Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto myönsi syyskuussa 2026 ansio- ja kunniamerkkejä taiteen ja kulttuurin kentän pitkäaikaisille vaikuttajille. Palkitut ovat rakentaneet suomalaisen tanssin rakenteita ja edistäneet alan työllisyyttä, alueellista saavutettavuutta ja taidekasvatusta. He ovat myös luoneet uusia kansainvälisiä ja monitaiteellisia yhteistyön muotoja.
Tanssin aluekeskusverkosto on vuodesta 2024 lähtien hakenut tunnustuksia tanssitaiteen vapaan kentän pitkän linjan ammattilaisille. Kunniamerkit luovutettiin 9. syyskuuta 2026 Oulun kaupungin vastaanotolla. Tilaisuus pidettiin kansainvälisen tanssin ammattilaiskentän ja Tanssin aluekeskusverkoston Stretch Further ja Kiertoliike 2026 -tapahtumassa, joka on osa Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta.
Teme esittelee ansio- ja kunniamerkein palkittuja jäseniään. Nyt vuorossa on pukusuunnittelija ja skenografi Jaana Kurttila, jolle myönnettiin kultainen ansiomerkki punaisella ruusukkeella.
Jaana Kurttila on toiminut taiteen kentällä pukusuunnittelijana ja skenografina 33 vuotta, lähes koko uransa freelancerina. Hän on kotoisin Iistä ja Kemistä.
“Sain siellä 1970- ja 80-luvuilla tärkeitä taidekokemuksia. Koin merkittäväksi, että taidetta sai kokea yhdessä omalla alueella. Siksi minulle on ollut päivänselvää, että haluan toimia itsekin alueellisesti.”
Henkilökohtainen tunnustus tuntuu Kurttilasta kaksijakoiselta.
“Olen porukkahenkinen ihminen ja kyllästynyt yksilökeskeisyyteen. Yksilö on yhteisön moottori. Teen kaiken työni porukassa, joten tuntuu, että palkinto kuuluisi porukalle. Olen silti ylpeä. Visuaalisen puolen tekijät saavat tällaisia tunnustuksia harvoin, joten tämä on merkki siitä, että meidät nähdään.”
Tanssi takaisin kyliin
1990-luvulla Kurttila työskenteli kiertävässä Tanssiteatteri Minimissä. Työn ydin oli viedä tanssia laajasti eri puolille, “jokaiseen pieneen kylään”.
“Se oli tärkeää tekemistä, jollaista on nykyään hirveän vähän. Toivon, että siihen palattaisiin ja esitykset lähtisivät taas kiertämään.”
Kurttilan mielestä teatterin ja tanssin rakenteita pitäisi muuttaa rohkeasti: sekä miten esitetään että missä.
“Moni pieni teatteri voisi muuttua kiertäväksi ryhmäksi sen sijaan, että pitää seiniä pystyssä. Seiniäkin toki tarvitaan, mutta vaihtoehtoja pitäisi miettiä rohkeasti, myös yleisön tavoittamiseksi. Kyse ei ole siitä, ettei resursseja olisi. Aina voidaan päättää, mitä resursseilla tehdään, myös nykyisillä.”
Pienet resurssit yhteen
Kurttilan mukaan ammattilaisten tekemää taidetta tulisi löytyä kaikilta alueilta. Siksi on pohdittava, miten resursseja käytetään ja miten alueen freelancerit otetaan huomioon.
Yksi keino on yhteistyö ja pienten resurssien yhdistäminen. Esimerkiksi Kuopiossa on kaksi VOS-teatteria sekä VOS-rahoitteisia toimijoita musiikin ja kuvataiteen puolella. Kurttila tekee töitä näiden kanssa.
“Kun vapaa kenttä on mukana, voimme yhdistää voimat niin, että VOS-laitokset palkkaavat alueen freelancereita. Tietysti laitokset hakevat tietynlaisia tekijöitä, ja sekin pitää ottaa huomioon. Mutta jos haluaa tehdä alueellista taidetta, osaajat on löydettävä alueelta.”
Ongelma on, että paikallisia freelancereita ei työllistetä, vaan tekijät tulevat muualta.
“Liikkuvuus valtakunnan sisällä on tietenkin hyvä asia, mutta tämä tasapaino on ikuisuuskysymys.”
Kaikki kivet käännetään
Kurttilan pian päättyvän viisivuotisen apurahakauden teemana on ollut kestävä tekeminen.
“Päätin, etten enää tee töitä miettimättä kestävyyttä mahdollisimman tarkkaan. Aina se ei onnistu, mutta kaikki kivet käännetään.”
Oulussa valmistellaan parhaillaan isoa Niin kuin taivaassa -teosta, jossa Kurttila on mukana Roskakatos-kollektiivinsa kanssa. Kurttilan ja Mirkka Nyrhisen perustama kollektiivi tutkii kestävää tekemistä ja haluaa ratkoa asiaa myös VOS-teattereissa.
Roskakatoksen työssä suuri osa materiaaleista on kierrätettyä tai läheltä löytyvää. Alusta saakka mietitään, miten käytetyt materiaalit voidaan kierrättää ja käyttää myöhemmin uudelleen.
“Taiteellista tasoa ei saa laskea. Juuri se on sytyke.”
Kurttila huomauttaa, että teattereissa on kierrätetty aina, mutta sitä pitää viedä pidemmälle, ”jotta meillä on lupa tehdä tätä työtä”.
Jokaisen projektin kohdalla Kurttila ja Nyrhinen katsovat aina ensin taaksepäin: mitä talossa on aiemmin tehty ja voiko vanhoja materiaaleja valjastaa käyttöön.
“Väsyneenä ja kiireessä on helppo vain tilata jotain. Kestävä tekeminen vaatii kärsivällisyyttä ja suunnittelua, ei paniikkiratkaisuja. Se ei myöskään missään nimessä ole halvempaa.”
Osa materiaalista kulkee teoksesta toiseen, kun teemat toistuvat. Esimerkiksi rypistettyä paperia on nähty useassa Kurttilan teoksessa, ja sitä on hänen mukaansa jokainen talo täynnä.
“En tarkoita, että aina suoriudutaan mallikkaasti. Jo tietoinen ajattelu on olennaista.”
Kestävyyttä on myös se, että esityksiä esitetään ja nähdään enemmän. Kurttila on saanut olla mukana Mikko Roihan kanssa kehitetyssä yhteistuotantomallissa, jonka tavoite on kasvattaa esityskertojen määrää. Uusin yhteistyö, Lahden kaupunginteatterin ja Tampereen Reatterin ”Ennen päivänlaskua ei voi” julkaistiin vastikään.
“Silloin ollaan asian ytimessä.”
Ompeluseurat: arjen juhlaa
Apurahan turvin Kurttila on kehittänyt alueellista Ompeluseurat-korjauspajakonseptia, jossa vaatteiden korjaamisen perinne ja käsityöt kohtaavat esittävän taiteen.
“Se on arjen juhlaa!”
Korjauspaja kiertää muun muassa lukioissa, ja taide on aina mukana. Kuluvan syksyn lukiokiertueella soittaa kantelisti Jenni Venäläinen, ja samalla opiskelijoita autetaan korjaamaan vaatteitaan ompelukoneilla ja käsin. Edellisellä kerralla mukana oli Outi Markkula liikkeen ja sellon kanssa.
“Emme ole miettineet, mikä olisi helppoa, vaan mitä alueen taiteilijoilta löytyy.”
Kumppanina on paikallinen jätehuoltoyhtiö Jätekukko. Sen tehtäviin kuuluu kierrätyksen edistäminen, ja se haluaa olla mukana edistämässä olemassa olevan korjaamista.
Kollegat, puhukaa palkoista
Temen jäsenille Kurttila lähettää terveisiä palkkakehitykseen liittyen.
“Ollaan edelleen tarkkoina, että huolehditaan palkkatasa-arvosta ja siitä, että freelancereiden palkat pysyvät palkkakehityksessä mukana. Viime aikoina neuvotteleminen ei ole ollut helppoa, ja nyt on tullut notkahdus. Edelleen paljastuu myös sukupuoleen perustuvaa epätasa-arvoista palkkausta.”
Kurttilalla on tähän liittyen oma toimintatapansa.
“Aina kun tapaan kollegoita, kysyn heidän palkkaansa ja kerron omani. Muuten emme tiedä. Ymmärrän, etteivät kaikki halua toimia näin, mutta minulle tästä aiheesta saa aina soittaa. Kerron aina, mikä on minun palkkani.”
