Olen kouluttautunut tanssinopettajaksi Savonia-ammattikorkeakoulussa Kuopiossa ja työskennellyt opettajana ennen koulutustani, sen aikana ja valmistumiseni jälkeen vaihtelevissa määrin. Koulutukseen hakeutuessani pyrkimykseni oli opettajan pätevyyden hankkiminen, jonka näin järkevänä satsauksena tulevaisuuteen. Opettaminen kiinnosti minua ja koin sen tuolloin myös toimeentulon kannalta parempana vaihtoehtona kuin tanssijan työn yksinään. Toimittuani muutaman vuoden täysipäiväisenä tanssinopettajana aloin kaivata vaihtelua työhöni. Ryhdyin osa-aikaiseksi tanssinopettajaksi ja aloin opettamisen ohessa työskennellä myös tanssijana.
Tasapainoilu opettajan ja freelance-tanssijan roolien välillä on ajoittain haasteellista.
Pedagogisten opintojen lisäksi tanssinopettajan koulutuksessa oli vahvasti läsnä myös tanssijan työ erilaisten produktioiden ja tanssiteknisten opintojen muodossa. Itselleni nimikkeet tanssija ja tanssinopettaja eivät ole koskaan sulkeneet toista pois, vaan pikemminkin täydentäneet toinen toisiaan. Tanssijan työn muuttuvat työympäristöt ja produktiot inspiroivat opetustyössä ja opettajana tarvitsemani työkalut edesauttavat vastavuoroisesti tanssijan työtäni. Opetustyön säännöllisyys puolestaan tuo rutiinia arkeen sekä taloudellista turvaa että jatkuvuutta keikkatöiden rinnalle.
Opetustyötä minulla on säännöllisesti kaksi iltaa viikossa sekä satunnaisia sijaistuksia. Tanssijana työllistyn tällä hetkellä pääosin niin sanotulla kaupallisella puolella ja teatterissa. Tekemieni tanssijan töiden määrä vaihtelee kausittain ja työsuhteiden kestot voivat olla yhdestä keikasta vuoden kestävään produktioon. Tasapainoilu opettajan ja freelance-tanssijan roolien välillä on ajoittain haasteellista. Houkuttelevat keikkatarjoukset saattaavat vaikuttaa opetustyöhön niin, että on tehtävä valintoja näiden kahden välillä. Opettajana tunnen vastuuni tarjota oppilailleni opetusta, johon he ovat sitoutuneet ja josta he maksavat. Samaan aikaan keikkatyöt tanssijana ovat yksi osa toimeentuloani sekä mahdollisuus kehittyä ja haastaa itseäni ammatissani.
Tanssinopettajan koulutukseni painottui taidetanssiin. Oli ammattiin valmistavassa koulutuksessa opiskeltava tanssitekniikka mikä tahansa, saa opiskelija itselleen monipuolisesti myös muita työkaluja työelämään. Lajitekninen osaaminen koulutuksen osalta on kuitenkin opiskeltavien tekniikoiden varassa. Kaupallisella kentällä työskennellessäni minulta vaaditaan tanssijana osaamista myös sellaisista tekniikoista, joista minulla saattaa olla huomattavasti vähemmän kokemusta. Erilaiset street-lajit, niiden tekniikat ja vaikutteet ovat vahvasti läsnä, kun tehdään esimerkiksi yhteistyötä artistien kanssa tai työskennellään populaarikulttuurin parissa yleensä. Tällaisista tekniikoista tiedon ja taidon hankkiminen on pitänyt tehdä muuta kautta.
Olen treenannut eri tanssikoulujen tarjoamilla viikkotunneilla ja tiiviskursseilla. Lisäksi järjestämme kollegoitteni kanssa ”each one teach one” tyyppisiä treenirinkejä, joissa jokainen voi jakaa omaa osaamistaan muille. Mahdollisuudet tanssin ammattilaisille treenata ja kouluttaa itseään vaihtelevat paljon alueittain. Pääkaupunkiseudulla tarjontaa ja verkostoja on runsaammin kuin pienessä pitäjässä. Tarjonta tuntuukin jatkuvasti painottuvan enemmän ja enemmän etelän suuntaan, kun kysyntä on täällä suurinta. Kuitenkin yhtälailla näissä pienissä pitäjissä kaivataan uusia haasteita ja inspiraatiota, joiden avulla kehittää itseään.
Työelämän jatkuva teema tuntuukin olevan monipuolisuus. Aika ja omat voimavarat tuntuvat usein loppuvan kaiken mahdollisen osaamisen haltuun ottamisessa ja ylläpidossa.
Tutustuin Suomessa tarjottavaan koulutuksen perusteisiin. Mikä on koulutuksen sisällön ja kentän kysynnän suhde toisiinsa? Valmistuuko meillä tanssijoita, jotka ovat saaneet monipuolista koulutusta eri tanssitekniikoista? Oma kokemukseni ja käsitykseni on, että suuressa osassa tanssin alan koulutuksen laitoksia opetettavat lajit usein painottuvat taidetanssiin – klassinen baletti, nyky- ja jazztanssi. Opetushallituksen määrittelemissä toisen asteen tanssialan perustutkinnon perusteissa ei nimetä tiettyjä tanssitekniikoita, jotka tanssijan tulisi hallita tai joita oppilaitosten tulisi opettaa. Koulutukseen kuuluu sekä pakollisia että valinnaisia tutkinnon osia. Valinnaisilla opinnoilla halutaan mahdollistaa jokaiselle opiskelijalle henkilökohtainen opintopolku, jossa hän voi toteuttaa ja harjoittaa itselleen tärkeitä työelämän taitoja. Tanssialan perusteissa mainitaan, että tanssija hallitsee vähintään yhden tanssitekniikan niin, että voi esiintyä kyseisen tekniikan osaamista edellyttävissä teoksissa ja lisäksi omaa perusvalmiudet myös muista tanssitekniikoista. Ajatus on mielestäni hieno. Kun koulutusohjelma ei määrity yhden tietyn tanssitekniikan alle, voivat tanssijat lajitaustastaan riippumatta hakeutua koulutukseen.
Tanssin eri taidemuotojen tunnustaminen on edelleen tänä päivänä vaihtelevaa. Taidetanssi on useammin näkyvillä omana itsenäisenä teoksenaan, kun taas kaupallisella puolella tanssi on usein yksi osa suurempaa kokonaisuutta. Muutosta on toki tälläkin saralla tapahtunut ja tapahtuu jatkuvasti. Street-tekniikoihin pohjaavia teoksia nähdään yhä useammin eri näyttämöillä. Tekijät ovat rohkeasti ottaneet jalansijaa ja tuovat teoksiaan aiemmin näille lajeille vieraampiin konteksteihin. STST:n syksyllä 2019 julkaisemat kaupallisen alan tanssijoiden palkkasuositukset taas ovat tuen ja tiedostuksen osoitus alalla työskenteleville ja selkeä pyrkimys vakiinnuttaa tämä taiteenlaji.
Omaan tanssinopettajan koulutukseeni on suhtauduttu vaihtelevasti hakeutuessani esiintyjän työhön. Onneksi yhä useammalle alan toimijalle hakijan osaaminen ja työkokemus ovat koulutusta merkittävämpiä tekijöitä. Tilanne on kuitenkin eri niiden osalta, joilla koulutuksen jälkeen työkokemusta erilaisista työtehtävistä ei vielä ole ehtinyt karttua, eikä heitä tämän takia kutsuta esimerkiksi koe-esiintymiseen näyttäytymään. Samanlainen tilanne voi olla myös itseoppineilla tanssijoilla. Omaa monipuolisuutta tai osaamista voi olla vaikea todentaa paperilla. Tällöin työharjoittelun tärkeys osana koulutusta korostuu. Alueelliset erot ja työharjoittelupaikkojen rajallisuus voivat luoda epätasa-arvon tunnetta ja painetta ammattiin opiskeleville.
Töitä tanssijoille on rajallisesti, niin kaupallisella kuin taidetanssinkin puolella, ja halukkaita tekijöitä on yli tarpeen. Kun tanssija saa työtarjouksen, ottaa hän sen usein vastaan, koska vuokrarahat on tienattava. Tässä vaiheessa kyseisessä tehtävässä tarvittava osaaminen voi olla jo hyvin tarkasti tiedossa tai yksityiskohdat voivat tarkentua vasta paljonkin myöhemmin. Tällöin saattaa tulla vastaan fake it till you make it -tilanne ja tanssija joutuu työskentelemään itselleen vieraammilla tai täysin uusilla osa-alueilla.
Vaikka monipuolisuuden paine ja tarve kehittää itseään ovat välillä ahdistavan suuria, on myös lohdullista ajatella, ettei kukaan ole koskaan täysin valmis.
Työelämän jatkuva teema tuntuukin olevan monipuolisuus. Aika ja omat voimavarat tuntuvat usein loppuvan kaiken mahdollisen osaamisen haltuun ottamisessa ja ylläpidossa. Määritelmä ”monipuolinen tanssija” on subjektiivinen. Tämän takia monipuolisuus voi olla koreografin, tuottajan tai vaikka tanssiopiston rehtorin sanelemaa. Monipuolisuus voidaan nähdä myös puutteena, kun perehtyminen muihin tekniikoihin vie aikaa ja huomiota omasta leipälajista. Se, mikä tuottajalle tai koreografille on tanssitekniikan mukaista tai siitä sovellettua osaamista ei välttämättä ole sitä kyseisen lajin pioneerille. Kun halutaan luoda monipuolista sisältöä mille tahansa foorumille, määrittelee jokainen tekijä usein omat rajansa joiden puitteissa toimii.
Alueelliset erot voivat olla tässäkin suhteessa suuria. Pienten paikkakuntien tanssin toimijoilla on vähemmän mahdollisuuksia kouluttaa itseään, mutta paine monipuolisen tanssitarjonnan mahdollistamiseen voi olla suuri. Jotta pienessä tanssiopistossa työskentelevä tanssinopettaja hankkii elantonsa, voi hän joutua opettamaan useita eri lajeja vailla kaikkea tarvittavaa osaamista. Työntekijöitä ei myöskään välttämättä ole tarpeeksi, jolloin yhden opettajan vastuu on suurempi.
Alunperin tanssinopettajan koulutukseen hakeutuessani halusin nimenomaan toimia tanssinopettajana. Nykyinen työnkuvani on hyvinkin erilainen, mitä tuolloin ajattelin. Tästä huolimatta olen tyytyväinen tuolloin tekemääni valintaan. Saamani koulutuksen suurin anti oli sen monipuolisuus erilaisine työelämän osa-alueineen. Sain avaimet lähteä kehittämään itseäni haluamaani suuntaan. Vaikka monipuolisuuden paine ja tarve kehittää itseään ovat välillä ahdistavan suuria, on myös lohdullista ajatella, ettei kukaan ole koskaan täysin valmis. Se on tämän alan sisäänrakennettu kirous ja hienous.
Artikkeli on julkaistu STST:n Liitos-lehdessä 1/2020 maaliskuussa.
JERE JÄÄ
SKELÄINEN
Kirjoittaja on koulutukseltaan Tanssinopettaja (AMK) ja toimii opetustyön lisäksi freelance tanssijana ja koreografina. Hän on kotoisin Joensuusta, asuu nykyään Helsingissä ja työskentelee tanssin ammattilaisena ympäri Suomea.
2.asteen koulutuksen osalta on lähteenä käytetty
https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/esitys/3328282/reformi/tiedot