Siirry sisältöön

Raskaus- ja perhevapaasyrjintää tulee torjua

Kansainvälinen naistenpäivä 8.3. on muistutus siitä, ettei yhdenvertaisuus toteudu itsestään. Työelämässä epätasa-arvo näkyy rakenteissa, jotka koettelevat eniten niitä, joilla on vähiten neuvotteluvoimaa. Hallitus on esittänyt määräaikaisuuksien helpottamista entisestään. Teme on mukana marssimassa reilun työelämän ja yhdenvertaisten oikeuksien puolesta.

Määräaikaiset työsuhteet kasautuvat systemaattisesti naisille, nuorille, vähemmistöille, matalapalkka-aloille ja paljon kulttuurisektorille. Kun nämä tekijät yhdistyvät saman henkilön kohdalla, epätasa-arvo kertaantuu: moniperusteinen syrjintä koettelee osaa ihmisistä muita raskaammin.

Monen kohdalla raskaus ja vanhempainvapaa katkaisee määräaikaisen työsuhteen yhtä tehokkaasti kuin irtisanominen. Työnantaja ei uusi sopimusta, eikä syytä kerrota. Kun myös hoivavastuu jakautuu epätasaisesti, tapahtuu niin myös työuralle koituville kustannuksille, mikä aiheuttaa epävarmuutta ja johtaa korostuneeseen köyhyysriskiin.

Eduskunnan käsittelyssä oleva lakiesitys määräaikaisuuksien helpottamisesta on vedettävä pois.

Määräaikaisuuksiin liittyvät raskaus- ja perhevapaasyrjintätapaukset muodostavat merkittävän osan tasa-arvovaltuutetulle tulevista syrjintäepäilyistä. Nyt määräaikaisuuksia pyritään helpottamaan entisestään. Tämä on poliittinen valinta.

Tilanne tulee korjata:

  • Mahdollisuus perusteettomiin määräaikaisuuksiin on ehkäistävä. Raskaus- ja perhevapaasyrjintää tulee torjua, ja nuorten ja ulkomaalaistaustaisten asema on turvattava.
  • Määräaikaisille työntekijöille on säädettävä käännetty todistustaakka raskaus- ja perhevapaasyrjintää koskevissa tilanteissa vastaavasti kuin toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden päättämisessä. Määräaikaisten syrjintäsuojan tulee käydä selkeästi ilmi tasa-arvolaissa.
  • Työnantajalle on asetettava lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa määräaikaisessa palvelussuhteessa olevalle raskaana olevalle tai perhevapaalle jääneelle henkilölle kirjallisesti siitä, millä perustein työsuhteen tilanteesta on päätetty.

Reilut työehdot on taattava kaikille yhdenvertaisesti. Erityistä huomiota ansaitsee moniperusteisen syrjinnän ehkäiseminen. Eduskunnan käsittelyssä oleva lakiesitys määräaikaisuuksien helpottamisesta on vedettävä pois.

Naistenpäivää vietetään 8.3.2026. Tule mukaan temeläisten joukkoon marssimaan reilun työelämän puolesta!

Karoliina Huovila
Temen toiminnanjohtaja
Yhteystiedot

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi kahdesti vuodessa.