Siirry sisältöön

Tanssinopettajien kiky

Tanssinopettajien työehtosopimusta sovittiin jatkettavaksi kilpailukykysopimuksen (kiky) mukaisesti 1.2.2017-31.1.2018. Palkkoja ei sopimuskaudella koroteta.

Vuosittaista työaikaa sovittiin pidennettäväksi ilman lisäkorvausta kikyn mukaisesti 24 tunnilla. Työajan lisäys toteutetaan ”muuta työtä” tehden. Osa-aikaisille 24 tuntia lasketaan suhteessa osa-aikaisuuteen.

Työajan pidennys sovitaan oppilaitoskohtaisesti. Se voi olla esimerkiksi näytösvalvontaa, suunnittelua, kokouksia, koulutusta.

Jos yhteisesti ei päästä sopuun pidennyksen käytöstä, on työnantajalla oikeus määrätä työn ajankohta. Työtä ei kuitenkaan voi määrätä opettajan vapaapäivälle. Myös opettajan velvoitteet muille työnantajille on huomioitava.

Kikyssä ei huomioida mahdollisuutta tehdä tuota 24 tunnin työtä opetustunteina. Jos työajanlisäystä sovitaan tehtäväksi opetustunteina, on opetustunti suhteutettava opetustunteihin ”muun työn” tuntien sijaan. Täyttä työaikaa tekevän opettajan opetusvelvollisuus on 17 opetustuntia tai opetuksettomilla viikoilla 37,5 tuntia muuta työtä. Tästä saadaan suhde 17 / 37,5 = 0,453

Tällöin suosittelemme käytettäväksi kaavaa:

opetustunti minuutteina/0,453 = kulunut lisätyöaika minuutteina, joka vähentää kikyn 24 tuntia.

(Esim. 75min / 0,453 = 165,56 min, joka jaettaessa 60 min (=1 tunti) saadaan 2,76 tuntia.)

Osana kiky-sopimusta tulisi paikallista sopimista ja luottamusmiesjärjestelmää kehittää.

Kikyn ulkopuolella sovittiin myös 10 § 2. kohtaan lisäys, jossa työntekijän aloitteesta voidaan tilapäisesti ylittää opetusvelvollisuus enintään viidellä tunnilla. Tunnit pyritään tasoittamaan mahdollisimman lyhyellä ajanjaksolla. Tällä mahdollistetaan tuntien sisään teko, jos opettaja tarvitsee tilapäisesti jonkun päivän vapaaksi. Tästä on aina sovittava tapauskohtaisesti.

Teatterialan työehtosopimuksen neuvottelut kiky-sopimuksen osalta ovat kesken. Neuvottelut jatkuvat.

Terveisin Sami Hiltunen sami.hiltunen(at)teme.fi

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.