Kirja-arvio: Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta

Miten työelämä rapautuu? Miten ja kenen ehdoilla tulevaisuuden työelämä toimii? Heittääkö ”työelämäevoluutio” meidät kaikki ulkoringille?

Ne, jotka vielä ajattelevat töitä ”epätyypillisinä” tai ”tyypillisinä”, on syytä lukea tämä kirja kiireesti

Anu Suoranta ja Sikke Leinikki ovat toimittaneet usean kirjoittajan artikkelikokoelman kirjaksi nimeltä Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta. Siinä tutkijat, poliitikot ja asiantuntijat pohtivat erittäin kiinnostavalla tavalla muuttunutta työelämää ja sen vaikutuksia. Kirjassa esitetään monia korjausliikkeitä.

Työtä tehdään monimuotoisesti, kuten takakanteen on listattu: ”Pätkätyö, osa-aikatyö, vuokratyö, freelance-työ, joustotyö ja nyhtötyö ovat kaikki uuden yhteiskunnan prekaaria käyttöliittymää, joka ei ongelmitta istu perinteisen palkkatyön varaan rakennettuun yhteiskuntaan.”

Olennaista on kirjoittajien mukaan se, että kaikki työntekemisen tavat ovat normaaleja, ei ole ”epätyypillistä” työtä eikä työntekemisen tapa ole ihmisen ominaisuus. Monenkirjavat työn muodot ovat työntäneet osan työntekijöistä ”ulkoringille” työskentelemään heikommilla ehdoilla ja huonommalla palkalla. Ulkoringiltä ei välttämättä yrittämälläkään pääse parempiosaisten sisärinkiin.

Työntekemisen tapa ei ole ihmisen ominaisuus

Miten saada uuden työn tekijöiden ääni kuuluviin?

Ne, jotka vielä ajattelevat töitä ”epätyypillisinä” tai ”tyypillisinä”, on syytä lukea tämä kirja kiireesti ja mielikuva-asemoida itsensä nollatuntisopimuksella työskentelevän asemaan.

Prekariaatti voi kuitenkin muuttua ”uuden yhteiskunnan airueeksi”, jos se löytää äänen toimintaohjelmalleen.

Pidän kovasti siitä, miten kirjassa määritellään mm. prekariaatti, solidaarisuus sekä kollektiivinen neuvotteluoikeus. Prekaariudella viitataan epävarmuuteen. Se kuvaa yhteiskunnan nopeatempoista muutosta, jossa tilanne tuntuu hallitsemattomalta. Tutkija Eeva Jokinen kysyy, miten prekaarisuuden kanssa voi elää: ”Prekariaatin neljä kokemusta ovat viha, hämmennys, ahdistus ja vieraantuminen. Prekariaatti voi kuitenkin muuttua ”uuden yhteiskunnan airueeksi”, jos se löytää äänen toimintaohjelmalleen.”

Tutkijat Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen kysyvät miten työ ja työllisyys pitäisi järjestää ekologisen jälleenrakentamisen aikakaudella. He muistuttavat, että ilmastonmuutoksen syyt löytyvät pääosin ihmisen toiminnasta, vaikka ilmastokeskustelun keskiössä on harvoin ihmistyön vaikutukset.

Tutkija Marjo Ylhäinen näkee kollektiivinen neuvotteluoikeus tarpeelliseksi silloinkin, kun sen tukemat rakenteet murtuvat. Kollektiivinen neuvotteluoikeus on yksi työelämän peruskiviä, joka nojaa solidaarisuuteen. Työelämän muutoksessa solidaarisuuden pitäisi koskea myös itsensätyöllistäjiä ja prekariaattia.

Työn vaatimukset muuttuvat, myös vakiintuneen kokoaikaisen työn parissa, ja siksi rehtori Tapio Huttula puhuu koulutuksen puolesta. Myös koulutus on hankalampi asia prekariaatille kuin kokoaikaista työtä tekevälle, joka on työnantajan koulutussuunnitelmien äärellä.

Työelämän muutoksessa solidaarisuuden pitäisi koskea myös itsensätyöllistäjiä ja prekariaattia.

Korjausliikkeitä

Kirjassa Maria Löfgren ehdottaa ammattiliitoille kanneoikeutta, eli järjestökannetta. Kirjan toimittajat Anu Suoranta ja Sikke Leinikki ehdottavat kirjan alkupuheessa uuden vaikutusten arviointityökalun perustamista kaikkeen työ- ja sosiaalilainsäädäntöön sekä työehtosopimustoimintaan. On arvioitava pätkätöiden vaikutukset (pävattava), arvioitava osa-aikatyönvaikutukset (osvattava), arvioitava itsensätyöllistämisvaikutukset (ivattava) sekä arvioitava alustataloustyönvaikutukset (alustettava).  Arvioidaanhan monissa mm. lainsäädäntöhankkeissa ja uudistuksissa esim. ympäristövaikutuksia ja sukupuolivaikutuksia (suvaus).

Tarvitaan lakimuutoksia ja ennen kaikkea asennemuutosta! Vähintään 700 000 ihmistä työskentelee muussa kuin kokoaikaisessa ja vakituisessa palkkatyösuhteessa. He ovat määräaikaisissa töissä, tuntisopimuksilla, osa-aikatöissä ja itsensätyöllistäjinä. Se on iso ja kasvava porukka. Siksi on voitava kyseenalaistaa nykyisen työlainsäädännän, sosiaaliturvan, verotuksen ja eläkemallien oletettu normaali.

Ay-liikkeen on oltava ajassa kiinni ja tähyiltävä tulevaisuuteen, samoin päättäjien, poliitikkojen ja virkamiesten. Kohta me kaikki voimme olla ulkoringillä. Ja vaikka emme olisikaan, terve yhteiskunta huolehtii kaikista jäsenistään eri positioissa ja elämäntilanteissa.