Temen työelämäasiantuntija Heidi Naakka vieraili lokakuussa Kuopiossa tapaamassa tanssin ammattilaisia ja opiskelijoita. Vierailu oli osa kansainvälistä NewSteps-hanketta, joka keskittyy tanssijoiden työuriin eri puolilla Eurooppaa. Itäisen tanssin aluekeskuksen kenttäkahvien kohtaamisessa keskusteltiin tanssijoiden työurista ja urasiirtymistä sekä ammatillisen identiteetin rakentumisesta muuttuvassa työelämässä.
Esillä olivat erityisesti kysymykset siitä, miten taiteilijuus voi saada erilaisia muotoja työuran aikana, millaista tukea urasiirtymät edellyttävät ja miten alan rakenteet voisivat paremmin tukea tanssijoiden monimuotoisia työuria. Keskusteluissa nousi esiin myös tarve tarkastella tanssijuutta laajemmin kuin vain tiettyyn työrooliin sidottuna ammattina: identiteettinä, joka voi muuttua ja saada uusia ilmenemismuotoja eri elämänvaiheissa.
Naakan mukaan urapolkujen pohdinta ulottuu paljon syvemmälle kuin käytännön kysymyksiin vaikkapa kouluttautumisesta tai työnhausta.
“Kysymys on siitä, mitä tanssijuus ja taiteilijuus ihmiselle merkitsevät, ja miten identiteetti muovautuu muuttuvassa työelämässä. Ongelma syntyy silloin, jos ammatillinen identiteetti lukkiutuu yhteen ainoaan mahdolliseen muotoon. Jos ihminen ajattelee, että voi olla taiteilija vain tietyllä tavalla, kaikki muut vaihtoehdot alkavat näyttäytyä epäonnistumisina”, Naakka pohtii.
Naakka kysyy, olisiko tanssijuutta tai taiteilijuutta mahdollista ajatella ammatin tai työmarkkina-aseman lisäksi elävänä identiteettinä, joka voi saada erilaisia muotoja eri elämänvaiheissa.
“Tällöin uralla tapahtuvat muutokset eivät näyttäydy vaikkapa luopumisena tanssijuudesta, vaan tapana neuvotella taiteilijuuden ja muun elämän välistä suhdetta jatkuvasti uudelleen.”
Juuri identiteetin joustavuus voi Naakan mukaan mahdollistaa pitkät työurat: jos tanssijuutta ei ymmärretä vain tiettynä ikään ja työtehtävään sidottuna asemana, se voi jatkua ja saada uusia muotoja elämän eri vaiheissa.
Naakka peräänkuuluttaa pohdintaa myös rakenteista työurien mahdollistajana.
“Kyseessä ei ole vain yksilön kyky sopeutua muutokseen, vaan myös se, tunnistavatko alan rakenteet esimerkiksi eri-ikäisten tanssitaiteilijoiden osaamisen. Millaisia mahdollisuuksia alalla on jatkaa, uudistua ja siirtää osaamista eteenpäin?”