Siirry sisältöön

Vuoden 2026 talousarvion linjaukset uhkaavat kulttuuri- ja taidealojen elinvoimaa

Maanantaina 22.9. julkaistussa vuoden 2026 talousarvioesityksessä opetus- ja kulttuuriministeriön taiteen ja kulttuurin rahoitukseen esitetään yhteensä 10,18 miljoonan euron leikkauksia. Näistä 7,8 miljoonaa euroa kohdistuu suoraan taiteen ja kulttuurin tukiin. Erityisen merkittävä on Suomen elokuvasäätiön tukien supistaminen 5,6 miljoonalla eurolla. Lisäksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) valtionavustuksia leikataan 1,3 miljoonaa euroa.

”Olemme todella huolissamme mittavista leikkauksista, jotka kohdistuvat suoraan taide- ja kulttuurialan ammattilaisten toimeentuloon, taiteellisen työn edellytyksiin ja työn jatkuvuuteen”, toteaa Temen toiminnanjohtaja Karoliina Huovila.

Taiken määrärahoihin kohdistuvat säästöt tarkoittavat vähemmän tuotantoja, vähemmän työtilaisuuksia ja lisääntyvää epävarmuutta. Teatterin, tanssin ja sirkuksen aloilla avustusten ja apurahojen väheneminen uhkaa koko vapaan kentän toimintakykyä.

Elokuva-alalle kohdistuva 5,5 miljoonan euron leikkaus vaikuttaa suoraan Temen alalla työskenteleviin jäseniin. Temen jäsenkyselyn mukaan elokuva-alan työllisyys on jo valmiiksi heikentynyt merkittävästi viime vuosina. Verrattaessa kevättä 2024 kevääseen 2025 työttömyys alalla nousi yli 400 %.

”Suomalainen elokuva- ja mediatuotanto on kansainvälisesti arvostettua. Leikkaus elokuva-alan rahoituksesta heikentää kotimaisen sisällön tuotantoa ja pahimmillaan siirtää tuotannot ulkomaille. Leikkauksilla on erityisen suuret vaikutukset siksi, että säätiön jakama tuki on ns. ankkurirahoitusta, joka on edellytys markkinaehtoisen rahoituksen keräämiseksi tuotannolle”, sanoo Karoliina Huovila.

Elokuvatuen leikkaukset pitää perua niin, ettei niitä siirretä jonkin toisen kulttuurialan kannettaviksi. Leikkauksia elokuva-alalle käsiteltiin alun perin leikkauksina yritystukiin, joten niitä ei voi siirtää säästöiksi kulttuurin perusrahoitukseen muilla taiteen aloilla.

Eduskunta äänestää lopullisesta budjetista joulukuussa 2025.

Teme vaatii, että taiteen ja kulttuurin rahoitus turvataan riittävällä tasolla, jotta taide- ja kulttuurialan ammattilaisten työnteon mahdollisuudet säilyvät. Loppukeväästä kulttuurialan toimijoille vakuutettiin, ettei uusia leikkauksia ole tulossa. Nyt annetut esitykset rikkovat tämän lupauksen ja vaarantavat tuhansien taiteen tekijöiden toimeentulon.

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi kahdesti vuodessa.