Kuva Andrew Preble Unsplash

KULTA tulee, onko kulttuurin ja taiteen kenttä valmis?

Suomeen on saatu uusi kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry. Hienoa, että ala on saanut uuden vahvan toimijan tekemään yhteiskunnallista vaikuttamistyötä taiteen ja kulttuurin arvostuksen lisäämiseksi. Se toivottavasti näkyy myös alan rahoituksessa. Teatteriohjaaja Ville Virkkunen haastatteli KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläistä.

Paljon on herännyt kentällä myös kysymyksiä uudesta keskusjärjestöstä.

Pystyykö KULTA ry yhdistämään kulttuurin ja taiteen kenttää, saadaanko kaikkien ääni riittävän hyvin kuuluviin, ajaako se vain työnantajien etuja? Näitä asioita on hyvä kysyä KULTA ry:n uudelta pääsihteeriltä, Rosa Meriläiseltä, joka aloitti pestissä lokakuun alussa.

KULTA ry:n jäseneksi tavoitellaan noin 30 keskeistä kulttuurialan järjestöä.

Miksi Suomeen tarvitaan uusi keskusjärjestö?

Kulttuuri- ja taidealan edunvalvonnan vaikuttavuutta on syönyt sirpaleisuus. Alalta on puuttunut taho, jonka päätehtävänä on ajaa koko kulttuuri- ja taidealan yhteistä etua valtakunnallisesti. Yhteisten tavoitteiden kirkastaminen auttaa kasvattamaan koko pottia. Sitten voidaan ilomielin kyllä kiistellä siitä, miten kasvanutta kakkua jaetaan. Kakunjako ei kuitenkaan kuulu KULTA ry:n rooteliin.

Varsinaista taiteilijapolitiikkaa KULTA ry:n ei ole tarkoitus tehdä, eikä se myöskään ole työmarkkinatoimija.

Mitkä ovat KULTA ry:n tavoitteet?

KULTA ry:n tavoite on nostaa kulttuurin ja taiteen yhteiskunnallista asemaa. Tämän on näyttävä kulttuurin ja taiteen rahoituksessa.

Ajaako KULTA ry työnantajien etuja vai huomioiko se koko kulttuuri- ja taidekentän?

KULTA ry toivottaa jäsenikseen kattavasti kaikki ammattimaisesti toimivat kulttuurin ja taiteen tuki- ja tuottajaorganisaatiot. Järjestäytyminen voi kestää vuosia, joten sinä aikana toimitaan mahdollisimman avoimesti ja neuvotellen, jotta yhteinen ääni löytyy. Varsinaista taiteilijapolitiikkaa KULTA ry:n ei ole tarkoitus tehdä, eikä se myöskään ole työmarkkinatoimija, joten työnantajien edun ajaminen ei kuulu KULTA ry:n tehtäviin. Siltä osin kun alalla on tahoja, jotka eivät liity jäseniksi, he ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita. Esimerkiksi vaalivaikuttamisen KULTA tekee yhdessä Forum Artisin kanssa, joka edustaa taiteilijaliittoja.

 Onnea ja menestystä ja ennen kaikkea hyvää yhteistyötä KULTA ry:lle kulttuurin ja taiteen eteen tehtävässä työssä.

Uuden keskusjärjestön perustajajäsenet ovat Suomen museoliitto, Finland Festivals, Suomen Sinfoniaorkesterit ja Suomen Teatterit. Jatkossa KULTA ry:n jäseneksi tavoitellaan noin 30 keskeistä kulttuurialan järjestöä. Perustajajäsenien lisäksi mukana toiminnassa on jo Teatterikeskus. Suomen kulttuurirahasto, Svenska Kulturfonden ja Sitra ovat rahoittaneet KULTA ry:n perustamista.

Rosa Meriläinen

Haastateltu Rosa Meriläinen on KULTA ry:n pääsihteeri lokakuusta 2018 alkaen. Hän on kirjailija ja poliitikko, joka toimi vihreiden kansanedustajana 2003–2007 ja kaupunginvaltuutettuna Tampereella 2001–2008. Hän on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri.

Ville Virkkunen

Kirjoittaja on teatteriohjaaja ja STOD:n hallituksen jäsen. Kuva: Mikko Mäntyniemi

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..