Siirry sisältöön

Meteli on Temen verkkolehti

Kuva Visuals, Unsplash

Anne Saveljeff: Viranomaisten uskottavuus kärsii koronarajoituksista

Turvaväleistä ei ole tietoakaan ravintoloiden täpötäysillä terasseilla ja karaokea saa laulaa kylki kyljessä. Mutta kun ammattitaiteilija nousee lavalle, pitää katsojien turvavälien olla kaksi metriä. Mistä on kyse?

Yksikään sairaanhoitopiiri ei ole enää koronan leviämisvaiheessa ja ilmaantuvuusluvut pienenevät vauhdilla. Esittävän taiteen parissa ei ole juridisia perusteita rajoituksille, joten rajoituspäätöksissä nojataan THL:n ja OKM:n ohjeisiin.

Teme on samaa mieltä Muusikkojen liiton Ahti Vänttisen kanssa, kun tämä toteaa ettei THL:n valta ulotu lain yläpuolelle ja OKM:n pitäisi huolehtia taiteen ja kulttuurin toimintaedellytyksistä eikä estää alan toimintaa.

Kuusiplus-niminen kansalaisjärjestö Facebookissa kritisoi AVI:a kafkamaisuudesta ja kysyi sieltä:

Leviääkö korona erityisesti taiteen välityksellä? Eihän mikään muu voi selittää sitä, että baarissa saa laulaa karaokea ilman mitään turvavälejä tai turvatoimia, mutta ammattilaulajan esityksessä yleisöllä pitää olla 2 m turvavälit? Tai että futista saa katsoa baarissa screeniltä ilman turvavälejä tai maskeja mutta elokuvateatterissa pitää olla 2 m turvavälit ja maskit? Mihin epidemiologiseen välttämättömyyteen tämä pohjaa? …

Ammattimaisesti järjestettyihin tapahtumiin tulijoiden määrää kontrolloidaan. Osanottajien määrään voidaan varautua ja sitä kontrolloidaan yleisesti lipunmyynnillä, jonka yhteydessä on helppo ottaa erilaiset turvallisuusvaatimukset huomioon ja kerätä yhteystiedot. Samoin tulijoilla on sisätiloissa useimmiten jo ns yleisötilaisuuskarsina. Sitä kutsutaan yleisesti tuoliksi.

Tämä 2 m turvavälivaatimus tekee AMMATTIMAISESTI JÄRJESTETYN ELINKEINOTOIMINNAN kannattamattomaksi samaan aikaan kun amatöörit saavat järjestellä kaikenlaista spontaanisti ja vähemmän spontaanisti ilman mitään turvatoimia. Onko tämä teistä hyvä käytäntö?

Lisäksi Kuusiplus-kansalaisjärjestön edustajat kysyvät AVI:lta päätösten laillisuudesta. Vastauksessaan AVI ilmoitti selvittävänsä tilanteen laillisuuden hallinto-oikeudessa ja vastasi mm. näin:

”Tartuntatautilain pykälän 58 § perusteella tehdyt päätökset kohdistuvat yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin, jotka on määritelty kokoontumislaissa. Näitä ovat esimerkiksi festarit, urheilukilpailut ja mielenosoitukset. Aluehallintovirastolla ei ole toimivaltaa päättää ravintolarajoituksista tai rajoittaa ihmisten yksityisiä kokoontumisia.”

Sosiaali- ja terveysministeriön viimeisin ohjauskirje löytyy täältä…

– Teme vaatii, että ammattimainen esittävä taide ja tapahtumat avataan samaan tahtiin muun yhteiskunnan kanssa. Esitysten järjestäjät ja esityksiin tuleva yleisö toimii vastuullisesti, turvaohjeet ovat hyvät, paikat on monissa tapauksissa numeroitu. Rajoittamisen pointtia on vaikea hahmottaa ja rajoitusten kirjavuus aiheuttaa epäreiluuden kokemuksia, toteaa Temen toiminnanjohtaja Karola Baran.

Katso video, jossa Iiro Ollila soittaa AVI:iin…

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..