Kuva Alejandro Lorenzo

Markku Pätilälle Vuoden suunnittelija -palkinto

Vuoden suunnittelija on lavastaja Markku Pätilä, jonka taiteellinen käsiala on rikastuttanut katsojien visuaalista kokemuspiiriä monissa toisistaan poikkeavissa tuotannoissa.

Lavastus- ja pukusuunnittelijat, LP jakaa Vuoden suunnittelija -palkinnon 27.9. Kotimaisen elokuvan juhlassa Helsingissä. Palkittavia henkilöitä ovat saaneet ehdottaa kaikki lavastus- ja/ tai pukusuunnittelijat elokuva- ja  media-alalta.

Onnistunut lavastus- ja pukusuunnittelu rikastaa ja vahvistaa koko elokuvan taiteellista kokonaisuutta. Se tukee tarinankerrontaa ja tuo siihen uuden, visuaalisen tason – yhdessä kuvaajan ja ohjaajan taiteen kanssa. Katsojan kuljettaminen erilaisten tunnelmien ja visioiden läpi ohjaa emotionaalista ja monipuolisesti havainnoivaa matkaa, jonka jokainen elokuva katsojalleen tuottaa. Laadukas ja moniulotteinen visuaalinen suunnittelu antaa elämyksiä ja ilmentää oman kulttuurimme ainutlaatuisuutta.

Vuonna 2018 LP palkitsee lavastaja, lavastussuunnittelija Markku Pätilän monipuolisesta ja omaperäisestä elokuva- ja tv-työstä.

Markku Pätilän tausta on kuvataideopinnoissa. Hän on työskennellyt lukuisten ohjaajien kanssa, mm. Aleksi Salmenperä, Aku Louhimies, Aki Kaurismäki. Pätilä on voittanut Jussi-palkinnot elokuvista Laitakaupungin valot (2006) ja Palsa (2014).

Pätilän suunnittelijan ”käsiala” on rikastuttanut kotimaista elokuvaa. Hän tuntuu usein inspiroituvan visuaalisesti elämän rosoisemmista puolista –  hyvinvoinnin ja modernin elämän kääntöpuolesta. Mutta kuten jokaisella hyvällä visuaalisella suunnittelijalla, niin Pätilälläkin, on hallussa omia mieltymyksiään laajempi ilmaisuskaala. Hänen taiteellinen käsialansa on rikastuttanut katsojien visuaalista kokemuspiiriä monissa toisistaan paljonkin poikkeavissa tuotannoissa.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..