Siirry sisältöön

Meteli on Temen verkkolehti

Kuvaaja kuvaa tanssijaa.
Kuva ShareGrid, Unsplash

Ilona Vartiainen: Keskityn Temessä elokuva- ja tv-alan sekä tanssi- ja sirkustaiteen ammattilaisten työehtoihin

Temen uusi juristi on Ilona Vartiainen. Hän työskentele puolet työajastaan Temen juristina ja puolet Muusikkojen liiton juristina. Temessä Ilona keskittyy elokuva- ja tv-alaan sekä tanssi- ja sirkusalaan. Hän kertoo olevansa unelma-ammatissaan.

Puolustaessani luovien alojen tekijöitä saan tehdä itselleni merkityksellistä työtä.

Sinulla on hieno näköalapaikka suomalaisen taiteen kentälle. Oletko unelma-ammatissa?

Kyllä olen! Kulttuuri ja musiikki ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Olen soittanut viulua ja laulanut pienestä pitäen ja vapaa-ajalla käyn keikoilla, teatterissa ja elokuvissa. Minusta piti ensin tulla muusikko, mutta yläasteella kiinnostuin myös juridiikasta. Isäni on ammattimuusikko ja äitini juristi, joten tavallaan seuraan heidän jalanjälkiään. Oikeustieteellisessä opiskellessani perehdyin tarkemmin tekijänoikeuksiin ja innostuin niistä toden teolla. Päämääräkseni tuli valmistumisen jälkeen päästä juristiksi musiikki- ja kulttuurialalle. Ja täällä nyt olen, joten asiat ei voisi olla paremmin! Temen puolella on pääasiassa työoikeutta ja Muusikkojen liiton puolella sopimus- ja tekijänoikeusasioita. Näin työ pysyy monipuolisena ja kiinnostavana. Puolustaessani luovien alojen tekijöitä saan myös tehdä itselleni merkityksellistä työtä.

Valmistuit Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta toukokuussa 2020. Miksi kiinnostuit työoikeudesta?

Opinnoissani erikoistuin immateriaalioikeuksiin eli mm. tekijänoikeuksiin ja tavaramerkkeihin. Vaikka tekijänoikeudet ovat erikoisalaani, on työoikeus myös hyvin mielenkiintoista, sillä siihen liittyy paljon mielenkiintoisia tulkintakysymyksiä, ja se on myös hyvin käytännönläheistä. Työoikeus on tärkeää eikä työehtoasioista voi koskaan pitää tarpeeksi meteliä. Moni työntekijä ei osaa pitää kiinni oikeuksistaan eikä ole niistä edes tietoinen, jolloin työnantajat pääsevät sortamaan työntekijöiden oikeuksia.

Millaisia asioita sinulla on hoidettavanasi?

Elokuva-alalla on tullut vastaan työsopimuksia, jossa sovitaan ylitöiden tekemisestä. Tähän pitää puuttua, sillä työsopimuksella ei voi sopia ylityöstä. Tanssin puolelta on tullut kysymyksiä mm. opetustuntien livestriimauksiin liittyen.

Muusikkojen liitossa vastuualueenani on yksilölliset sopimukset. Sopimukset voivat olla esim. levytyssopimuksia, keikkamyyntisopimuksia, lisensointisopimuksia, managerisopimuksia yms. Lisäksi jäseneltä voi tulla kysymyksiä liittyen yksittäisiin tilanteisiin.

Ongelmana on ehkä se, etteivät kaikki ymmärrä, että luovasta työstä täytyy saada asianmukainen korvaus. Koen, että liiton juristina minun kuuluu edistää tämän asian ymmärrystä. Haluan olla luovan työn puolustaja.

Olet harrastanut lapsesta asti musiikkia, laulua ja viulun soittoa. Mitä se antaa sinulle?

Se rentouttaa. En ole oikein koskaan tehnyt itse musiikkia, vaan pidän sen esittämisestä ja kuuntelemisesta. Musiikin avulla käsittelen omia tunteitani. Löydän monista biiseistä samaistumispintaa omaan elämään. Musiikin kuuntelu ja soittaminen myös tunnetusti helpottavat stressiä.

Ilona Vartiainen

Metelin haastateltavana on Temen ja Muusikkojen liiton lakimies.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..