassa. Tein koulussa myös pienempiin produktioihin puvustuksia ja vaatteita sekä toteutin samalla Hurjaruuthin talvisirkuksia. Sain kuulla, että Kansallisoopperassa on paikka auki vuorotteluvapaan sijaisena, hain sinne ja sen ajan jälkeen sain vakituisen paikan. Olen Oopperassa nyt viidettä vuotta. Kymmenisen vuotta olen ollut teatterialalla.

Me emme vastaa kysymykseen mitä vaan miten.

Sanna Tällä alalla on todella vetoavaa se, että tämä klisee siitä, että ’ei ole kahta samanlaista päivää’, on totta – ei ole kolmeenkymmeneen vuoteen toistaiseksi vielä ollut. Ainoat säännönmukaiset ajat on lounasajat. Työn hienous on siinä, että pyydetään aivan mitä tahansa, eikä samaa asiaa ole tarvinnut tehdä samalla tavalla, toistamiseen. Kokoajan tehdään kaikkea ensimmäistä kertaa.

Mari Niin, asioita, joita ei saa mistään valmiina, pitää sitten valmistaa. Pitää ratkoa ongelmia, miten joku asia toimii sillä lailla kun toivotaan. Tämä työ on keksimistä ja ongelmanratkaisua.

Sanna Sepä se, me emme vastaa kysymykseen mitä vaan miten.

Mari Minkälaisesta työstä sinun päiväsi sitten koostuu?

Sanna Me tehdään montaa produktiota päällekkäin. Meitä on nyt kaksi tarpeistonvalmistajaa. Sain vajaa kymmenen vuotta sitten ensimmäisen kollegani, mikä on tosi ihanaa. Teemme työtä aika itsenäisesti. Olemme yleensä ainoastaan keskenämme selvillä siitä, mitä meillä on tehtävien tarpeistotöiden listoilla. Meidän täytyy miettiä järkevästi se, missä järjestyksessä tarpeisto tehdään.

Mari Sovitteko te keskenänne sen, mitä kumpikin tekee?

Sanna Kyllä.

Mari Meillä on vähän sama käytäntö, että totta kai tehdään ensin sitä tulevaa ensi-iltaa. Siinä sivussa meillä pyörii myös repriisejä, teosten uusintoja jonkin verran, niissä on usein korjauksia. Päivät saattavat ollakin ihan erilaisia siinä suhteessa, että olet suunnitellut tekeväsi jotain – niin huomaat, että enpäs teekään.

Sanna Toi on kauhean tuttua, ihan hirveästi ei voi suunnitella päiviään ennakkoon. Voi tulla eteen ihan mitä tahansa. Nyt varsinkin kun meillä tehdään esityksiä paljon prosessityöskentelymetodilla. Mikä on itse asiassa käsityöläiselle myös aika ikävä tilanne. Usein tulee toive, että huomenillalla haluttaisiin kokeilla ’sitä ja tätä’, että tee nopeasti jotain. Minusta ei ole turhaa tehdä tarpeistoa, jota ei käytetä lopullisessa esityksessä, mutta se on turhaa, että idea on kuollut jo ennen kuin sitä edes kokeillaan. On myös ihan turhaa tehdä näyttämölle jotain huonosti ja nopeasti, tiedän, että sellaista ei ainakaan käytetä, koska sitä ei kokeilla sellaisessa muodossa, missä jonkin asian oikeasti kuuluisi olla.

Mari Meille tulee taas aika aikaisessa vaiheessa rekvisiittalistat ja tieto siitä, mitä pitää valmistaa. Tieto siitä mitä ja minkälaista halutaan, selviää suunnittelijatapaamisissa ennakkoon tosi ajoissa. Kyllä tietenkin joskus tulee myös pikatilauksia.

Sanna Teillä on kuitenkin muut osa-alueet valmiit niin aikaisessa vaiheessa – musiikki ja libretot – niin ehkä silloin pystytään ennakkosuunnittelemaan paremmin. Meillä joskus kun aloitetaan harjoittelemaan näytelmää, loppuratkaisusta ei ole ihan selvyyttä, näytelmätekstit muotoutuvat harjoituksissa. Prosessityöskentely on toki nykyaikaa ja onnistuessaan kaikki työ onnistumisen eteen on sen väärtti.

Mari Meillä teoksia on tosi paljon, aikainen suunnittelu on ihan pakollista. Meillä on vuonna 2015 ensi-iltoja seitsemän, neljä vuokrateosta ja kymmenen repriisiä. Työn on pakko olla organisoitua. Tarpeistonvalmistajia Oopperassa on tänä keväänä kolme plus yksi. Meillä käy myös aika paljon työharjoittelijoita alan kouluista. Olemme olleet onnekkaita, että olemme saaneet todella hyviä tyyppejä. Minusta se on avartavaa, nuoremmilla on toisenlaiset näkökulmat ja uudenlaista tietoa. Heille esimerkiksi netin ja kuvankäsittelyohjelmien käyttö on luontevaa. Ajatusten vaihto on ollut todella vastavuoroista. Tässä työssä myös katselee ja etsii koko ajan esineitä ja materiaaleja. Tori.fi ja Huuto.net sekä Facebook on oivallisia konkreettisten esineiden ja tiedonkeruun paikkoja.

Sanna Tämän työn suuri muutos ja apu on todella netti. Miten sitä tulikaan toimeen aikaisemmin? Tarpeistoa valmistetaan tänä päivänä paljon, ei se ole vähentynyt. Aina kun olen luullut, että nyt on tulossa täysin tässä päivässä oleva esitys, niin aina siihenkin on valmistettu jotain. Tässä oli takavuosina sellainen ajanjakso, jolloin ohjaajat aina kysyivät, ’ettei kai se näytä tarpeistolta?’ Nyt tuntuu, että tehdään entistä enemmän fiktiivistä juttua. Asiat menee aaltoina ja muotivirtauksina.

Mari Meillä tietenkään nykybaletissa ja tanssiesityksissä ei ole kovin paljon tarpeistoa. Tosin se on aina produktiokohtaista, esimerkiksi Kaunotar ja Hirviö -baletissa tai Lumikuningattaressa sitä on.

Sanna Sitten on myös sellainen tekemisen muutos, että meillä ainakin tuntui, että kaikissa esityksissä oli projisointeja, joka aiheutti sen, että valmistetun rekvisiitan piti olla lähikuvan kestävää, yksityiskohtaista ja realistisen näköistä. Myös markkinointi on muuttunut, tehdään nettiin myyntitrailereita, joka muuttaa ja aikaistaa tarvittavien esineiden aikataulua.

Mari Kansallisoopperassa nykyisin kuvataan esityksiä ja esitetään niitä elokuvateatterissa. Esineet kuvissa tulee lähelle ja isoiksi, se asettaa valmistetuille esineille toisenlaisia erityisvaatimuksia. Myös jos tehdään produktioon etukäteen videoprojisointi, jossa tarvitaan valmistettua tarpeistoa, esineiden pitää olla paljon aikaisemmin valmiita. Lisäksi Oopperassa katsotaan esityksiä edelleen myös oopperakiikareilla.

Sanna Valmistetut esineet voivat myös muuttua esiintyjille rakkaiksi ja merkittäviksi roolin kannalta. Silloin arvostus ja palaute meidän työtä kohtaan on suoraa ja vilpitöntä. Minä koitan itse aina tehdä esineen luovutushetkestä jotenkin merkittävän ja rauhoitetun. Jos esimerkiksi näyttelijällä on esityksessä nukke, jota pitää ns. nukettaa, pyrin aina siihen, että esiintyjä, joka nukkea käyttää, näkee nuken ensimmäistä kertaa liikkeessä ja elävänä eikä vain esineenä.

Mari Tärkeää meidän työssä on hyvä tiedonkulku ja rauhallinen hyvä suunnitteluryhmä. Suunnittelijan piirustukset ovat hyvä lähtökohta omalle työlle.

Sanna Minulle sopii työtapa, jossa itse voin miettiä lopputuloksen vaikka havainnekuvan kautta. Me olemme toteuttajia, suunnittelijan työn toteuttajia.

Työn edellyttämät diplomaatin taidot suhteessa koko työryhmään, kädentaitojen lisäksi, nousevat myös juttelun aikana esiin. Nykyajassa ilmenevät vaateet ekologiasta sekä kierrätyksestä koetaan tärkeäksi. Jatkuva itsensä kehittäminen, uteliaisuus ympäristöä ja esineitä sekä eri taiteenaloja kohtaan on ammatin ylläpitämisen perusedellytys. Käymme pitkän keskustelun siitä, että tarpeiston valmistus voi olla myös raskas ammatti. Tarvittavat esineet voivat olla todella isoja. Vääränlaiset kuvitelmat mukavista askarteluhetkistä on alalle haaveilevien syytä unohtaa. Hyvä työnjohto, työpaikan läheisyys suhteessa näyttämöön, jossa esitystä toteutetaan sekä mahdollisuus keskustella talossa toteutusratkaisusta muiden alojen toteuttajien kanssa on erityisen merkittävää. Parasta on rento, mutta lannistumaton tekemisen meininki. Mietimme hetken työn erilaisuutta pienissä ja köyhissä teattereissa, vaikka toteutusbudjetit isoissa taloissakaan tänä päivänä eivät ole suorassa suhteessa talon kokoon. Hetken uhrasimme myös ajatukselle, että olisiko keskustelua muuttanut tarpeistonvalmistaja, joka on miespuolinen. Mukavan tapaamisemme lopuksi toteamme, että vapaa-aikana pitää olla mahdollisuus vaeltaa metsässä ja elämässä on oltava myös tanssia.

Reija Hirvikoski. Kirjoittaja on Performance Designeri, taiteen tohtori ja Temen puheenjohtaja vuosina 2009 – 2015. Juttusarja on julkaistu vuoden 2015 Meteli-lehdissä.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..