Feministiteoreetikko bell hooksille (1952-2021) rakkaus oli verbi. Jos rakkaus on tekemistä, se voi olla myös liikettä ja sirkusta. Oma ammatillinen kokemukseni sirkuskulttuurista on, että se osaa olla aika kamalan ankaraa. Rakkaudesta on puutetta – myös omassa tekemisessäni. hooksin ajattelusta käsin rakkaus on aktiivisia valintoja, eikä se rajoitu romanttiseen rakkauteen. Rakkauden ei tarvitse myöskään rajoittua perheisiin ja läheisiin, vaan sitä tarvitaan yhtälailla kaikissa yhteisöissä ja kulttuurissa. Kirjassaan All About Love hooks määrittelee rakkauden olevan muun muassa huolenpitoa, kunnioitusta ja vastuunottoa. Työssäni sirkustaiteen parissa pyrin feministisen ajattelun avulla tekemään valintoja, joiden myötä rakkaus olisi läsnä sirkustaiteessa. Aina en siinä onnistu.
Sirkuksen ankaruus ilmenee omassa kokemushistoriassani etenkin suhtautumisessani kehooni ja kipuun. Nuorena naisena minusta on tuntunut usein siltä, että kehoni pitäisi olla kone. Olen sirkuksen tekemisen myötä oppinut tuntemaan kehoni hyvin, mutta en kuuntelemisen vaan hallitsemisen kautta. Olen kokenut, ettei mikään riitä; kehossa on aina jotain väärin ja vaatimukset sille ovat mahdottomia. Jo nuorisosirkusmaailmassa rankkaa treeniä ja kykyä sietää kipua ihannoitiin, ammatillisesta sirkuskoulutuksesta puhumattakaan. Opin jo lapsena, että sirkus sattuu. Mitä isommat ja värikkäämmät mustelmat, sitä paremmin tietää treenanneensa – ei ku? Kehon viestejä levon tarpeesta ei ammatillisessa sirkuskoulutuksessa opetettu kuuntelemaan eikä esimerkiksi kohdullisten ihmisten elämään huomattavasti vaikuttavaa tekijää eli kuukautiskiertoa huomioitu treenaamisessa mitenkään. Sirkuksen ammattimainen harjoitteleminen vaatii kurinalaisuutta sekä epämukavuuden – ja kivun sietokykyä, mutta voisiko sen silti tehdä rakkaudellisesti?
Olen sirkuksen tekemisen myötä oppinut tuntemaan kehoni hyvin, mutta en kuuntelemisen vaan hallitsemisen kautta.
Sirkusesityksissä nähdään lähes poikkeuksetta huippuunsa treenattuja kehoja. Kehot ovat usein norminmukaisia; hoikkia, vammattomia ja viehättäviä. Kehon pitäisi myös mielellään pysyä muuttumattomana. Sirkuskulttuurissa kehon muutokset kuten loukkaantumiset, painonnousu ja ikääntyminen ovat jossain määrin tabuja. Lihaksikkaat ja yli-inhimillisen pystyvät kehot lavalla luovat väistämättä representaatiota, vaikka ne eivät suinkaan edusta koko totuutta. Sirkustaiteilijoita on moneen lähtöön. Vaikka ulkonäkövaatimukset ovat sirkuksessa tietyssä määrin löyhempiä kuin esimerkiksi klassisessa baletissa, muotit ja normit ovat olemassa – ja niistä aiheutuu paljon haittaa. Ulkonäköpaineet ja syömishäiriöt lienevät alallamme yleisempiä kuin haluamme uskoakaan. Ulkonäkökeskeinen yhteiskuntamme ei lainkaan helpota kuormitusta alalla, jossa työskennellään päivittäin oman kehon kanssa.
Ajattelen, että sirkustaiteella olisi historiansa puolesta eväitä toimia esittävien taiteiden kentällä jopa edelläkävijänä haitallisten normien purkamisessa ja tilan tekemisessä. Sirkuksen vetovoima etenkin 1800-luvun jälkipuoliskolla perustui erilaisuuden esittelyyn ja lupaan ällistellä sitä. Sirkuksessa naiset ovat alun alkaen rikkoneet perinteisiä sukupuolirooleja sekä naiskuvaa niin ulkonäöllään kuin teoillaan. Naisten esiintymisasut olivat paljastavia ja eroottisia aikana, jolloin sellainen pukeutuminen ei käytännössä katsoen ollut sallittua missään muualla kuin sirkusareenalla (esiintyjillekään). Sirkuksen historia ei toki ole ruusuinen, vaan kolonialismin ja rasismin värittämä, mutta se olisi jo toisen artikkeli aihe. Sirkuksen ytimeen on kiedottu monimuotoisuus. Koska sirkus ei ole muusta maailmasta irrallista, kapitalismin ja partiarkaatin vaikutusvalta on löytänyt tiensä myös sinne. Tarvitsemmekin kipeästi seksismin, naisvihan ja vanhentuneen heteronormatiivisen kulttuurin purkamista niin treenisaleissa, lavoilla, teltoissa kuin kehoissakin.
Tarvitsemmekin kipeästi seksismin, naisvihan ja vanhentuneen heteronormatiivisen kulttuurin purkamista niin treenisaleissa, lavoilla, teltoissa kuin kehoissakin.
Feminististä ajattelua kaivataan mielestäni sirkuskentälle etenkin sirkuksen naiskuvan toisin ajattelemiseen ja tekemiseen. Kokemuksellinen havaintoni sirkuskentältä on, että sirkuksessa vanhanaikaiset sukupuoliroolit voivat yhä hyvin. Sen näkee lapsikin; Helsingin Sanomien mielipidepalstalla nuori sirkusharrastaja kirjoitti Sirkus Finlandian vuoden 2021 esityksestä: “Esityksen kuluessa aloin kuitenkin miettiä, että naisilla ei ollut yhtä isoa roolia kuin miehillä. Minun mielestäni se on aika epäreilua. Naiset olivat lavalla vain hymyilemässä ja tanssimassa taustalla vähissä vaatteissa.” Mielipidekirjoitus päättyy ajatuksiin, jotka jaan kirjoittajan kanssa: “Minusta Sirkus Finlandia on aika vanhanaikainen sirkus juuri tämän takia, ja haluaisin sen muuttuvan. Tällainen ei tee hyvää sirkuksen maineelle” (Helsingin Sanomat, 3.11.2021). Sirkustaiteen tulee pystyä luomaan nahkansa. Taiteen tekemiseen kuuluu toisin ajattelu ja tekeminen. Taiteella on mahdollista vaikuttaa ympäröivään todellisuuteen, ei ainoastaan kuvata sitä.
Keskusteltaessa sirkustaiteesta sekä taiteelliset että eettiset keskustelut tulee ulottaa koskemaan kaikkea sirkustaidetta – sekä perinteistä – että nykysirkusta. Suomalainen sirkustaide on moninaista, ja sitä tulisi kaikkinensa tarkastella osana aikaa ja yhteiskuntaa, jossa elämme. Väitän, että suomalainen nykysirkus on kehittynyt suuntaan, jossa sirkusesitystä eivät määrittele enää taito ja niin sanotut temput, vaan sirkus voi olla mitä tahansa. Minulle (sirkus)taiteilijana taiteen sirkukseksi määrittämiseksi riittää se, että tekijä itse kokee sen olevan sirkusta. Ajattelen esimerkiksi, että kaikki tekemäni taide, oli se sitten esittävää tai visuaalista taidetta, on sirkusta, koska sirkus on minun traditioni. Jos jostain siis sirkuskentällä keskustellaan “oikeana tai vääränä”, tulisi sen koskea eettisiä kysymyksiä, ei sitä, mikä lasketaan sirkukseksi ja mikä ei. Näin ollen esimerkiksi seksismiä tai eläinten oikeuksien toteutumista sirkuksessa tulee tarkastella kriittisesti, eikä niitä voida selittää perinteillä. Toiveeni on, ettei sirkuksen historiasta ja perinteestä muodostuisi alalle sokeaa pistettä.
Toisin tein
Sisus on suomalainen nykysirkusryhmä, jonka ovat perustaneet viisi lapsuudenystävää vuonna 2014. Toisin tein on kahden Sisuksen perustajajäsenen, Inka Pehkosen ja Iida Sipilän, ideasta syntynyt lyhytelokuva, jonka ohjaajana työskentelin. Toisin tein käsittelee aborttia päätöksenteon ja sen herättämien tunteiden näkökulmasta.
Naisten- ja ihmisoikeuksien puolesta on tehtävä jatkuvasti töitä eivätkä ne valitettavasti ole itsestäänselvyyksiä. Aborttioikeus on tästä surullisen hyvä esimerkki. Lyhytelokuvamme Toisin tein pohjautuu esiintyjien henkilökohtaisiin aborttikokemuksiin sekä työryhmän tekemiin haastatteluihin. Haastattelimme projektia varten neljää sirkustaiteilijaa eri puolilta maailmaa. Aborttikokemuksia oli hyvin erilaisia; kaikki eivät ole traagisia tai syvän surullisia. Abortti voi olla helpotus. Sirkustaiteilijoiden tarinoita kuitenkin yhdisti kehollisuuden kokemuksen korostuminen.
Sisaruus tarkoittaa minulle valintaa vetää samaa köyttä.
Abortti on yhä jossain määrin tabu. Kun aloimme työstää projektia vuonna 2019 ja kerroimme aiheesta läheisille, tuttaville ja kollegoille, paljastui, että abortti on koskettanut jollain tapaa hyvin monen elämää. Se on kuitenkin niin yksityinen kokemus, että siitä voi olla vaikea puhua. Halusimme työryhmänä hälventää abortista puhumisen tabua ja aihetta esiin tuomalla toivomme, ettei kukaan jäisi kokemuksensa kanssa yksin. Halusimme edistää muutosta etenkin sirkusyhteisöissä. Toivomme, että aihe herättäisi keskustelua ja että sen myötä olisi tilaa jakaa erilaisia aborttikokemuksia. Työryhmänä olemme huomanneet, että taiteella on mahdollista toimia vertaistukena. Lyhytelokuvamme myös osoittaa, ettei poliittisten aiheiden käsittelyä sirkuksella tarvitse kaihtaa.
Minna Salami esittää Aistien viisaus -kirjassaan ajatuksen sisaruudesta naisten välisissä suhteissa kilpailun sijaan. Vaikka Salami kirjoittaa sisaruudesta nimenomaan naisten välisissä suhteissa, en ajattele, että se koskisi pelkästään naisia. Toki se on erityisen tärkeää naisten välisissä suhteissa, sillä patriarkaatti ja markkinatalous hyötyvät siitä, että naiset vertailevat itseään toisiinsa.
Toisin tein -lyhytelokuvan ydintyöryhmässä meitä työskenteli yhdessä kolme lähes samanikäistä naista. En pidä itsestään selvänä taidealan kovan kilpailun vuoksi, että Salamin ehdottama sisaruus toteutuisi sirkuskentällä. Pyrkimys sisaruuteen ei tarkoita todellisuuden kiistämistä; etteikö samoista apurahoista kilpailtaisi tai etteikö kateuden tunteita heräisi. Sisaruus tarkoittaa minulle valintaa vetää samaa köyttä.
Kutsu
Feminismi, ja tarkemmin ottaen intersektionaalinen feminismi, merkitsee minulle marginaalissa olevien puolella olemista; vähemmistöjen asiat eivät parane ellei enemmistö tule mukaan. Feminismi on siten minulle kopin ottamista ja huolenpitoa. Kun pyrimme edistämään esimerkiksi sukupuolten välistä tasa-arvoa, intersektionaalinen näkökulma tuo esiin myös muita syrjinnän muotoja, jotka eivät ole sukupuolesta irrallisia.
Teemme jatkuvasti valintoja; ehdotan että teemme niitä rakkaudesta käsin.
Esiintyminen on tilan ottamista. Jos minä kuulun ja näyn, mihin käytän ääneni? Onko joku, joka ei näy tai kuulu? Teemme jatkuvasti valintoja; ehdotan että teemme niitä rakkaudesta käsin. Toivon suomalaiselle sirkuskentälle lisää sisaruutta ja inklusiivisuutta. Sirkus voi olla paikka, jossa kaikki tuntevat olonsa tervetulleiksi. Jokaisen teoilla on merkitystä siinä, millaiseksi sirkuskentän ilmapiiri muodostuu. Jokainen voi kutsua jonkun mukaan.
Lähteet:
hooks, b. (2001). All about love: New Visions. HarperCollins.
Salami, M. (2021). Aistien viisaus: Mustan Feminismin näkökulma kaikille. Kustantamo S&S.
Helsingin Sanomat. Mielipidekirjoitus. (3.11.2021). Naiset eivät ole tasa-arvoisia sirkuksessa. Haettu 27.2..2023 osoitteesta: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008373440.html