Kuvassa Eeva Ijäs ja Kaisa Rasila. Kuva LP

Illusion-palkinto Kaisa Rasilalle

Tämän vuoden Illusion-palkittu on lavastaja Kaisa Rasila. LP jakoi palkinnon viime vuoden palkitun Eeva Ijäksen ehdotuksen pohjalta.

Eeva Ijäksen perustelut:

Kaisa Rasila valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta 2009 lavastajaksi ja on sen jälkeen toiminut freelancerina pääsääntöisesti Helsingissä mutta vieraillut myös mm. Kouvolassa, Vaasassa, Tampereella ja Kotkassa. Helsinkiläisistä teattereista mm. Lilla Teatern, Teatteri Takomo, Teatteri Jurkka, Suomen Kansallisteatteri sekä Zodiak ovat Rasilalle tuttuja taloja.

Lavastuksia on kertynyt lähes 60 ja melko usein Rasila on lavastuksen lisäksi myös suunnitellut puvut teoksiin. Rasilaa voidaan hyvällä syyllä kutsua sukupolviteatterin tekijäksi: hyvin usein työkumppanit ovat tuttuja opiskeluajoilta: Milja Sarkola , Heini Junkkaala, Elina Snickers, Johanna Freundlich ja Samuli Reunanen.

Rasilan töistä vosi mainita lukuisat Milja Sarkolan ohjaamat teokset mm. ”Perheenjäsen” (Teatteri Takomo 2011), ”I taket ljuser sjärnorna” ( Lilla Teatern 2012), ”Jotain toista” ( Q-teatteri 2015 ), ”Olipa kerran minä” (Suomen Kansallisteatteri 2015 ) ja viimeisimpänä Svenska Teaterniin 2018 toteutettu ”I Would Prefer Not To”. Muista töistä mainittakoon esimerkiksi Erik Söderblomin ohjaama ”Amadeus” (Lilla Teatern 2009) , Heini Junkkaalan ohjaama ”Soita minulle Billy” (Teatteri Jurkka 2011) ja Samuli Reunasen ohjaama ”Presidentti ja tyttö” (TTT 2017). Rasila on suunnitellut myös 2 hienoa paikkasidonnaista työtä: ”Angels in America” (2010), ohjaus Johanna Freundlich sekä ”Osklud” (Teatteri Viirus 2013), ohjaus Erik Söderblom.

Rasilan työskentelymetodia voisi kuvailla käsitteellä kuunteleva skenografia. Se on asenne, joka läpäisee koko prosessin ja kaiken prosessiin liittyvän. Se ilmenee suhteessa työryhmän kaikkiin jäseniin tasavertaisesti, itse työprosessiin, tilaan johon teos toteutetaan sekä ennen kaikkea itse teokseen. Työskentelyn keskiössä ei ole koskaan minä, vaan teos, teoksen aihe ja aiheen syvällinen tutkiminen sekä teoksen valmistuminen kerros kerrokselta vuoropuhelussa sen kaikkien osa-alueiden kanssa. Kaisa on ehdottoman läsnä ja aina valmistuvan teoksen puolella.

Lavastukset ovat usein arkkitehtonisia tiloja, joissa yksityinen ja julkinen tila mahdollistuvat sisäkkäin, rinnakkain. Tilaratkaisu, luuranko on hyvin keskeinen elementti ja mieluiten valmiiksi mietittyjä, kun harjoituksiin lähdetään. Mutta ratkaisut ovat aina sillä lailla avoimia, että ne mahdollistavat erilaisten merkitysten syntymisen harjoitusprosessissa. Valmiina lavastukset ovat tarkkoja ja loppuun asti hiottuja. Ne avaavat ja mahdollistavat, eivät sulje eivätkä rajoita. Kaisa on hyvä ja oivaltava lukija, aiheen käsittelijä ja dramaturginen ajattelu näkyy ratkaisuissa. Tilat ovat aina toiminnallisesti loppuun asti ajateltuja.
Valaisun merkitys, valosuunnittelu on orgaaninen osa lavastuksellista ajattelua. On syytä mainita läheinen työkumppani valosuunnittelija Heikki Paasonen, hienovireinen taiteilija, joka toivotaan työryhmään mukaan aina kun se vain on teatterin puolelta on mahdollista.

Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Milja Sarkola sanoo yhteistyökumppanistaan: ”Kaisa seuraa harjoitusprosessia hyvin läheltä, tiiviissä yhteistyössä ohjaajan kanssa. Kaisan työssä yhdistyy kokonaisvaltainen ja tarkka näkemyksellisyys käytännön läheisyyteen, kuunteluun ja monipuolisuuteen.

Kaisan lavastus on usein teatteritilan/esitystilan arkkitehtuurista lähtevää, jatkaen ja muuntaen sitä / risteyttäen sitä näytelmän maailmaan. Kaisa rakentaa erityistä arkkitehtuuridramaturgiaa: Tilaa tilassa, joka jäsentää, rytmittää, jaksottaa ja muotoon saattaa esitysmateriaalia fyysisen tilan ja todellisuuden muokkauksen keinoin. Olemme tehneet Kaisan kanssa jo niin monta yhteistyötä, että kumpikin tuntee toisensa maailman, jonka voi antaa syventyä, tarkentua ja kasvaa, kumpikin omalla tontillaan, itsenäisinä, vuoropuhellen.”

Ohjaaja Samuli Reunasen toteaa: ”Kaisa on oivallinen työpari ohjaajalle, koska hänen minimalisminsa ja visuaalinen ajattelunsa on aina vahvasti myös tilallista ja toiminnallista. Kaisan persoona on kiinni tässä ajassa ja siksi haastaa teatterintekijän ajattelemaan sanottavaansa. Kaisa ajattelee luonnostaan sisältöjä teatteriksi.”

Kaisa Rasila ei kulje valtateillä vaan ennemmin reunamailla, muhkuraisempia polkuja pitkin. Työt ovat toteutuneet usein pienehköissä tiloissa. Mutta ehdottomasti siellä, niissä työryhmissä, joissa teoksen aihe ja kysymyksen asettelu ovat tärkeintä ja teoksen tekemiseen on aina painava syy. Kaisa Rasilan skenografia on hiottua, ajateltua ja näin tärkeä ja omaleimainen osa suomalaista lavastuksen historiaa.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..