Kuva Elijah O'Donell, Unsplash

Teatterikoulutettu – loistava tulevaisuus takana?

Teatteriohjaaja Raija-Sinikka Rantala alusti elokuussa 2018 Tampereen Teatterikesässä järjestetyssä seminaarissa Ammattilaisuuden ja taiteellisen ajattelun merkitys VOS-teattereissa. Tämä kirjoitus mukailee puheenvuoroa ja vaatii kipakasti, että taiteen ja kulttuurin  kansallinen merkitys tunnustetaan juhlapuheiden lisäksi myös talous- ja työllisyyspuheissa.

Suomessa kunniakas näyttämötaiteen perinne on vaarassa ellei suorastaan katastrofin partaalla.

Aiheellani on kärkevä otsikko. Mutta ei syyttä. Kysymyksen taustana on useampivuotinen tutkimus, jonka Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit, STOD, on kustantanut, ja joka luotaa liiton jäsenten työllistymistilannetta Suomessa. Käytän sitä esimerkkinä.

STODilla on nykyisellään reilut 350 koulutettua ja ammattitaitonsa todistanutta jäsentä. Heistä suomalaisissa valtion tukea saavissa VOS-teattereissa on kiinnityksellä alle kolmekymmentä, tarkkaan ottaen 7 %. Loput 93 % hankkivat leipänsä käymällä armotonta kisaa mahdollisista vierailuohjauksista tai hakeutumalla alan liepeillä oleviin työtilaisuuksiin tai suorastaan kokonaan muihin töihin.

Vaikka kulttuuri ja vapaa-aika työllistää 7 % työvoimasta, saa koko taiteen ja kulttuurin kenttä vain noin 440 milj. euroa tukea, kun yrityksille maksetaan muiden tukien ohessa yritystukia 2-8 mrd.

Kun Taideyliopisto perustettiin, sen rahoitusta nostettiin kelpo summalla ja lainsäädäntö velvoittaa sitä tuottamaan tutkintoja. Se siis kouluttaa tehtävänsä mukaisesti uusia tulijoita teatteritaiteen ammatteihin. Uusia alalle tulijoita kouluttavat myös ammattikorkeakoulut eri puolilla Suomea.

Miten on tultu tilanteeseen, jossa kallista korkeakoulutasoista koulutusta kohdennetaan alalle, jonka mahdollisuus työpaikkojen luomiseen on jo pitkään ollut vuosittaisten leikkausten kaventama ja jonka rahoitus ei vastaa todellista tarvetta?

Sanotaan, että Suomi on sivistysvaltio. Maan hallituksilla on ollut viime vuosina tapana julkilausumissaan kertoa kaunosanoin luovuuden merkityksestä. Ministerit puhuvat innovaatio-Suomesta, rakennemuutoksesta ja työllistämisestä talouden selkärankana. Jyri Häkämies ja Sture Fjäder kirjoittivat Helsingin Sanomien mielipideosastossa heinäkuussa, että ”EU:ssa on luotava entistä parempi toimintaympäristö digitaalisuuden ja teknoälyn sekä kiertotalouden mahdollisuuksien hyödyntämiseen.”

Vaikuttaa siltä, että päättäjätason ja elinkeinoelämän yhteiskunnallinen ilmapiiri tunnistaa vain teknologisen luovuuden ja erityisesti sen kärjen, eli voittoisan pelikulttuurin.

Helsingin Sanomat julkaisi keväällä kolme artikkelia, joiden vertailu on kiinnostavaa. Kulttuuri ja vapaa-aika on sektori, jolla työllisyysaste on 2017 kasvanut nopeimmin eli 7000 työpaikalla. Ala työllistää nykyisellään peräti 7 % työvoimasta. Lisäksi valtion tarkastusvirasto on jo vuosia toistanut moitteensa: yritystuet (laskentatavasta riippuen 2-8 mrd) menevät edelleen väärään osoitteeseen eli suomalaiselle suurteollisuudelle, joka ei niitä käytä säädettyyn tarkoitukseen. Tukien alkuperäinen kohde oli tutkimus, innovatiivisuus ja työllistävyys.

Parlamentaarinen komitea, joka oli nimetty käsittelemään tarkastusviraston moitetta, ilmoitti, että yritystuet menevät samaan osoitteeseen kuin ennenkin, koska yksimielisyyttä uusjaosta ei syntynyt. Liekö asiaan  vaikuttanut se, että tuen saajien edustus oli mukana parlamentaarikkojen kokouspöydässä?

VOS ja vapaa kenttä 

Kulttuuriministeri Terho kertoi  ylpeänä saaneensa läpi 7 miljoonaa euroa lisärahaa VOS:lle vuonna 2020. Tästä esittävän taiteen vapaan kentän osuus on kolme miljoonaa euroa. Ensi vuonna vapaa kenttä saa yhden miljoonan euron lisärahoituksen Taiken jakamana. Teattereiden todellisen tilanteen tunteva tietää, että korotukset ovat riittämättömiä.

On selvää, että ilman säätiöiden myötävaikutusta vapaata kenttää ei olisi. Erityisesti nuoret tekijät joutuvat elämään satunnaisilla apurahoilla ja sen seurauksena nälkäpalkalla. Osa ei ehkä havittelekaan kiinnittymistä laitoksiin, mutta tosi moni olisi varmasti innokas ottamaan kiinnityksen, jos sillä voisi päästä vakinaiseen työhön, ja voisi tehdä osansa teatterin uudistamiseksi tinkimättä taiteellisista tavoitteista.

Miten VOS teatterit ovat selviytyneet edelliset seitsemän laihaa vuotta, jolloin määrärahoja on leikattu ja indeksikorotuksista luovuttu?

On säästetty ankaralla kädellä, erityisesti vakinaisesta, ammattitaitoisesta taiteilijakunnasta.

Ammattiinsa kouluttautuneiden ohjaajien sijaan moniaalla ovat ohjanneet harrastajakentällä kannuksia ansainneet oman paikkakunnan pojat, johtajan hyvät tutut, oman talon näyttelijät ja ennen muuta TV:stä tutut hauskat näyttelijät.

Näistä kolme ensimmäistä uusohjaajalajiketta tulevat halvemmiksi kuin vieraileva ohjaaja, mutta kolmas lajike, se TV:stä tuttu, ostetaan kalliimmalla, koska ilmeisesti oletetaan, että nimi ja hauskan miehen maine riittää, vaikkei substanssiosaamista olisikaan.

Talon kirjallisen asiantuntemuksen uskotaan sinällään riittävän maailmandramatiikan seuraamiseen ja tekstinkäsittelyyn niin että dramaturginimike on alkanut kokonaan unohtua henkilöstöluetteloista.

Näyttämölle otetaan musikaalin päärooliin viihdejulkkis ja muissa menoissa säästetään. Eläkkeelle siirtyvän näyttelijän tilalle ei oteta uutta, vaan muutetaan vakanssi esimerkiksi näyttelijä-kuiskaaja-tarpeistonhoitajan vakanssiksi. Ja kaikki tämä luvattoman usein talon taiteellisesta kehityksestä piittaamatta. Taiteellisia päätöksiä tekee nimittäin yhä useammin teatterinjohtaja, joka on nykyisin talon ainoa taiteellinen ammattilainen, jota varten ei ole olemassa korkeakoulutasoista tutkintoa! Heidänkin joukostaan löytyy nykyisin usein se TV:stä tuttu. Millä tolalla on johtajarekrytointi? Huomioiko se talon todelliset tarpeet?

Arts Endowmentin toimistossa Washingtonissa sain kuulla yksiselitteisen kiteytyksen tukijakaumasta: Me tuemme taidetta, joka ottaa riskin, koska mikään kaupallinen taho ei tule sitä koskaan tekemään.

Useimmissa länsimaissa rahoituksella on selvä linja: Teatteritaidetta tuetaan. Kaupallinen teatteri saa tulla toimeen omillaan. Ja sehän tulee, kun veivataan yhtä ja samaa farssia tai musikaalia niin kauan kuin se vetää pyörittämättä ohessa koko muuta ohjelmistoa tuotantokustannuksineen ja lavastuksenvaihtoineen kuten meillä.

Suomessa kunniakas näyttämötaiteen perinne on vaarassa, ellei suorastaan katastrofin partaalla. Perustelen väitettä nojaamalla puolen vuosisadan omakohtaiseen perspektiiviin. Nyt pääosa teatterin nuoresta, aidosta kehitysvoimasta suuntautuu edelleen yhteiskunnan vakinaisesti tukeman teatterin ulkopuolelle, marginaaliin, jossa tavoitteet ovat korkealla, mutta resurssit niiden toteuttamiseen ulottumattomissa.

Koulutus ja vakiintunut teatterilaitos irtoavat koko ajan kauemmas toisistaan erillisiksi todellisuuksiksi. VOS-teattereiden ovet, jotka olisivat voineet tukipolitiikan muutoksella avautua uudistukselle sekä yhteistyölle vapaan kentän kanssa, eivät raotu, vaan sulkeutuvat. Maassa on valtava ja kasvava korkeasti koulutettu luova potentiaali, joka ei ehkä koskaan löydä tietään sinne, missä näyttämötaiteen tulevaisuuden tekemiseen olisi reaalinen mahdollisuus.

Kuva Uroš Jovičić, Unsplash

Mihin suuntautua?

Muutaman musiikkimiehemme loistava ura ulkomailla avaa tietysti eteen utuisia perspektiiviharhoja, jotka ovat pian ohi, kun ajaa taksia tai tiskaa Hollywoodin liepeillä.

Euroopan taiteilijoiden työllisyystilanteeseen tutustuin muutaman vuoden ajan CEFRAC-seurantaryhmän jäsenenä ja voin vakuuttaa, ettei työllistyminen ole tällä mantereella yhtään sen helpompaa kuin Amerikoissa.

Myöskään hallituksen kärkihankkeeksi nimetyn soveltavan taiteen parissa ei tilanne helpotu, jos hankkeen toteutukseen ei tule määrärahoja. Jos STM osoittaisi budjettivaroja sairaalaklovneihin tai lasten ja ikäihmisten kulttuuritarjontaan, tilanne olisi toinen. Nyt nekin rahat pitää nipistää OKM:n minimiin jauhetusta kakusta.

Mikä siis avuksi pattitilanteeseen? Asetetaan Suomen bruttokansantuote uuteen tarkasteluun ja lisätään tilastoon taide, kulttuuri ja luova sisällöntuotanto omana pääluokkanaan.

Saamme tilaston, joka kertoo, että tämä sektori jo nyt työllistää 7 % työväestä ja tuottaa jo nykyisellään 7,3 % Suomen BKT:sta.

Ja tähän vielä täsmennys: yllämainittuihin lukuihin ei kuulu peliteollisuus, joka lasketaan teknologian piiriin, vaikka sisältö on tietenkin vähintään puolet sen menestyspotentiaalista ja sen oikea tilastointipaikka olisi luovan sisällöntuotannon puolella.

Rakennemuutos on jo tapahtunut

Tärkeintä olisi, että myös BKT:ta lukeva päättäjä tunnistaisi viimeinkin sen tosiseikan, että taide, kulttuuri ja luova sisällöntuotanto ovat nyky-Suomessa elinkeinotoimintaa ja näin ollen muun elinkeinoelämän tukimekanismien piiriin soveltuva alue sekä aidon kehittämisen ansaitseva kohde. Jos tämä oivallus sisäistyisi, hallituksen ei enää tarvitsisi puhua tulossa olevasta rakennemuutoksesta vaan se voi avata silmänsä havaitsemaan, että rakennemuutos on jo nyt tapahtunut tosiasia.

Raskassoutuisessa EU:ssa alkaa jo olla merkkejä havahtumisesta elinkeinoelämän reaaliseen rakennemuutokseen, toisin kuin meillä Suomessa. Komissio julkisti toukokuussa vuoden 2020 budjettikehyksensä, johon liittyy Creative Europe Programme 2021-27. Komissio korostaa kulttuurin merkitystä havaittuaan taantumaan ajautuneiden asutuskeskusten elinkeinoelämän nousun Euroopan kulttuurikaupunkivuoden ansiosta.

Ohjelma velvoittaa jäsenvaltioita takaamaan riittävät varat tavoitteiden toteutukseen ja siihen, että  kulttuuri saisi vastaisuudessa huomion kaikilla hallinnonaloilla, esimerkiksi terveyden, hyvinvoinnin, koulutuksen ja tutkimuksen läpäisytekijänä sekä kasvun, innovaation ja työllisyyden osatekijänä.

Saksa on jo osaltaan edennyt suositeltuun suuntaan ja tehnyt ensi vuodelle 9 % korotuksen taide- ja kulttuurimäärärahoihinsa, mikä merkitsee 490 me:n lisää jo aiempina vuosina nousukiidossa olleeseen määrärahaan, joka yltää viimeisimmän korotuksen jälkeen 1,78 mrd loppusummaan.

Myös Ruotsi on nostanut merkittävästi teattereiden toimintatukea, ja siellä on parhaillaan lausuntokierroksella taiteita koskeva kokonaisselvitys, jonka tavoite on saada budjettirahoituksen piiriin kaikki taiteenalat mukaan lukien sävellystaiteen ja kuvataiteen.

Ja nyt osio: I have a dream

Valtion tarkastusvirasto voi todeta suosituksenaan, että on perusteltua ohjata esimerkiksi miljardin verran yritystukia sektorille, jonka luovuus, tutkimustoiminta, innovatiivisuus ja todistettavasti myös työllistämisvaikutukset ovat kiistattomat.

Olen vakuuttunut, että tällä irtiotolla niin Suomi kuin työllisyys lähtisivät todelliseen nousuun. Juuri nyt tarvitaan starttitukea, alkusysäys, jolla jo kehittymässä olevat verkostot hyödynnetään. Luova potentiaali, joka nyt etsii tietään, tulisi tällä ratkaisulla viimein tuottavaan käyttöön. Kansainvälinen vaikuttavuutemme pääsisi ansaitsemaansa mittaan ja näyttämöillä voitaisiin tehdä ammattitaitoista näyttämötaidetta ja lopettaa kansainvälisten bulkkituotteiden halpakopiointi. Ratkaisu antaisi Suomelle kaiken mahdollisen huomion innovatiivisena maana vailla vertaa.

Taiteen puolesta!

Jotta emme jäisi kehityksessä jälkeen, olisi koko taidekentän Suomessakin syytä tehdä todellinen tilansa ja asemansa tiettäväksi päättäjille.

VOS saatiin aikoinaan aikaan TAITEEN PUOLESTA -kampanjan jälkimainingeissa. Uusi yhteisponnistus TAITEEN PUOLESTA on tarpeen, tai muuten elinkeinoelämän lobbaajat kävelevät jälleen ylitsemme. Yritystuista kelpo siivun lohkaissut teknologiateollisuus on jo ehättänyt vaatimaan 150 ME tutkimus- ja innovaatiokehitykseensä eli siihen mihin yritystuet on tarkoitettu.

Meidän taiteentekijöiden on korkea aika yhdessä varmistaa paikkamme nyt, kun seuraavaa hallitusohjelmaa parhaillaan rakennetaan. Talkoot saavat nyt olla ohi.

Teatterilla on oikeus ja velvollisuus tuoda näyttämölle se, minkä taide parhaimmillaan voi antaa katsojalle eli uskon inhimillisten valintojen merkitykseen ja elämään, vaikka maailma ympärillämme ei olekaan kaunis.

Kun maailma kerran elää totuuden jälkeistä aikaa, on tärkeämpää kuin koskaan, että taiteilijat pitävät totuuden helmasta kiinni ja nostavat sen näkyville. Ja kun taide näyttää totuuden taiteen keinoin, se koskettaa yhtä lailla järkeä kuin sydäntä. Siitä, ja vain siitä, syntyy enemmän kuin totta. Totta, joka muuttaa todellisuutta.

Raija-Sinikka Rantala

Kirjoittaja on teatteriohjaaja ja STODin hallituksen jäsen. https://fi.wikipedia.org/wiki/Raija-Sinikka_Rantala

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..