Kuva: istock.com/Dansin

Tanssitaiteilijoiden ammattijärjestön 80 vuotta – taistelua, tahtoa, mielenosoituksia ja sydämen paloa

Suomen Tanssitaiteilijain Liitto (STTL) perustettiin vuonna 1937 ajamaan tanssitaiteen asemaa ja parantamaan tanssijoiden työskentelymahdollisuuksia. Aluksi järjestö oli kuitenkin enemmän aatteellinen kannatusyhdistys, johon kuka tahansa tanssitaiteen ystävä saattoi liittyä.

Varsinaiseksi ammattijärjestöksi STTL muuttui vuonna 1955 sääntömuutoksen myötä. Sen jälkeen jäseneksi pääsi vain antamalla tanssi- tai opetusnäytteen, joka todisti riittävästä ammattitaidosta. Sittemmin ”pääsykokeesta” luovuttiin, kun koulutusjärjestelmä kehittyi.

Vuonna 2013 Tanssitaiteilijoiden Liiton nimi muuttui Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:ksi. STTL/STST on ollut kokonaan osa Teatteri- ja Mediatyöntekijöiden liittoa vuodesta 2006.

Liiton 80-vuotiseen historiaan mahtuu monia juhlia, erilaisia neuvotteluita, eri tanssin lajien tai estetiikkojen edustajien yhteentörmäyksiä sekä paljon tanssin puolesta puhumista ja yhteishenkeä, jonka voimalla on oltu perustamassa monia nykyisinkin toimivia tanssin rakenteita: festivaaleja, yhdistyksiä, julkaisuja sekä osaltaan myös Tanssin taloa, josta on käyty keskustelua ainakin 80-luvulta lähtien.

Tähän mennessä järjestöllä on ollut 21 puheenjohtajaa, joista haastattelin yhdeksää. Lisäksi haastattelin liiton viimeisintä pitkäaikaista sihteeriä. Tuloksena haastattelunauhoille tallentui kokemustietoa yhteensä 7 h 27 minuuttia. Nauhat lahjoitetaan Teatterimuseoon.

Juttu on julkaistu Liitos-lehden juhlanumerossa 3/2017 ja se sisältää yhdeksän puheenjohtajan ja viimeisimmän sihteerin haastattelut, jotka ovat tässä alapuolell.

Elämäni paras typaikka

Ulla Tenhunen päätyi Tanssitaiteilijain Liiton sihteeriksi 90-luvun lopussa omien sanojensa mukaan ”sattumien kautta”. ”En tiennyt tanssista oikeastaan yhtään mitään, kun aloitin. Päätin luottaa omiin vaistoihini. Se olikin hyvä päätös, koska useimmiten ne teokset, jotka tuntuivat hyviltä, olivat sitten hyviä muidenkin mielestä”, Tenhunen nauraa.

Ulla Tenhusen työskenteli liiton sihteerinä 1997-2010: Elämäni paras työpaikka!

”Hämmästyin sitä, miten monitaitureita tanssijat ovat. He ovat ennakkoluulottomia ja valmiita hyppäämään erilaisiin asioihin. Sinnikkäitä!” hän toteaa painokkaasti, kun kysyn, miltä tanssikenttä näytti silloin ”ulkopuolisen silmin”.

Tenhunen vastasi liiton toimistossa neuvonnasta, tiedotuksesta, koulutusasioista sekä alkuaikoina jopa taloudesta. Hän myös toimitti jäsenlehteä ja tulosti sen lähetyskuntoon kopiokoneella. Vasta, kun jäsenlehti sai Liitos-nimensä vuonna 2003, lehteä alettiin painaa painotalossa.

Parasta hänen työssään oli ”se, että saattoi auttaa muita ja tiesi, että työstä on jollekin hyötyä”. Hän pohtii, että jälkeenpäin ajatellen saatiin paljon aikaan. ”Hallitukset olivat aina vähän aikaansa edellä”, hän sanoo. Kaikki työ ei tuottanut heti tulosta, mutta se on kantanut hedelmää myöhemmin. Esimerkiksi käy Tanssin talo. Kaikki työ ei myöskään näkynyt ulospäin: ”Lobbausta tehtiin todella paljon.”

”Tanssin kentällä jokainen tekee intohimoisesti työtään, mutta yhteisen hyvän näkeminen on joskus vähän hakusessa”, hän sanoo, kun tulee puhe erityisistä haasteista. ”Esimerkiksi johtajuuden rooli ei ollut kovin selkeä. Työnantajan ja työntekijän raja hämärtyi joskus”, hän toteaa.

Tenhunen otti henkilökohtaiseksi sydämenasiakseen huolehtia alueellisuudesta, sillä liittoa syytettiin Helsinki-keskeisyydestä hänen aloittaessaan työnsä. Hän matkusti edustamassa liittoa ympäri Suomea ammatillisissa kouluissa ja tanssifestivaaleilla. ”Sen haluan sanoa, että ihmisillä on merkitystä. Esimerkiksi Jyväskylä oli pitkään sellainen valkoinen alue, missä ei ollut mitään. Mutta sitten kun sinne saatiin läänintaiteilija, niin sitten tuli festivaali ja ammattilaiset alkoivat löytää toinen toisiansa. Samoin kävi monilla muillakin aluekeskusten alueilla monesti yksittäisten ihmisten sinnikkään työn tuloksena.”

Hän harmittelee, että Suomen työlainsäädäntö elää vielä ”savupiippuajassa”, eikä työmarkkinoiden ja ammattikuvien muuttumista vielä huomioida tarpeeksi. ”Muistan, kun yritimme saada erään sirkustaiteilijan kanssa hänelle Kelan erityisäitiyspäivärahaa, koska hän ei voinut harjoittaa ammattiaan kovin pitkälle raskautta. Ei onnistunut. Tällaisten asioiden saaminen lainsäädäntöön on vielä ison työn takana, samoin on itsensätyöllistäjien asioiden kanssa”, sanoo Tenhunen.

”On ihan kaiken a ja o, että ihmiset näkisivät yhteistyön merkityksen. Koska ala on pieni, suurempia muutoksia ei saada aikaan muuta kuin yhteistyöllä”, hän painottaa.

Veera Lambergin tekemä haastattelu on julkaistu Liitos-lehdessä 3/2017.

Veera Lamberg

Kirjoittaja on tanssija, Liitos-lehden toinen päätoimittaja, STST:n hallituksen jäsen, kiinnostunut tanssintutkimuksesta sekä politiikasta ja sukkuloi eri ammattirooleissa esittävän taiteen kentällä. Hän toimi päätuottajana STST:n 80-vuotisjuhlavuoden historia-/ valokuvanäyttelyprojektissa.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..