Tarvitsemme elokuvia, jotta voimme nähdä, tuntea ja ymmärtää, ja jotta uskallamme unelmoida. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kotimaiseen lyhytelokuvakilpailuun haki tänä syksynä ennätysmäärä elokuvia, ja Temen sponsoroiman pääpalkinnon voitti Yasmin Najjarin TJ28. Tekijöitä, ideoita ja rohkeutta Suomessa siis riittää. Epävarmaa sen sijaan ovat riittävät edellytykset tehdä tätä työtä ammattina.
Eduskunnan AV-verkoston edustajat vierailivat syyskuussa Temessä. Lavastajat ja pukusuunnittelijat kertoivat, miltä ala näyttää ammattilaisen silmin: tuotantoja on huomattavasti aiempaa vähemmän, resurssit ovat niukemmat ja aikataulupaine kovempi. Kun samaan aikaan sosiaaliturvaa on leikattu rajusti, taiteellista työtä tekevän toimeentulo rakentuu yhä hauraammista palasista: pätkiä, joiden välissä on pitämätön turvaverkko.
Huoli ei koske vain tekijöiden toimeentuloa vaan myös muita mahdollisuuksia kertoa tarinoita. Ylen suunnitelma ajaa alas rekvisiitta- ja pukuvarastonsa on tästä konkreettinen esimerkki. Vuosikymmenten aikana kertynyt kokoelma on ollut koko alan yhteinen voimavara. Jos se katoaa, tuotannot kohtaavat haasteen: mistä löytyvät esineet ja asut, joilla tarinat herätetään uskottavasti eloon? Laajemmin kyse on Ylen roolista ylipäätään. Yle on kotimaisen draaman keskeinen tilaaja ja tuottaja, ja vain riittävän rahoituksen turvin se voi jatkossakin kantaa vastuuta suomalaisen AV-alan elinvoimasta.
Eduskunnan käsittelyssä oleva tilausohjelmapalveluiden investointivelvoite voi parhaimmillaan tuoda alalle kaivattua rahaa. Raha ei kuitenkaan yksin riitä: ratkaisevaa on, mihin ja millä ehdoilla se käytetään. Velvoitteen on lisättävä nimenomaan paikallisten AV-alan ammattilaisten työllisyyttä, ja sen piirissä tehtävässä työssä on noudatettava työehtosopimuksia. Muuten vaarana on, että tuotantoja kyllä syntyy, mutta niiden tekijät eivät tule työllään toimeen.
Sama periaate pätee kaikkeen julkiseen AV-rahoitukseen. Suomen elokuvasäätiön rahoitus on nostettava pohjoismaiselle tasolle ja sisällytettävä valtion talousarvioon, jotta tuotantoja voidaan suunnitella pitkäjänteisesti eikä hetki kerrallaan. AV-tuotantokannustin on vakiinnutettava ja sen kriteereitä muutettava niin, että myös kotimaiset tuotantoyhtiöt saavat rahoitusta helpommin. Julkisella tuella tehtävän työn on perustuttava työsuhteisiin, työehtosopimuksiin ja ihmisten tekemään työhön, ei pakkoyrittäjyyteen tai tekoälyyn.
Keskeistä on myös korjata turvaverkko. Lyhyistä työsuhteista ja toimeksiannoista koostuvalla alalla työttömyysturvan on toimittava saumattomasti ja ennakoitavasti. Sovitellun työttömyysturvan suojaosa on palautettava ja nostettava 500 euroon, jotta lyhyenkin työn vastaanottaminen kannattaa. Yhdistelmävakuutusta on kehitettävä niin, että palkasta, yrittäjätuloista ja apurahoista koostuva toimeentulo on mahdollista vakuuttaa yhtenä kokonaisuutena.
Kevään 2027 eduskuntavaalit ratkaisevat, millaisella pohjalla suomalainen AV-ala seuraavat vuodet toimii. On ilahduttavaa, että kansanedustajat haluavat tutustua alaan omin silmin. Seuraava askel on, että tieto muuttuu päätöksiksi.
Elokuvan tekeminen vaatii sitkeyttä, rohkeutta ja usein uhrauksia. Uhraukset eivät kuitenkaan saa olla alalla pysymisen ehto. Jokaisen elokuvan ja sarjan takana on laaja joukko ammattilaisia, joille kuuluu asianmukainen korvaus ja reilut työehdot. Heidän työstään hyötyy koko yhteiskunta: tarinat rakentavat pala palalta kuvaa maailmastamme, meistä itsestämme ja siitä, mitä meillä voisi olla. Ilman ammattilaisia ei ole tuotantoja, jotka kertovat nämä tarinat.
Karoliina Huovila
Toiminnanjohtaja
