Siirry sisältöön

Kutsu alueellisiin tilaisuuksiin Järvenpäässä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa 9.9. ja 16.9.

Mitä hallitusohjelman kirjaukset käytännössä tarkoittavat? Ketkä joutuvat talkoissa talikon varteen?

Orpon-Purran hallitus etenee nopeasti tavoitteidensa kanssa. Hallitus aloitti jo kesällä hallitusohjelman leikkausesitysten valmistelun. Nyt se on tuomassa lähiaikoina eduskuntaan esitystä lakko-oikeuden rajoittamiseksi ja työttömyysturvan heikentämiseksi. Paikallisen sopimisen laajentaminen tulee todennäköisesti heti vuodenvaihteessa, jolloin jatketaan myös sosiaaliturvan leikkaamista.

Omien sanojensa mukaisesti hallitus tavoittelee talouskasvua ja työllisyyden parantamista, mutta käytännössä hallitusohjelman kirjaukset ovat heikennyksiä, joista kärsivät erityisesti työntekijät, työttömät, lapsiperheet. SAK:n asiantuntijoiden arvioiden mukaan monet leikkaukset osuvat samoihin ihmisiin ja vaikutusarviot ovat puutteellisia tai liioiteltuja.

SAK järjestää viisi alueellista tilaisuutta, joissa hallituksen politiikan sisältö avataan kansankielelle. Tilaisuuksissa on paikalla SAK:n ja liittojen johtoa sekä SAK:n asiantuntijoita. Osallistujilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kommentteja.  Lisäksi päästetään ääneen niin hallitus- kuin oppositiopuolueiden kansanedustajat paneelikeskustelussa.

Maksuttomat tilaisuudet on tarkoitettu SAK:n jäsenliittojen jäsenille ja aktiivitoimijoille, minkä lisäksi ne ovat medialle avoimia.

Missä ja milloin?

9.9.2023 klo 12.00-15.00
TURKU  Turun Messukeskus, Messukentänkatu 9 13
OULU  Radisson Blu, Hallituskatu 1

16.9.2023 klo 12.00-15.00 (Huom Tampere klo 13.00-16.00)
TAMPERE   Tuulensuun Palatsi, Hämeenkatu 30
JÄRVENPÄÄ   Järvenpää-talo, Hallintokatu 4
KUOPIO  Hotelli Iso-Valkeinen, Majaniementie 2

Lounastarjoilu alkaa tuntia ennen tilaisuuden alkua ja päätteeksi kokoonnutaan cocktail-tarjoilun äärelle.

Ilmoittautuminen

Tila- ja tarjoilujärjestelyjen vuoksi pyydämme, että ilmoittaudut etukäteen mahdollisimman pian oheisen linkin kautta

https://link.webropol.com/ep/PainavaSyy-aluetilaisuudet

Linkin kautta pystyt ilmoittautumaan myös maksuttomiin yhteiskuljetuksiin.

Ilmoittautuneille lähetetään tarkempi ohjelma.

Tervetuloa!

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.