Verotus on aiheena yhtä kiinnostava kuin siivoaminen sisällä, kun ulkona paistaa vihdoin kevätaurinko (ellei satu olemaan verotoimiston nerokas sometiimi). Silti haluan kirjoittaa aiheesta, koska alamme lobbauksesta olen oppinut, että todelliset (ja henkilökohtaiset) esimerkit herättävät kiinnostusta ja saavat ihmiset ymmärtämään epäkohtia paremmin.
Aloitin Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen taiteellisena johtajana Kuopiossa keväällä 2022. Koska työ on osa-aikainen ja töitä on ollut koko ajan myös kotikaupungissani Helsingissä, en ole katsonut järkeväksi muuttaa kokonaan Kuopioon. Ottaessani vastaan työn Kuopiossa kollegat totesivat: ”No sähän voit kuitenkin vähentää työmatkat verotuksessa”. Lisäksi olin jostakin kuullut, että oli olemassa joku työasuntovähennys. Ajattelin, että olin voittanut lotossa. Sain tehdä unelmatyötäni tilanteessa, josta kerrankin saisi riittävän toimeentulon! No, laitetaan nyt kuitenkin mittakaavaan: riittävä toimeentulo tarkoittaa tapauksessani sitä, että varma palkkani on vuoden 2022 teatteritilastojen mukaan 48 prosenttia taiteellisen henkilöstön keskiansiosta. Jos johtajien keskiansioon verrataan, palkkani on 34 prosenttia johtajien keskiansiosta (1). Loppu tulo koostuu lyhyistä apurahajaksoista ja epävarmoista keikkatuloista.
Eli ”riittävä toimeentulo” on tässä tapauksessa suhteellinen käsite. Soitettuani verotoimistoon sain kuitenkin kuulla, ettei työasuntovähennys kuulunut minulle. Ensiksikin sen voi saada vain, jos on kaksi toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta, joita vapaan kentän taiteilijoilla ei käytännössä koskaan ole. Toiseksi minun pitäisi olla naimisissa tai vähintään saanut lapsen jonkun Helsingissä asuvan kanssa. Ainoat asiat, jotka siis oikeuttaisivat minut vapaan kentän taiteilijana asumaan Kuopion lisäksi myös Helsingissä, ovat avioliitto ja lapsi. Eikö tämä ole armottoman vanhanaikaista ja tässä maailmanajassa jopa syrjivää? Avopuolisokaan ei siis tässä tilanteessa merkitse mitään. Sitä paitsi itse ajattelen, että tärkeiden perhe- tai ihmissuhteiden määritteleminen vain parisuhteen ja biologisten lasten perusteella on elämän räikeää yksinkertaistamista ja kaikkien pakottamista samaan ahtaaseen heteronormatiiviseen ydinperhemuottiin.
Ainoat asiat, jotka siis oikeuttaisivat minut vapaan kentän taiteilijana asumaan Kuopion lisäksi myös Helsingissä, ovat avioliitto ja lapsi.
Mutta takaisin ”helpompiin”, työsuhteita koskeviin kriteereihin. Verottajan ohjeita lainaten: ”Tuloverolain 95 a §:n mukaan perheettömällä henkilöllä on oikeus työasuntovähennykseen vain silloin, kun hänellä on samanaikaisesti kaksi työpaikkaa ja kaksi eri asuntoa kummankin varsinaisen työpaikan sijainnin vuoksi (2.)” Verotoimistosta varmistin, miten tämä tilanteessani tulkittaisiin. Vastauksena tuli, että työpaikkojen tulee käytännössä olla toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita, eivätkä freelancerina tehtävät projektit tällaisia tosiaankaan olleet. Kun ihmettelin, miten tämä mitenkään on oikeudenmukaista, verotoimiston virkailija oli empaattinen. Hän kertoi tutkijasta, joka oli toisessa yliopistossa tutkijana ja toisessa opettajana. Hän ei kuitenkaan ollut oikeutettu työasuntovähennykseen, vaikka kummankin yliopiston työt vaativat hänen läsnäoloaan. Tutkimustyötä kun tehtiin apurahalla, eikä palkkasuhteessa. Tämä ei virkailijankaan mukaan ollut oikeudenmukaista.
Todella harva taiteilija tai tutkija oikeasti valitsee työn tekemisen muotoa (palkkatyö/ apuraha), ne vain ovat alan rakenteissa olevia ”pakkoja”. Se, ettei suomalainen järjestelmä yleensä tunnista esimerkiksi apurahatyötä ollenkaan työksi, tuntuu alentavalta ja ennen kaikkea epäoikeudenmukaiselta. Muun muassa työasuntovähennys ei ole pieni etu: ”Työasuntovähennys on 1.1.2019 alkaen enintään 450 euroa (31.12.2018 saakka 250 euroa) jokaiselta täydeltä kalenterikuukaudelta, jona verovelvollisella on samanaikaisesti käytössään vakituinen asunto ja työasunto. Jos verovelvollisen työasunnosta maksaman vuokran määrä on vähemmän kuin 450 euroa kuukaudessa, työasuntovähennyksenä vähennetään maksetun vuokran määrä (3).”
Verottajan näkökulmasta näyttää kuitenkin siltä, että minun olisi parempi pysyä vain yhdessä kaupungissa ja töiden perässä liikkumisen sijaan nostaa soviteltua työttömyysetuutta.
Erityisesti kismittää, että tämä melko merkittävä etu on mahdollinen monissa jo valmiiksi hyvin palkatuissa ammateissa. Jos olisin lääkäri, kuukausituloni olisivat muutenkin jo moninkertaiset omiini verrattuna, mutta sen lisäksi olisin helposti oikeutettu työasuntovähennyksen kaltaisiin etuihin. Lääkärin ammatissa on ihan normaalia saada toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, eikä varsinaista lääkärintyötä tehdä koskaan apurahalla. Meillä työsuhteet ovat vapaalla kentällä aina määräaikaisia muutamasta päivästä maksimissaan muutamaan kuukauteen, osa työstä tehdään apurahalla ja lisäksi on tyypillistä olla joku osa-aikainen sivutyö esimerkiksi opettajana. Taiteilijan leipä on todella tiukassa ja yleensä monia työprojekteja joutuu tekemään samaan aikaan vain tullakseen toimeen. Työpaikkoja ja työtilaisuuksia on vaikea löytää, ja niinpä moni liikkuu useissa eri kaupungeissa työn perässä.
Verottajan näkökulmasta näyttää kuitenkin siltä, että minun olisi parempi pysyä vain yhdessä kaupungissa ja töiden perässä liikkumisen sijaan nostaa soviteltua työttömyysetuutta. Vaikka työmatkavähennysten ja työasuntovähennyksen tarkoituksena on ”kannustaa verovelvollisia hakemaan ja vastaanottamaan työtä pitkänkin matkan etäisyydeltä vakituisesta asunnostaan (4)”, tämä ei kuitenkaan kohdallani toteudu millään tavalla. Kannustin olisi mielestäni yhteiskunnallisesta näkökulmasta erityisen tärkeä niissä ammateissa, joissa töiden saaminen on muutenkin vaikeaa.
Työmatkavähennyksiäkään en välttämättä saa, koska varsinaiseksi asuinpaikkakunnakseni katsotaan Kuopio, vaikka olen yhä kirjoilla Helsingissä. Miksi ihmeessä näin? No, koska ainut kuukausittainen vakituinen tuloni tulee Kuopiosta (”varsinainen työpaikka”) ja suurin osa muusta työstäni on ollut Helsingissä apurahatyötä, jota verotoimisto ei tunnista työksi ollenkaan – minulla ei siis ole verottajan mukaan mitään syytä matkata kaupunkien väliä (5). Kohdallani saattaa kuitenkin kuulemma olla joustoa, ja asiaa tarkastellaan ”tapauskohtaisesti”. Verovähennykseni ovat siten yhden virkailijan käsissä. Odotukseni eivät valitettavasti ole kovin korkealla, koska maailmojemme välissä tuntuu olevan kokonainen musta aukko.
Uudelle hallitukselle siis terveiset: Minun ei pitäisi joutua kokemaan huonoa omaatuntoa siitä, että toivoisin työskentelyni olevan taloudellisesti kannattavaa (siis elättävän minut) siitäkin huolimatta, että olen taiteilija ja unelma-ammatissani. Lisäksi toivoisin, ettei töiden vastaanottamisen mielekkyys maantieteellisesti olisi kiinni pelkästään siitä, löytyykö paikkakunnalta sukulaisen tai ystävän sohvaa. Sen sijaan verotuksen kuuluisi kohdella ihmisiä yhdenvertaisesti huolimatta siitä, mikä heidän ammattinsa tai siviilisäätynsä on.
(1) https://www.tinfo.fi/fi/Palkkatilastot
(2) https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48870/ty%C3%B6asuntov%C3%A4hennys/
(3) https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48870/ty%C3%B6asuntov%C3%A4hennys/
(4) https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48870/ty%C3%B6asuntov%C3%A4hennys/