Siirry sisältöön
Piirroskuvassa Suomen kartalla on salamoita ja lumihiutaleita.
Kuva Jani Pulkka

Teme tukee PAUn työtaistelua Postissa

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto (Teme) tukee Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn työtaistelua ja tuomitsee ankarasti Postin johdon toimet ja sopimusshoppailun.

– On erikoista, että valtionyhtiö hakee kannattavuutta pienipalkkaisten työntekijöiden työehtoja polkemalla. Postin johto sahaa omaa oksaansa. Postille aiheutuu tästä ankara mainehaitta. Yleinen mielipide on varmasti työntekijöiden puolella. Sopimusshoppailun takia osalla postilaisista voi vuosityöaika kasvaa PAU:n laskelmien mukaan jopa 149,5 – 221,5 tuntia, sanoo Temen toiminnanjohtaja Karola Baran.

Lakossa ovat työt, eivät vain PAUn jäsenet. Lakon alaista työtä ei saa tehdä!

Lakon piirissä ovat kaikki työntekijät, jotka työskentelevät postinjakelun, käsittelyn ja kuljetuksen työtehtävissä:

– postinjakelussa ja käsittelyssä Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen P-palkkaliitteeseen kuuluvat (myös ryhmävastaavat)

– kuljetuksessa Posti Kuljetus Oy:n kuljettajat, jotka ovat PAUn jäseniä (heitä ei sido työrauha)

PAUn liittohallitus on tehnyt järjestöpäätöksen, jossa työt on asetettu lakkoon.

Jos temeläiset ovat epätietoisia lakkorajoista tai lakkoavustuksesta, yhteydenotto Temeen. Teme maksaa omille lakossa oleville jäsenilleen lakkoavustuksen.

 PAU:n lakkotiedote mm. lakkorajoista täällä

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.