Miten tekoälyä käytetään tanssin ja sirkuksen aloilla taidetyön arjessa?
Tekoälyn vaikutuksista työelämään on kohkattu viime vuosina runsaasti. Mediassa keskustelu pyörii pitkälti jonkin abstraktin ja usein nimeämättä jäävän tieto- ja asiatuntijatyön ympärillä, jonka ennakoidaan tekoälyn kehityksen myötä muuttavan muotoaan, tehostuvan tai mahdollisesti katoavan kokonaan. Tekoälyn vaikutuksista työntekijään tai työelämään ei näytä vallitsevan yksimielisyyttä, vaan tutkimuksissa ja tulevaisuudenkuvissa maalaillaan ristiriitaisia todellisuuksia: Työpaikat katoavat ja eivät katoa. Organisaatiot tehostuvat mutta tyhmistyvät. Työntekijän kognitiivinen kuorma lisääntyy, mutta työhyvinvointi paranee.
Siinä missä tekoälyn vaikutuksia esimerkiksi it-alaan on ruodittu runsaasti, sen käytöstä taidealalla puhutaan vähemmän. Keskustelua käydään kyllä siitä, miten tekoäly vaikuttaa esimerkiksi taiteen merkitykseen, tekijänoikeuksiin tai taiteilijoiden toimeentuloon – mutta entä se ruohonjuuritason työ, jonka tuloksena kaikki tämä syntyy? Miten tekoälyä käytetään taidetyön arjessa?
Toteutin maaliskuussa 2026 kyselyn, jossa kartoitin tekoälyn käyttöä tanssi- ja sirkusaloilla. Kysely oli suunnattu sirkuksen ja tanssin ammattilaisille sekä opiskelijoille, ja sen tavoitteena oli selvittää, miten tekoälyyn tällä hetkellä suhtaudutaan ja miten sitä työarjessa käytetään – jos käytetään.
Kyselyyn vastasi 29 henkilöä. Vastaajissa oli tanssi- ja sirkustaiteilijoita, koreografeja, pedagogeja ja tuotannollista työtä tekeviä. Alalle tyypillisesti moni vastaaja toimi useissa eri rooleissa. Suurin osa vastaajista käytti tekoälyä vähintään satunnaisesti, puolet säännöllisemminkin (viikoittain tai kuukausittain). Toisaalta myös vajaa kolmasosa vastaajista kertoi, ettei käytä tekoälyä koskaan tai lähes koskaan.
Tässä artikkelissa kuvaan kyselystä nousseita yleisimpiä teemoja. Toivon, että kirjoitus tarjoaa kollegiaalista vertaistukea ja apua oman tekoälysuhteen ja työnteon reflektointiin. Jollain tavalla tekoäly tulee koskemaan meitä kaikkia, mutta meidän ei tarvitse olla siihen liittyvien pohdintojemme kanssa yksin.
Tekoäly, tehokas toimistoassistentti
Kyselyn perusteella tekoälyn ylivoimaisesti yleisin käyttökohde tanssi- ja sirkusaloilla ovat hallinnolliset työtehtävät. Generatiivinen tekoäly paljastuu monelle tehokkaaksi, aikaa säästäväksi toimistoapulaiseksi. Sillä helpotetaan ja nopeutetaan kuormittaviksi koettuja ”paperitöitä”, jotta aikaa vapautuisi enemmän muuhun, usein mielekkäämmäksi koettuun työhön:
”Näen sen [tekoälyn] hyödyllisenä nimenomaan hallinnollisen ja paperityön keventämisessä, eli sen työn, jonka suurin osa taiteilijoista kokee kaikkein kuormittavimmaksi ja epämieluisimmaksi.”
Vaikuttaakin siltä, että tekoälystä haetaan ratkaisua taidealalla yleiseen ongelmaan: varsinkin vapaalla kentällä työskentelevän taiteilijan tehtävänkuva on laaja ja sisältää runsaasti muutakin kuin taiteellista työtä. Itse tehty hallinnollinen ja tuotannollinen työ haukkaa taiteilijan työajasta usein kohtuuttoman suuren osan – tai kasvattaa työajan kohtuuttomaksi:
”Taiteilijana vapaalla kentällä pitää jo valmiiksi tehdä kuuden ihmisen työt, otan mielelläni [tekoälyltä] apua vastaan osan näistä töistä tekemiseen.”
Tekoälyllä siis säästetään aikaa, ohjataan omaa työajankäyttöä mielekkäämpään suuntaan ja helpotetaan hallinnollisista töistä aiheutuvaa työtaakkaa ja kuormitusta.
Millaisiin hallinnollisiin töihin tekoälyä sitten käytetään? Erityisesti siltä kaivataan apua kirjoittamiseen, ja sitä kielimallit osaavat myös tarjota. Kyselyn mukaan tekoälyä käytetään muun muassa tekstien luonnosteluun ja ideointiin, kieliasun tarkastamiseen ja tyylin hiomiseen sekä tiivistelmien laatimiseen. Tekoälyä ei pääsääntöisesti käytetä valmiin tekstin kirjoittamiseen, vaan eri tavoilla osana kirjoitusprosessia. Moni korostaakin, että mikäli tekoälyllä tuottaa tekstiä, sitä on muokattava vielä itse eteenpäin:
”Toisaalta vaarana on, että jos sen antaa itsenäisesti luoda tekstiä niin kaikki muuttuu geneeriseksi tekoäly-jargoniksi, missä teksti kuulostaa äkkiseltään hyvältä ja syvältä, muttei tarkemmin ajateltuna tarkoita yhtään mitään. Siinä mielessä suhtaudun kriittisesti siihen, että loisi tekoälyllä suoraan lopputulosta.”
Moni kyselyn vastaaja kertoo myös kääntävänsä tekstejä tekoälyn avulla. Tekoäly tekee sen, mihin oma osaaminen (kielitaito), työaika tai budjetti (joka harvoin venyy kääntäjän palkkaamiseen) eivät riitä:
”Omassa työssäni se on lisännyt taiteeni saavutettavuutta, kun saan nopeasti käännöksen enkä kääntämisen vaikeudesta johtuen jätä kääntämistä tekemättä.”
Parhaimmillaan tekoäly siis mahdollistaa sellaisen työn osa-alueen hoitamisen, joka muuten saattaisi jäädä ajan, osaamisen tai rahan puutteessa tekemättä kokonaan.
Helpotusta apuraharumbaan
Erityisen yleinen tekoälyn käyttökohde ovat apurahahakemukset. Vastauksista välittyy apurahaoravanpyörän kuormittavuus ja aikaavievyys, johon tekoäly tarjoaa kaivattua huojennusta:
”Se [tekoäly] on helpottanut ja nopeuttanut apurahahakemusten tekoa sekä auttanut kirkastamaan omaa ajatteluani projektien suunnittelussa. Tekoälyn avulla olen kerennyt ja pystynyt muokkaamaan työsuunnitelmia aina kullekin säätiölle sopivammaksi, johon minulla ei ole aiemmin ollut oikein aikaa.”
Vaikka moni vastaaja käyttää tekoälyä apuna hakemusten laatimisessa, käyttö on melko teknistä: tiivistelmien laatimista tai apua oman ajattelun sanoittamiseen kirjallisesti. Kukaan ei myönnä ulkoistaneensa ideointia tai hakemusten kirjoittamista tekoälylle kokonaan – päinvastoin tähän mahdollisuuteen suhtaudutaan varsin kriittisesti:
”Tekoäly ei voi luoda projektia, se voi vain selkeyttää sen muotoa ja auttaa osan työvaiheista kanssa. Jos visio, organisaatio ja johto ei ole kunnossa, ei sitä tekoälyllä pelasteta.”
Tekoäly voi kuitenkin säästää hakemuksiin käytettyä työaikaa ja siten lieventää turhautumista siitä, että hakemusten kirjoittaminen lopulta usein jää ilmaistyöksi, kun haettu rahoitus jää saamatta.
Kirjoituskilpailusta ideoilla kilpailuun?
Tekoäly apurahahakemusten kirjoittamisen apuna nähtiin sekä uhkana että mahdollisuutena – itselle tai muille. Vastaukset heijastavat apurahataiteilijuuteen väistämättä sisältyvää kilpailuasetelmaa kollegoihin, ja moni pohti, miten tekoäly vaikuttaa totuttuihin valta-asetelmiin. Koska rahoitusta haetaan kirjallisesti, tähän asti taitavasti kirjoittava taiteilija on saanut rahoitusta hakiessaan etua osaamisestaan. Sujuva kirjallinen ilmaisu ei pelasta huonoa projektia, mutta hyvästä taiteellisesta ideasta on mahdollista kirjoittaa enemmän tai vähemmän vakuuttavasti. Kun tekoäly auttaa hiomaan hakemustekstin tyyliä ja rakennetta pätevästi, kirjoitustaitoon perustuvat erot sulavat pois, ja parhaimmillaan
”tekoäly saattaisi laittaa kaikki hakijat samalle viivalle hakemuksen laadun suhteen, ja näin ollen rahoituksesta kilpailtaisiin lähinnä itse idealla.”
Tekoälyllä voi siis olla positiivinen, taidekenttää tasa-arvoistava vaikutus, mutta toisaalta vastauksissa ennakoitiin myös, että vanhat valta-asetelmat tulevat vain korvautumaan uusilla. Siinä missä kirjoittaminen ennen on ollut taiteilijalle kullanarvoinen taito, saattaa sitä tulevaisuudessa olla tekoälyosaaminen:
”Aina hakemuksissa on ollut eriarvoisuutta siinä, kuka osa kirjoittaa ja kenelle se on haastavaa, mutta nyt tekoälyn käytön myötä he, jotka osaavat/haluavat/pystyvät paneutumaan AI:n käyttöön, saavat vielä lisää huomattavaa etua hakemusrumbassa. Toisaalta taas he, joille kirjoittaminen on haastavaa syystä tai toisesta, voisivat tekoälyn käytöllä saada enemmän apuja hakemuksiin.”
Tekoäly apurahan hakijan apurina: rahoittajien näkökulma
Tekoäly taiteilijan apuvälineenä on niin uusi, ettei selkeitä käytäntöjä sen hyödyntämiseen ole ehtinyt muodostua – eikä myöskään yleisesti jaettua käsitystä siitä, mikä on tekoälyn ”hyväksyttävää” käyttöä esimerkiksi rahoitusta hakiessa. Kyselyn vastauksissa ilmaistiin epävarmuutta siitä, kuinka paljon tekoälyä ”on ok” käyttää hakemustekstejä kirjoittaessa ja vaikuttaako sen hyödyntäminen hakemuksen arviointiin.
Kysytään asiaa siis rahoittajilta itseltään. Esitin dilemman Taide- ja kulttuuriviraston Taiteen ja kulttuurin rahoitus -yksikön johtajalle Henri Terholle ja Suomen Kulttuurirahaston varatoimitusjohtajalle Juhana Lassilalle. Miten on, saako taiteilija käyttää tekoälyä rahoituksen hakemisen apuvälineenä?
Kyllä saa, molemmat vastaavat sähköpostitse – ja vahvistavat samalla sen, mistä kyselyn vastaajatkin kertoivat: moni käyttää jo. SKR:n Lassilan mukaan tekoäly on nykyään jo ”arkipäiväinen kirjoittamisen apuväline”, jota moni hakija hyödyntää, ja myös Taide- ja kulttuuriviraston Terho kertoo toimikuntien kiinnittäneen ”jonkin verran huomiota siihen, että tekoälyavusteisia hakemuksia tulee käsittelyyn koko ajan lisää” – joskin Terho toteaa myös, että havainnot perustuvat lähinnä spekulaatioon.
Entä onko tekoälyn hyödyntäminen hakemusten arvioijien silmissä hyvä vai huono asia? Terhon ja Lassilan mukaan ei kumpaakaan: hakemuksen taiteellinen sisältö ratkaisee. ”Asiantuntijat arvioivat hakemuksen sisältöä ja sen uskottavuutta ja sopivuutta, eivät käytettyä työvälinettä”, Lassila sanoo. ”Parhaat hakemukset erottuvat riippumatta työkalusta, jolla hakemus on tehty.”
Terho on vastauksessaan samoilla linjoilla: ”Tekoälyä voi käyttää hakemusten tekemisessä, kunhan lopullinen hakemus ja sen liitteet vastaavat taiteilijan tarkoitusta”, hän kirjoittaa. Myös Terhon mukaan oleellista hakemuksessa on ”taiteellisen toiminnan laatu, ei niinkään se tapa, miten ne hakemuksessa kuvataan.”
Hakijat saavat rahoittajien puolesta huoletta hyödyntää tekoälyä hakemuksissaan – kunhan tekoälyn avulla sanoitettu taiteellinen sisältö vastaa sitä, mitä taiteilija on todella tekemässä.
Lassila ei tuo vastauksessaan esiin mitään kielteistä tekoälyn hyödyntämisestä hakemusten kirjoittamisessa. Terho sen sijaan mainitsee esimerkin myös kielteiseksi katsotusta tekoälyn käytöstä: ”Jos hakemuksesta tulee voimakas mielikuva siitä, että se on tehty generatiivisella tekoälyllä, saattaa toimikunta pohtia sen aitoutta. Tämä ei välttämättä olisi hakijan eduksi”, hän muotoilee.
Hakijat saavat siis rahoittajien puolesta huoletta hyödyntää tekoälyä hakemuksissaan – kunhan tekoälyn avulla sanoitettu taiteellinen sisältö vastaa sitä, mitä taiteilija on todella tekemässä. Entä rahoittajat itse – onko tekoäly uinut jo hakemusten käsittelyn prosesseihin? Tullaanko näkemään aika, jolloin tekoälyn avulla arvioidaan apurahahakemuksia?
Molemmat vastaavat tiukasti, että hakemusten arvioinnissa ei käytetä tekoälyä eikä sellaista ole suunnitteilla. ”Arviointi perustuu aina vertaisen tekemään arviointiin toiminnan merkityksestä ja luonteesta. Sitä ei hevillä tekoälyllä korvata nyt eikä tulevaisuudessa”, Taide- ja kulttuuriviraston Terho sanoo. Samaa sanoo Lassila: tekoälyä ei käytetä Suomen Kulttuurirahastossa hakemusten arviointiin tai niistä päättämiseen. ”Jokaisen hakemuksen arvioi ihmisasiantuntija”, Lassila korostaa.
Sen sijaan hakemusten teknisempään käsittelyyn tekoälyä jo käytetään tai haluttaisiin käyttää. Lassila kertoo, että Suomen Kulttuurirahastossa on käytössä Microsoftin tekoälypohjaisia toimintoja, joilla sujuvoitetaan hakemusten käsittelyä. Kun kysyn, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, Lassila tarkentaa, että tekoälyä hyödynnetään ”eritoten runsaasti käsityötä vaativissa tehtävissä”, ja mainitsee esimerkkinä hakijoiden muualta saaman rahoituksen tarkistamisen ja merkitsemisen hakemukseen. Lassila korostaa myös, että hakemukset käsitellään kuitenkin luottamuksellisesti, eikä niitä käytetä tekoälyn kouluttamiseen.
Henri Terhon mukaan Taide- ja kulttuuriviraston hakujärjestelmässä ei vielä tekoälypohjaisia toimintoja ole, mutta joskus tulevaisuudessa sellaisia on suunnitteilla. Terho pohtii, että esimerkiksi selvitysten tarkastamisessa tekoälystä voisi olla hyötyä. Hyödyllisinä hän pitäisi myös ”työkaluja, joilla voi analysoida isoja tekstimassoja ja niiden sisältämiä teemoja tai painotuksia.”
Tekoälyn eettiset ongelmat
Vaikka tekoäly joillekin on hyödyllinen ja aikaa säästävä apuväline, kyselyssä nousee esiin myös voimakas ristiriita tekoälystä saadun henkilökohtaisen hyödyn ja toisaalta siihen liittyvien eettisten ongelmien välillä. Useat vastaajat kuvaavat tästä syntyvää sisäistä hankausta ja arvoristiriitoja: toisaalta tekoälytyökalut saattavat helpottaa omaa työtä huomattavastikin, toisaalta tekoälyn ympäristövaikutukset, tekijänoikeuskysymykset, tekoälypalveluja tarjoavien yritysten kyseenalaisiksi koetut arvot ja toimintatavat sekä tekoälyn laajempi, kielteisenä nähty vaikutus yhteiskuntaan huolettavat. Moni kertoo päätyneensä ahdistusta aiheuttavaan moraaliseen kompromissiin: he käyttävät tekoälyä – ja samalla tuntevat käytöstä jatkuvaa huonoa omaatuntoa, jota hallitaan pitämällä käyttö mahdollisimman vähäisenä:
”Joka kerta käyttäessäni näitä tekoälyohjelmia samalla ahdistaa ympäristövaikutukset. Sen takia käytän tekoälyä mahdollisimman vähän.”
Osa vastaajista taas kokee tekoälyn eettiset ongelmat niin vakavina, että kieltäytyy niiden takia tekoälyn käytöstä kokonaan:
”Generatiivisen tekoälyn kevytmielinen ja vastuuton käyttö herättää minussa turhautumisen tunnetta. En halua tuomita ketään henkilökohtaisesti sen käytöstä työssä, sillä tiedän, että työtaakat kentällä ovat kestämättömiä ja työkalut, jotka niitä voivat keventää, ovat tervetulleita. Tästä huolimatta en kuitenkaan voi moraalisesti perustella itselleni sen käyttöä.”
Ylipäätään tekoälyn eettiset ongelmat ja sen koko ajan lisääntyvän käytön vaikutukset yhteiskuntaan herättävät vastaajissa voimakkaita tunteita. Kyselyssä kuvataan turhautumista, ahdistusta, ärsytystä, pelkoa ja huolta: miten tekoälyn aikakaudella käy työpaikoille, taiteelle, ajattelulle ja ympäristölle? Toisaalta on niitäkin, joille tekoäly on vain neutraali apuväline tai kiinnostava, innostava mahdollisuus. Innostus uuden edessä ja pelko kielteisistä vaikutuksista voivat olla myös läsnä yhtä aikaa.
Moni peräänkuuluttaa tekoälyn kriittistä käyttöä: jos ja kun sitä käytetään, käytön tulisi olla harkittua, lähdetietoista ja säästeliästä – esimerkiksi tekoälyn ”viihdekäyttö” tuomitaan monissa vastauksissa sen ympäristövaikutusten vuoksi.
Ruumiiton tekoäly, ruumiillinen taide
Tekoäly näyttäytyy kyselyssä pääasiassa hallinnollista ja kirjallista työtä helpottavana apuvälineenä, joskus myös ideointikaverina. Taiteellisessa työssä sitä ei juurikaan käytetä, ja ajatus herättää vastaajissa vaihtelevasti joko välinpitämättömyyttä tai suoranaista vastarintaa. Tekoälyn taiteellinen anti tanssin ja sirkuksen kaltaisille fyysisille taidemuodoille koetaan yleisesti vähäiseksi, eikä sen ennakoida uhkaavan tanssi- ja sirkustaiteilijoiden ruumiillisuuteen perustuvaa ammattitaitoa:
”En varsinaisesti tällä hetkellä näe siitä mitään uhkaa luovalle työlle näin livekehollisuuden kanssa työskentelevänä taiteilijana. Tuntuu vielä vähän kaukaiselta, miten sitä oikeasti voisi hyödyntää vaikka koreografian tekemisessä.”
Vastauksissa toistuvat maininnat tanssin ja sirkuksen ruumiillisuudesta erotuksena tekoälyn ruumiittomuuteen. Tanssi- ja sirkustaiteen nähdään toimivan jollain tavalla tekoälyn ulottumattomissa, koska ne tyypillisesti edellyttävät elävät, esiintyvät ruumiit jaetussa livetilanteessa.
Myös tanssin ja sirkuksen opettaminen perustuu pääsääntöisesti opettajan ja oppilaiden ruumiillisesti jakamaan aikaan ja paikkaan. Kyselyssä pedagogit erottuvatkin ammattikuntana, joka käyttää tekoälyä työssään tanssi- ja sirkustaiteilijoita sekä tuotannollista työtä tekeviä selvästi harvemmin. Moni totesi ykskantaan, ettei ole kiinnostunut tekoälystä eikä näe sille opettamisessa järkevää käyttöä. Toisaalta osa opetustyötä tekevistä oli hyödyntänyt tekoälyä esimerkiksi oppituntien ideoinnissa.
Kohti kollektiivista vastuuta tulevaisuudesta
Kokonaisuutena kyselystä välittyi ennen kaikkea kaksi tunnetta: helpotus työnteon kevenemisestä ja moraalinen ahdistus tekoälyn käytöstä. Tekoälyn ympäristöhaittoja ja muita eettisiä ongelmia onkin mielestäni mahdotonta sivuuttaa. Kuten useampi kyselyn vastaajakin, kaipaan henkilökohtaisesti lisää keskustelua siitä, millä hinnalla omaa työtaakkaamme helpotamme. Keskustelun – ja päätösten – tulisi olla kollektiivisia, koska yksilön harteille sälytettynä vastuu tekoälyn etiikan vahtimisesta on sekä naurettavan että kohtuuttoman suuri. Koin suurta myötätuntoa lukiessani vastauksissa käytyä tuskaista köydenvetoa omien arvojen ja toisaalta ammatillisten realiteettien välillä. Vastuu, jonka pitäisi olla tekoälytyökaluja kehittävillä ja tarjoavilla yrityksillä (ympäristöhaittojen välttämisestä ja muutenkin eettisestä toiminnasta) ja valtioilla (edellisen vahtimisesta ja sääntelystä), on valunut yksilölle, jolla on tosiasiassa marginaaliset mahdollisuudet vaikuttaa mihinkään.
Vastauksista heijastui monien kokema helpotus siitä, miten tekoäly parhaimmillaan keventää ja nopeuttaa hallinnollisia töitä ja vapauttaa vastaavasti aikaa luovaan työhön – siis siihen, miksi ihmiset ovat taiteilijoiksi ryhtyneet ja minkä ammattilaisiksi he ovat opiskelleet. Onkin vaikeaa nähdä, että tekoälyn käyttäminen johtuisi taiteilijoiden laiskuudesta vaan siitä, että varsinkin vapaalla kentällä taiteilijan toimenkuva on usein resurssien puutteen takia laajuudessaan ja rönsyilevyydessään kuormittava ja kenties myös lukuisten hallinnollisten töiden osalta monelle epämielekäs. Tekoälyn puoleen käännytään työtehtävissä, jotka eivät ole omaa ydinosaamista eli taiteen tekemistä ja joita tekemään varmasti mielellään palkattaisiin ihan ihmisammattilainen, jos sellaiseen jollakulla olisi tällä alalla varaa. Jos työkuorma on kestämätön ja resurssit riittämättömät, on inhimillistä ja loogista, että taiteilija hakee apua sieltä, mistä sitä on saatavilla: tekoälyltä.
Tekoälyn puoleen käännytään työtehtävissä, jotka eivät ole omaa ydinosaamista eli taiteen tekemistä ja joita tekemään varmasti mielellään palkattaisiin ihan ihmisammattilainen, jos sellaiseen jollakulla olisi tällä alalla varaa.
Toisaalta voidaan kysyä myös, onko hallinnollisen työn kuuliainen tehostaminen radikaaleinta, mihin taidekenttä pystyy. Työelämän tutkija Mona Mannevuo, tohtori Turun yliopistosta, muistutti vuonna 2023 Hesarin artikkelissa erilaisten työelämän mullistaneiden teknologisten murrosten historiasta: työtehtäviä nopeuttaneiden ja tehostaneiden keksintöjen on aina aluksi lupailtu vapauttavan aikaa johonkin muuhun – joko vapaalla olemiseen tai ”mielekkäämpiin” työtehtäviin. Käytännössä teknologiset uudistukset ovat kuitenkin johtaneet lähinnä työnteon tehostumiseen: töitä tehdään ajallisesti saman verran, mutta enemmän ja nopeammin, jolloin työnteosta tulee vieläpä kognitiivisesti kuormittavampaa kuin ennen.
En syyllistä yhtäkään yksittäistä taidealan ammattilaista siitä, että omaa työtaakkaansa haluaa keventää tekoälytyökaluilla. Kollektiivisesti voimme kuitenkin pohtia, millaisen viestin välittää ja millaista tulevaisuuden työelämää rakennamme sillä, että suostumme tekemään monen ihmisen työt aina vain nopeammin ja tehokkaammin. Kuten Mannevuo artikkelissa huomauttaa, ”työn tehostamisen ajatus perustuu ihanteeseen mukautuvasta ja väsymättömästä työntekijästä”. Mannevuon mukaan tekoälykeskustelusta heijastuu käsitys tekoälystä täydellisenä työntekijänä, ihmistyöntekijän parempana versiona, joka suorittaa kaikki annetut työtehtävät nopeasti ja mukisematta eikä väsy koskaan. Suostumalla työnteon nopeuttamiseen ja tehostamiseen allekirjoitamme tuon ideaalin pyrkimällä siihen itse. Tiedän hyvin ja tunnen omissakin freelancerin nahoissani, kuinka mahdottomalta tämä ajatus käytännössä ja taidetyön realiteettien puristuksessa tuntuu, mutta: Olisiko radikaalimpaa, muutosvoimaisempaa, työskennellä hitaasti ja hankalasti?
Kollektiivisesti voimme pohtia, millaisen viestin välittää ja millaista tulevaisuuden työelämää rakennamme sillä, että suostumme tekemään monen ihmisen työt aina vain nopeammin ja tehokkaammin.
Kyse ei ole pelkästään työelämästä, vaan myös taiteesta: työn tekemisen tavat tuottavat ruumiillisuutta, joka heijastuu taiteeseen – erityisesti tanssin ja sirkuksen kaltaisiin ruumiillisiin, esittäviin taiteisiin. Tanssin ja työn suhteesta kirjoittanut Bojana Kunst kuvailee, miten moderni tanssi syntyi osittain fordismin vaikutuksesta, kun tehtaissa työntekijöiden liike rationalisoitiin ja optimoitiin tarkasti tuotannon palvelukseen: ”any kind of false, expressive, slow, stationary, unexpected, wrong, clumsy, personal, lazy, ineffective, imaginative, additional movement was eliminated from the work performed by the body” (Kunst, 2015). Moderni tanssi syntyi Kunstin mukaan ilmaisemaan liikettä, joka ei ollut alisteinen työlle. Mielestäni voidaan kysyä: Jos suostumme työntekomme jatkuvaan nopeuttamiseen ja tehostamiseen, millaista ruumiillisuutta ja sitä kautta taidetta se tuottaa? Vieläkö pystymme kuvittelemaan myös muunlaista ruumiillisuutta – hitaita, yllätyksellisiä, tehottomia olemisen ja ajattelemisen tapoja?
En osaa sanoa, miten tekoälyyn pitäisi suhtautua, eikä tekoälystä käydyn keskustelun ristiriitaisuudesta päätellen osaa kukaan muukaan. Johanna Kukka ja Pekka Sauri esittelevät kuitenkin teoksessaan Ihmisyyden rajoilla – Mitä välillemme jää tekoälyn aikakaudella (2025) kiinnostavan ajatuksen, jonka avulla omaa omaa pohdintaansa voi kenties lykkiä eteenpäin. Kukka ja Sauri kirjoittavat tempus nulliuksesta, joka on johdettu kolonialismin historiasta tulevasta terra nulliuksen (ei kenenkään maa) käsitteestä. Terra nullius oikeutti siirtomaavalloittajia ottamaan haltuunsa maata ikään kuin se ei kuuluisi kenellekään. Kukan ja Saurin mukaan suhtaudumme nykyään aikaan, erityisesti meidän itsemme jälkeiseen aikaan, hieman samalla tavalla, kolonialisoiden: teemme valintoja omista nykyhetken lähtökohdistamme ikään kuin tulevaisuus kuuluisi meille, vaikka itse asiassa se kuuluu niille ihmisille, jotka sitä tulevaisuudessa elävät. Mitä kauemmas tulevaisuuteen mennään, sitä todennäköisemmin olemme itse jo poissa, ja aikaa asuttaa joku muu. Millaista tulevaisuutta me haluamme meidän jälkeemme tuleville sirkuksen ja tanssin ammattilaisille? Millaista tulevaisuutta valintamme, myös tekoälyn suhteen, heille rakentavat?
Lähteet
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos: Tekoäly ei lannista vaan innostaa – työtyytyväisyys ei ole kärsinyt eivätkä pelot lisääntyneet. 7.4.2026.
Kukka, Johanna ja Pekka Sauri: Ihmisyyden rajoilla – Mitä välillemme jää tekoälyn aikakaudella. Docendo, 2025.
Kunst, Bojana: Artist at Work, Proximity of Art and Capitalism. Zero Books, 2015.
Löytömäki, Simo: ”Tekoäly syö työpaikkoja” – it-alalla alkaa näkyä pelätty muutos. Helsingin sanomat 12.3.2026.
Närhi, Jaakko: Tutkimus: Tekoäly tuskin vie useimpia työpaikkoja, mutta vaikuttaa erityisesti naisiin. Helsingin Sanomat 21.8.2023.
Storås, Niclas: Laiska tekoälyn käyttö voi muuttua ”työelämän syöväksi”. Helsingin Sanomat 5.11.2025.
United Nations: Artists face steep income decline due to AI, UNESCO finds. 18.2.2026.
Virranniemi, Greta: Lensa AI villitsee somessa, mutta varastaako tekoäly taiteilijoilta? Graafikko, kuvataiteilija ja valokuvaaja kertovat, mitä ajattelevat. Yle 23.12.2022.
Zaki, Sonia: Täydellinen työntekijä. Helsingin Sanomat 22.11.2023.