Kuvassa lakipykälät yhdestä kolmeen sinisellä taustalla

Temen oikeusturvaohje

Temen varsinaisten jäsenten jäsenetuihin kuuluu oikeusturvavakuutus.  Oikeusturvavakuutusta voidaan hakea Temen jäsenelle, jonka jäsenyys Temessä on kestänyt kymmenen kuukautta ja vakuutustapahtuma on sattunut tämän kymmenen kuukauden jälkeen.  Tämä ohje vastaa keskeisiin oikeusturvaa koskeviin kysymyksiin. 

1. Miten toimin, kun tarvitsen neuvoa työsuhteeseen tai tekijänoikeuksiin liittyvässä asiassa? Millaista tukea voin saada Temestä? 

Ihan ensimmäiseksi sinun kannattaa olla yhteydessä liiton työehtoasiantuntijoihin.

Teme saa vuosittain noin 4000 yhteydenottoa työsuhde- ja tekijänoikeusasioissa. Valtaosa asioista ratkeaa Temen työehtoasiantuntijoiden kautta. He tuntevat Temen edustamat toimialat.

Mikäli ratkaisua ei löydy työehtoasiantuntijoiden avulla, siirretään se Temen työjuridiikkaan erikoistuneiden lakimiesten hoidettavaksi. Valtaosa ongelmista ja erimielisyyksistä ratkeaa viimeistään siinä vaiheessa, kun lakimiehet ottavat yhteyttä työnantajaan.

Vuonna 2019 lakimiehille siirtyneistä tapauksista 85 % saatiin ratkottua suoraan työnantajien kanssa ja loput etenivät sovitteluun. Täysimittaiseen oikeudenkäyntiin päätyi 2 % lakimiehille siirtyneistä tapauksista.

Temen jäsenneuvonnassa jäsenten työelämään liittyviä kiistoja ratkotaan vuosittain satoja.

2. Entä jos asiaani ei saada ratkaistua työehtoasiantuntijan tai Temen lakimiehen avulla? 

Jos tilannetta ei saada sovittua, jäsenellä on mahdollisuus viedä asia oikeuteen ja hakea Temen kautta vakuutusyhtiö Ifin oikeusturvavakuutusta mahdollisen oikeudenkäynnin varalle.

Viime vuosina Temen jäsenten työsuhdekiistoja on viety tuomioistuimiin ratkaistavaksi noin 10 vuodessa. Yli 90 % riidoista on joko sovittu tai voitettu. Useimmat jutuista kuitenkin sovitaan jo ennen oikeuteen päätymistä.

Oikeusturvavakuutusta voi hakea, kun jäsenyys Temessä on kestänyt kymmenen kuukautta, ja käsiteltävänä oleva riita-asia on sattunut edellä mainitun kymmenen kuukauden jälkeen.

Oikeusturvavakuutuksen hakeminen ja myöntäminen edellyttävät tiivistä yhteistyötä jäsenen ja Temen lakimiesten välillä. Tässä yhteydessä tapauksesta laaditaan huolellinen tilannearvio. Oikeusturvavakuutuksen hakemisesta päättää aina Temen hallitus.

3. Mitä oikeusturvavakuutus kattaa? 

Oikeusturvavakuutus kattaa vakuutuksessa sovitun määrän oikeudenkäyntikuluja yhtä vakuutustapahtumaa kohden, josta vähennetään 15 % omavastuu. Joissain tapauksissa Teme kustantaa omavastuuosuuden.

Oikeusturvavakuutuksesta voidaan korvata mm.:

  • asianajokustannuksia
  • todistelukustannuksia
  • vastapuolelle maksettavaksi tuomittuja oikeudenkäyntikuluja

Jos oikeusprosessi hävitään, häviäjä maksaa myös vastapuolen kulut.  Suurin osa jäsenten oikeudenkäynneistä on voitettu tai sovittu, eikä jäsenelle ole tullut kuluja.

4. Voiko Teme osallistua oikeudenkäyntikuluihin?

Mikäli hallitus päättää hakea jäsenelle oikeusturvavakuutusta, ottaa hallitus kantaa myös omavastuukysymykseen sekä mahdollisiin muihin oikeudenkäyntikuluihin. Pääsääntönä on, että jäsen vastaa itse oikeudenkäyntikuluista ja mahdollisen oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuudesta. Hallitus tekee kuluratkaisuja koskevan päätöksen oikeusturvaohjesäännön kriteerien mukaisesti.

5. Kannattaako jäsenen riitauttaa työsuhde- tai tekijänoikeusasioita? 

Temen jäsenen kannattaa ehdottomasti aina vaatia ja valvoa laillisia oikeuksiaan ja olla hyvin matalalla kynnyksellä yhteydessä liittoonsa ongelmatilanteissa. Juuri näissä asioissa Teme haluaa olla tukena ja apuna.

Useimmissa tapauksissa neuvonta ja sovittelu riittävät ja solmut aukeavat, eikä oikeuteen tarvitse lähteä. Jos sopiminen ei riitä, ennen mahdollista oikeusprosessia harkitaan yhdessä huolella oikeustoimien järkevyyttä.

Olethan yhteydessä!

Löydät yhteystietomme täältä.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..