Korkeakoulujen rahoitusmalli tulee muuttumaan vuoden 2021 alusta entistä tulospainotteisemmaksi. Mitä se tarkoittaa opiskelijalle käytännössä? Talousasioista puhutaan usein monimutkaisilla ja salamyhkäisillä termeillä, eivätkä faktat useinkaan aukene vaikeiden lauserakenteiden ja korkealentoisten sanavalintojen takaa. Rahapuheen omituinen abstraktius on poliittinen valinta. Se on etäännyttämisen keino, jolla saadaan siirrettyä asioita jonnekin sfääreihin, eikä niitä näin ollen tarvitse ajatella. Arjessa ne kuitenkin jossain vaiheessa konkretisoituvat ja menettävät mystiikkansa viimeistään sataessaan paskana mm. opiskelijan niskaan. Syy-seuraussuhdetta voi sitten koettaa kalastella sieltä lätäkön pohjalta.
Jos uskaltaa avata Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoitusmalliraportin, ei pidä säikähtää: lopulta kaaviot ja lennokkaat lauseet eivät ole niin monimutkaisia kuin miltä näyttävät.
Korkeakoulujen rahoitus muodostuu suurelta osin valtion rahoituksesta. Yliopistoilla loput rahoituksesta jakautuu Suomen Akatemian, Tekesin, EU-rahoituksen, , varsinaiseen toimintaan liittyvän liiketoiminnan ja muiden tuottojen, varainkeruun ja sijoitustoiminnan tuottojen ja muiden yleisavustusten varaan.
Käytännössä suurin taideopiskelijan arkeen vaikuttava muutos on tavoiteajassa suoritettujen tutkintojen aiempaa suurempi painotus.
Edellisessä rahoitusmallissa valtion osuus painottui siten, että yliopistoilla koulutuksen perusteella jaetun osuuden suuruus oli 39%. Tämä kakku taas jakautui pienempiin osiin niin, että suoritetut alemmat ja ylemmät korkeakoulututkinnot kattoivat yhteensä 19%, avoimen yliopiston opintopisteet 2%, 55 opintopistettä suorittaneiden määrä 10%, opiskelijapalaute 3%, valmistuneet työlliset 2%, ulkomaalaisten opiskelijoiden suorittamat ylemmät korkeakoulututkinnot 1% ja kansainvälinen opiskelijavaihto 2%.
Vuoden 2021 alussa voimaan astuvassa rahoitusmallissa tavoiteajassa suoritettujen tutkintojen painotus on suurempi ja mukaan on otettu erilaisia kertoimia. Koulutuksen perusteella jaetun osuuden suuruus on 42%, josta suoritettujen tutkintojen osuus on yhteensä 30%. Jos opiskelija valmistuu täysin aikataulussa, on hänen kertoimensa 1,5, jos valmistuminen viivästyy maksimissaan 12 kuukautta, kerroin putoaa 1,3:en ja mikäli opiskelijan valmistuminen venyy yli 12 kuukautta, on kerroin 1. Jos opiskelijalla on jo olemassa toinen, samantasoinen tutkinto, on hänen kertoimensa ainoastaan 0,7. Uutena mukaan tulee alakohtainen kerroin, jolla pyritään huomioimaan koulutuksen erityispiirteitä, kuten laiteinvestointeja ja opetuksen perustumista yksilö- ja pienryhmäopetukseen. Taideyliopistolla tuo kerroin on 3.
55 opintopistettä suorittaneiden osuus ja kansainvälisyyden painotus poistuvat mallista kokonaan, ja valmistuneiden työllisten osuus on korvattu työllistymisellä ja työllistymisen laadulla, yrittäjyyttä painottaen (4%). Opiskelijapalautteen osuus pysyy ennallaan. Uutena on mukaan tullut jatkuvan oppimisen osuus 5%. Jatkuva oppiminen tarkoittaa käytännössä ulkopuolisille, elinkeinoelämän toimijoille myytäviä koulutustuotteita, kuten esimerkiksi erilaisia täydennyskoulutuksia.
Myös Taideyliopistolle aiemmin kuulunut alakohtainen rahoitus korvataan valtakunnallisen tehtävän osuudella, jossa on kuitenkin omavastuuosuus. Lisäksi uuden mallin muutoksia ovat kilpaillun kansainvälisen tutkimusrahoituksen painoarvon merkittävä kasvu, tohtorintutkinnoista saatava aiempaa vähäisempi rahoitus ja strategiaperusteisen rahoituksen kasvaminen.
OKM:n raportin liitteenä (liite 4) esitetty Tieteentekijöiden liiton ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n eriävä mielipide avaa oivallisesti esitetyn rahoitusmallin ongelmakohtia mm. siitä, miten malli tosiasiassa lisää rahoituksen epävakautta eikä suinkaan vähennä sitä.
Jos opiskelija tekee sekä alemman että ylemmän korkeakoulututkinnon putkeen, tarkoittaa tämä, kesätyöt huomioon ottaen, käytännössä noin kuuden vuoden yhtäjaksoista työskentelyä n. 45 h viikossa.
Käytännössä suurin taideopiskelijan arkeen vaikuttava muutos on tavoiteajassa suoritettujen tutkintojen aiempaa suurempi painotus. Rahoituksen sitominen näin suurelta osin tuloksellisuuteen näkyy jo nyt opetussuunnitelmien ja tutkintorakenteiden uudistustyössä, mutta tulee myös tuntumaan lisääntyneenä paineena valmistua ajallaan. Ja mikäs siinä, kyllähän kaikki opiskelijat ideaalimaailmassa varmasti haluaisivatkin valmistua ajallaan, tehdä valmistumisen jälkeen työtä, jolla on merkitys ja elää onnellisena elämänsä loppuun saakka. Elämän realiteetit ovat kuitenkin toisenlaiset kuin OKM:n kaavioissa.
Opiskelu ei ole ainoa asia opiskelijan elämässä, eikä taideopiskelijakaan elä tyhjiössä. Valtaosa opiskelijoista käy opintojen ohella töissä – Sipilän hallituksen entisestään leikkaama opintotuki ei edes yhdessä yleisen asumistuen kanssa riitä kattamaan asumis- ja elinkustannuksia. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön viimeisimpään, vuonna 2016 toteutetun Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimukseen vastanneista 64% oli tehnyt kokopäivätöitä viimeksi kuluneen vuoden aikana ja suuri osa työskentelystä (keskimäärin 1,5 kuukautta) tapahtui lukuvuoden aikana. Osapäivätyötä opintojensa ohessa oli tehnyt 51% vastanneista ja keskimääräinen viikkotuntimäärä oli 15 tuntia. Ohjattuun ja itsenäiseen opiskeluun käytetty keskimääräinen aika kaikkien vastanneiden osalta oli yhteensä 30,03 h viikossa.[2] Tästä kertyy opiskelijalle työskentelytunteja viikossa noin 45. Jos opiskelija tekee sekä alemman että ylemmän korkeakoulututkinnon putkeen, tarkoittaa tämä, kesätyöt huomioon ottaen, käytännössä noin kuuden vuoden yhtäjaksoista työskentelyä n. 45 h viikossa.
Opintojen ja toimeentulon mahdollistavan työssäkäynnin lisäksi opiskelijalla tulisi olla aikaa ja energiaa ylläpitää omaa psyykkistä ja fyysistä hyvinvointiaan.
SYL:n viime heinäkuisesta, opiskelijan palkallisen loman puuttumista koskevasta kysymyksestä seurannut älämölö paljastaa millaisessa asenneilmapiirissä opiskelija elää. Ei riitä, että teet kaikkesi ja poltat itsesi loppuun jo ennen työelämään siirtymistä – sinun tulisi vielä siihen päälle osata hävetä hyväosaisuuttasi (senkin syöttöporsas!) ja olla kiitollinen siitä kuinka helpolla sentään nykyään pääsee. Ennen kun kuitenkin mentiin kouluun kivireki selässä vastatuuleen 40 asteen pakkasessa joka aamu pystysuoraa ylämäkeä itse kaadetun karhun kylkiluista veistetyillä suksilla ja sitten päivän päätteeksi sama matka kotiin pystysuoraa ylämäkeä vastatuuleen 40 asteen pakkasessa petun pureskelusta haaveillen, ja silti pärjättiin!
Opiskelijan hyvinvointi ja opinnoissa eteneminen kulkevat usein käsi kädessä. Jos opiskelija voi pahoin, hän tuskin suoriutuu opinnoistaan haluamallaan tavalla. Yhtenä suurimmista stressinaiheuttajista – YTHS:n -tutkimuksen lopussa olevan Juhani Saaren ja Tiia Villan artikkelin mukaan – voidaan nähdä taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin alentumisen lisäksi opintojen sujumattomuus. Olennaista on tunnustaa näiden ilmiöiden yhtäaikainen olemassaolo ja keskinäinen vaikutus negatiiviseen lopputulokseen. Opintojen sujumattomuus voi helposti syventää jo olemassa olevaa ahdinkoa, joka puolestaan suoraan vaikuttaa siihen, että opinnot sujuvat vielä huonommin ja syöksykierre on valmis. Saari ja Villa viittaavat Salmela-Aron tutkimukseen[3], jonka mukaan noin 13% opiskelijoista on selvästi kohonnut uupumusriski opinnoissaan ja joka kolmas oli riskissä uupua.
Toisaalla tuotetaan abstrakteja ideoita ja toisaalla sitten siivotaan jälkiä, kun noiden ideoiden käytäntöön paneminen valuttaa viimeisetkin mehut puristimen läpi aikataulussa puserretusta opiskelijasta.
Henkilökohtaisuus on taiteessa aina läsnä jollain tasolla. Taiteilija laittaa teokseen jotain itsestään, omista ajatuksistaan tai esteettisistä mieltymyksistään, oli teos kuinka etäännytetty tahansa. Taidemuodoissa, joissa omaa kehoa käytetään taiteen tekemisen välineenä, tämä muuttuu vielä kirjaimellisemmaksi. Taideopinnoissa pyöritellään jatkuvasti omia sisäisiä maailmoja, näytetään tai piilotetaan intiimejäkin asioita ja tämä ominaispiirre tekee taiteen opiskelusta toisinaan hyvinkin rankkaa. Keskeneräisyyden sietäminen ja herkkyys teoksen raakileen, vastasyntyneenä värähtelevän idean äärellä vaativat opiskelijalta paljon – ja sitä myöten myös yliopiston tarjoamalta tuelta.
Tulevaisuudennäkymät ovat taideopiskelijalle epävarmat. Erityisesti kuvataiteen piirissä taiteilijana työllistyminen on suorastaan mahdotonta. Kuvataiteessa ei ole työpaikkoja ja vapaa taiteilija putoaa jonnekin yrittäjän ja työttömän välimaastoon. Se riippuu aina tulkitsijasta, missä roolissa taiteilija milloinkin nähdään. Musiikin, teatterin sekä tanssin kentillä rakenteet ovat hieman selkeämpiä, mutta kilpailu apurahoista ja työsuhteista yhtä kovaa.
OKM:n raportin koulutuksen rahoitusosuuden laskennassa huomioon otettavista valtakunnallisen opiskelijapalautekyselyn väittämistä ensimmäinen on ”Voin hyvin yliopistossani”. YTHS:n tutkimuksen mukaan 44 % korkeakouluopiskelijoista ei kokenut henkistä hyvinvointiaan edes hyväksi. Vaikka yksittäisen kysymyksen vastausten osuus kokonaisrahoituksessa on kuin hiekanjyvä autiomaassa, on sen esiintyminen kontekstissaan vähintäänkin mielenkiintoista. Siinä kiteytyy teoreettisten toimintamallien ja kaavioiden laatijoiden täydellinen irrallisuus opiskelijan arjesta. Toisaalla tuotetaan abstrakteja ideoita ja toisaalla sitten siivotaan jälkiä, kun noiden ideoiden käytäntöön paneminen valuttaa viimeisetkin mehut puristimen läpi aikataulussa puserretusta opiskelijasta.
[2] Kunttu, K, Pesonen, T, Saari, J; (2016) Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 48 73-75, 315
[3] Salmela-Aro K. Opiskelu-uupumusmittari SBI-9 yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 46, Helsinki 2009
Artikkeli on julkaistu STST:n Liitos-lehdessä 1/2020 maaliskuussa.
MARIA VALKEAVUOLLE
Kirjoittaja viimeistelee maisterin opintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa Tila-aikataiteiden opetusalueella.