Siirry sisältöön
Punainen ruusu.
Kuva Carlos Quintero, Unsplash

Onnea Paul Suomiselle 90-vuotispäivän johdosta

Lavastus- ja pukusuunnittelija Paul Rafael SUOMINEN täyttää 90 vuotta 7.2 2020 Porvoossa (syntynyt 7.2 1930 Helsingissä)

Paul Suomisen ura teatterin saralla on ollut ainutlaatuisen mittava. Suominen aloitti työuransa 1950-luvun alussa Svenska Teaternin lavastamossa oppipoikana. Vähitellen hän siirtyi työskentelemään ammattilavastajana niin Svenska Teaternissa kuin Lilla Teaternissa.

Vuosina 1955-1974 Suominen toimi kiinnitettynä lavastus- ja pukusuunnittelijana Suomen Kansallisoopperassa. Oopperalavastuksia hänelle on uransa aikana kertynyt yhteensä 114 (http://encore.opera.fi/fi/person/2246) ja saman verran hän on suunnitellut lavastuksia useisiin eri teattereihin ympäri Suomea. 70- ja 80-luvuilla Suominen työskenteli myös ulkomailla mm.  Tukholman ja Uppsalan Kaupunginteattereissa.

Vuonna 1973 Suominen kutsuttiin kehittämään lavastajien opetusta yhdessä opiskelijoiden kanssa Taideteolliseen Korkeakouluun (nyk. Aalto-yliopisto). 1974-1991 hän toimi Lavastustaiteen yliopettajana ja myöhemmin apulaisprofessorina.

Suominen on ollut aktiivinen ammattiyhdistysmies. Hän toimi ensimmäisenä puheenjohtajana (1973-1976) Suomen Teatterityöntekijäin Yhteisjärjestössä STY:ssä (Nyk. Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto, Teme). STY:llä oli Suomisen aikana selkeä tavoite yhdistyä isoksi ja vahvaksi kulttuurialan ammattiliitoksi ja SAK:n jäsenyydestä keskusteltiin. Liiton motto alkuvuosina oli ”Taide ja työ, kättä lyö.” Myös kansainvälinen toiminta aktivoitui 70-luvun alkupuolella. Suominen toimi myös Oistatin puheenjohtajana järjestön alkutaipaleella.

Suominen on rakastanut merta lapsuudesta lähtien. Tuntuman purjehdukseen hän sai jo sota-aikana Loviisassa, jolloin vesillä liikuttiin purjeiden avulla, koska polttoainetta ei ollut. Helsingin sanomat uutisoi 26.5.1996: Lavastaja Paul Suominen on pitkäjännitteinen mies. Hän päätti 35 vuotta sitten, että jonakin päivänä hän vielä purjehtii maailman ympäri. Tässä haastattelussa Paul kertoo lyöneensä purjehduksen aikataulun lukkoon: paluupäivä olisi perjantai 2001. Viikonpäivä oli jo varma, mutta muuten ajoitus hieman väljä. Lukemiseksi matkalle hän varasi Runebergia ja Homerosta. Paul Suominen omisti matkalle lähtiessään vain kirjansa ja aluksensa. Kaiken muun omaisuutensa hän oli myynyt. Maailmanympäripurjehdus yksin tuli tehtyä, mutta Suomen paluun aikataulu venähti. Suominen perusti vielä yhden perheen Venezuelaan, josta hän joutui palaamaan epävakaan poliittisen tilanteen vuoksi takaisin Suomeen tyttärensä kanssa 2013. Omaisuutena molemmilla oli repullinen tavaraa, kaikki muu jäi Venezuelaan.

Tällä hetkellä Suominen asuu Porvoossa. Hän on intohimoinen lukija ja seuraa niin kansainvälistä kuin suomalaistakin politiikkaa. Suominen maalaa edelleen aktiivisesti, kuten on aina tehnyt kaiken muun ohella. Viimeisin näyttely oli Loviisassa 2018 aiheena August Ehrensvärdin maisemapiirustukset, joista inspiroituneena hän maalasi 36 akvarellityötä.

Onnitellen

Eeva Ijäs, lavastus- ja pukusuunnittelija

Kirsi Manninen, lavastus- ja pukusuunnittelija sekä Lavastus- ja pukusuunnittelijat ry:n puheenjohtaja

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.