Siirry sisältöön
Jalkatanssia. Esiintyjät on peitetty kankaalla niin, että vain pohkeet ja jalkaterät näkyvät.
Kuva: Teatterimuseo

Siivet kantapäissä -näyttely Teatterimuseossa 7.1.2018 asti

Siivet kantapäissä on Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n 80-vuotisjuhlanäyttely Teatterimuseossa. Näyttely on avoinna yleisölle 29.9.2017 – 7.1.2018.

Näyttely kertoo ammattiliiton ja suomalaisen tanssin historiaa valokuvien, esineiden ja esiintymispukujen kautta. Se kertoo kovasta työstä, jota tanssijat ja Liitto ovat tehneet sen eteen, että tanssi nähdään nykyään elävänä ja arvokkaana taiteenlajina muiden rinnalla, eikä sen asemaa enää kyseenalaisteta.

Tanssi on kaikissa meissä

”Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijoiden liitto täyttää pyöreitä vuosia, ja haluaa viettää merkkipäivää lennokkaissa tunnelmissa. Juhlanäyttely nostaa meidät siiville. Tanssi on sekä harrastuksena että ammattimaisena taidemuotona kokenut monta murrosta. Itse sanan ”tanssi” merkitys on monimuotoistunut viime vuosikymmeninä.
Liike ja tanssi ovat tavalla tai toisella aina olleet esittävien taiteiden keskiössä, tästä syystä siihen liittyvä dokumentointi, kokoelmat ja tallenteet ovat myös merkittävä osa Teatterimuseon toimintaa. On tärkeää, että niitä voidaan näyttelyn avulla esitellä myös yleisölle.

Museon viereen kohoaa lähivuosina Tanssin talo. Sitä odotellessa on hyvä virkistää muistiaan ja tehdä kurkistus taidelajin kehitykseen lähes 100 vuoden ajalta.
Tanssi on kaikissa meissä.”
Museonjohtaja Raija-Liisa Seilo

Siivet kantapäissä -näyttely kertoo ammattiliiton ja suomalaisen tanssin historiaa valokuvien, esineiden ja esiintymispukujen kautta.

Tarinan mukaan aloite tanssitaiteilijoiden omasta ammattiliitosta lähti liikkeelle silloisen Oopperan balettikunnan tupakkataukojen rupatteluissa. Se herätti laajaa innostusta tanssijoiden ja tanssinystävien parissa, ja liitto perustettiin virallisesti 11.4.1937 nimellä Suomen Tanssitaiteilijain Liitto. Tilaus ja tehtävä liitolle oli ilmeinen, sillä tanssijoiden taiteellista, ammatillista ja taloudellista asemaa oli tarve parantaa.

Arvonanto tanssitaiteelle ei ollut itsestään selvää edes omien joukossa. Vielä vuonna 1956 Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto hylkäsi Tanssitaiteilijain Liiton Jäsenhakemuksen, koska ”tanssitaide ei ole varsinaiseen näyttämötaiteeseen kuuluva”.

Taiteenlajin arvostuksen lisäämisen lisäksi ammattiliitto on ollut ajamassa tanssijoiden asiaa muun muassa palkkatariffien, apurahojen sekä koulutus- ja esiintymismahdollisuuksien muodossa. Vuonna 2013 Suomen Tanssitaiteilijain Liitto muuttui Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:ksi (STST).

Näyttely on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Siivet kantapäissä -näyttely kertoo ammattiliiton ja suomalaisen tanssin historiaa valokuvien, esineiden ja esiintymispukujen kautta. Esillä on myös käsiohjelmia sekä muita dokumentteja vuosien varrelta. Tanssijuuden, tanssiteosten estetiikan muutokset sekä myös kentän muuttuminen tulevat hyvin ilmi juuri tanssivalokuvien kautta. Esillä on kiinnostavaa kuvamateriaalia niin näyttämöltä kuin harjoitussalistakin.

Näyttelystä löytyvät esimerkiksi varhaisen modernin tanssin vaikuttaja Maggie Gripenberg sekä nykyhetken kiinnostavia tekijöitä, kuten Sonya Lindfors ja Race Horse Company. Valokuvat ovat pääosin Liiton arkistosta, joka on lahjoitettu Teatterimuseoon.

Esillä on myös upeita esiintymispukuja sekä asusteita Teatterimuseon kokoelmista. Näytille ovat päässeet muun muassa varhaisen tanssija-koreografin Elo Kuosmasen (1893–1980) puukengät, liiton pitkäaikaisen puheenjohtajan, professori Doris Laineen tutu baletista Coppélia (1956) sekä Jorma Uotisen kansainvälisen läpimurtoteoksen Jojo (1979) asukokonaisuus.

Aino Kukkonen
Kuraattori Aino Kukkonen, graafinen suunnittelu Mia Kivinen, koordinaattori Veera Lamberg

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.