Kuva: Kari Junnikkala

Onko canttia? Osa 2: Apulaisohjaajan lokikirja

Kuva: Kari Junnikkala

Apulaisohjaajan lokikirja ”Hi-u-li-hei! Huolta nyt ei! Merimies näin käy merta päin…” Elina Lajunen

Kun ensimmäisen kerran luin Pirkko Saision Elämänmeno-romaanin kesällä 2014, en saanut siitä otetta. Murre ärsytti, enkä löytänyt teokseen omaa kiinnekohtaa. Nyt on toisin. Yhtäkkiä teos tuntuu ajankohtaiselta sekä itselle että ympäröivälle maailmalle. Jokaisella esityksellä on selvästi sille luontainen synty- ja toteutumisaika, joka vaatii juuri sille tapahtuvan prosessin.

20.10. Mikä on assistentin tehtävä ja vastuu? Mikä on oma panokseni?

22.10. Soitin Kaisalle, puhuttiin paniikista. Ohjatessa ei voi mennä paniikkiin. Teatteri ja ohjaaminen ovat suuren epävarmuuden alla työskentelyä, sikäli ne ovat otollisia areenoita paniikille. Mutta siitä ei vain tule mitään, paniikista.

Ohjaaja on laivan kapteeni. Hänellä on kyky tehdä radikaalejakin päätöksiä, vaatia, olla epävarmuuden äärellä, kuin myrskyn keskellä.

23.10. Asun vanhassa mummolassani. Keittiön seinällä on valokuva, jossa minä ja sisarukseni haravoimme syyslehtiä alle 5-vuotiaina. Olemme kuin Elsa Beskowin kärpässienilapsia, päässä punaiset kypärähatut. Omat sukujuuret, suhde vanhempiin, suhde äitiin tulee täällä vahvasti esiin. Huomaan etten aina hyväksy heitä sellaisina kuin he ovat, rikkinäisinä. Ehkä en hyväksy itsenäni.

1.11. Kaisa muutti mummolaan, olemme nyt kämppiksiä. Harjoitukset alkavat huomenna.

2.11. Hyvin meni, tosi intensiivistä! Hienoja ihmisiä. Kaisalta opin, että ehkä keskeneräisyyttä voikin arvostaa, ehkä siitä voi pitää tai sitä voi ainakin pitää merkkinä siitä, että ollaan oikeilla jäljillä. ”Keskeneräisyydessä ovat kaikki mahdollisuudet täysinä olemassa.” (Kaisa).

3.11. Pidä huoli itsestäsi. Älä ota henkilökohtaisesti mitään.

4.11. Kaisa keskustelee uskomattoman hienosti näyttelijöiden kanssa. Hän kommunikoi jatkuvasti, avaa jokaisen sanan ja lauseen ja tarjoaa mahdollisuuden tarttua niiden alla piilevään totuuteen. Sitä kirkkautta ihailen. Ei ole sanahelinää. On ajatus, syvyys, taso, tunne, tausta, koko elämä, sielun syvyydet, joka sanassa. Hän on läsnä koko ajan, se on hienoa. Mitään ei lakaista matona alle, kaikkeen uskalletaan tarttua vahvalla otteella ja rakkaudella.

Kaisalta opin, että ehkä keskeneräisyyttä voikin arvostaa. ”Keskeneräisyydessä ovat kaikki mahdollisuudet täysinä olemassa.

5.11. Kaisan kanssa kävely on kovin tuttua, muistuttaa minua mummostani. Mummon kanssa kävelimme hitaasti ja luimme raamattua, rukoilimme. Kaisan kanssa luemme näytelmää, puhumme, keskustelemme, nautimme lasin punaviiniä. Ehkä sekin on rukoilua, ainakin molemmissa kohtaamisissa on yhteistä elämän syvyyksien äärellä oleminen ja sukupolvien välinen yhteys.

10.11. En tiedä onko minusta tähän. Olen kuin pesusieni aistimaan toisten oloja ja kannan vastuuta toisista ymmärtämättä lopulta edes onko mitään kannettavaa. ”Be in your own business.(Byron Katie) on yksi tämän päivän läksyistä. Toinen läksy on: älä selitä. On yö, kirjoitan kynttilän valossa, hullu päivä, pitkä kuin viikko. Huomenna on syntymäpäivä.

11.11. Syötiin kakkua näyttämön laidalla ja Ari Numminen piti näyttelijöille työväen urheilijoiden tanssitunnin. Nyt jo yö, mummolan juhlissa olivat ohjaaja Kaisa Korhonen, pukusuunnittelija Merja Levo, lavastaja Kari Junnikkala ja kapellimestari-pianisti Lasse Hirvi. Juotiin punaviiniä, puhuttiin henkeviä ja kuunneltiin rahisevia vinyylilevyjä.

16.11. Hauras hän on valkoinen viltti harteillaan, kun puhuu pojistaan ja sanoo, että on onnellista kun on vielä omat vanhemmat. Jään miettimään sitä kun tiskaan astiat. Hänelle työt puhuvat öisin, minä nukun sikeästi muistamatta mitään. Kodin ääniin on hyvä nukahtaa, siihen että joku toinen on läsnä. Halataan aina iltaisin.

17.11. Ohjaaja on laivan kapteeni. Hänellä on kyky tehdä radikaalejakin päätöksiä, vaatia, olla epävarmuuden äärellä, kuin myrskyn keskellä. Kun kaikki muut huutavat apua, ovat järkeviä, loogisia tai potevat turhautumista, kapteenin on sekä kuultava tuo kaikki että oltava kuulematta ja luotettava omiin näkyihin, johonkin. On luotettava, että muut luottavat, näkevät kun aika on.

18.11. Ohjaaja Korhonen osti tänään uudet Sievin talvikengät, apulaisohjaaja Lajunen osti uudet kengännauhat. Nyt kelpaa kulkea.

22.11. Lumi tuli, tein lumitöitä. Muistiinpanot ovat vaarallisia, sikäli jos niihin jää liiaksi kiinni.

23.11. Ei ole lakeja, on kommunikaatiota ja keskustelua. Opettamisen keskeinen hyöty on artikulointi, oivallus että oppii ja oivaltaa, tajuaa itsekin mistä on kyse. Sama pätee kirjoittamiseen.

24.11. Tarvitaan valmius uudistua, heittää luonnokset romukoppaan, lähestyä oikeaa, uskallus muuttua. Älä jää kiinni mihinkään.

25.11. En ole sankari, en ole uhri. Tämä liittyy siihen millä asenteella työni teen. Jos eksyn yksinäisyyteen, uhrin rooliin ja ahdistukseen, ainut joka minut voi pelastaa, on oma vastuu. Teen ja toimin, koska haluan, koska valitsen niin.

26.11. Puhuttiin alakulosta. Kaisa muisti Vivica Bandlerin sanat siitä, että ainut mikä auttaa on rakkaus. Aina pitää rakastaa jotakin.

30.11. Kaikki kuuluu prosessiin, kaikki kokemukset. Esityksen synty, ohjaus ja kommunikaatio ovat kaikki osa mysteeriä, kaikki liittyy kaikkeen. Vedin tänään yksin tunnin treenit kun Kaisa oli poissa. Läpi meni, mutta auktoriteettia ei kyllä ollut yhtään. En nähnyt mitään. Ajattelin ettei minusta ole tähän, olen ihan paska. Ilta menikin sitten paremmin, tosin minä olin kateellinen ja säälin itseäni. Myöhemmin oivalsin, että ehkä Kaisan hetkellinen poissaolo ja minun tuntini veivät omalla tavallaan kohti illan oivalluksia, olivat osa prosessia nekin. Kyse ei ole minusta, kyse on siitä miten ajattelen.

4.12. Mikki Hiiri merihädässä -kappale pidetään esityksen alussa. Se aloittaa myös itse koko Elämänmeno-romaanin. ”… ja vaikk’ onkin tuuli vain yltynyt, Mikki laulaa innoissaan…”

6.12. On tärkeää unohtaa, elämä on luottamuksen asia.

7.12. Ohjaajakin voi olla joskus alakuloinen, apea ja huonolla tuulella, niin kuin myös näyttelijä tai apulaisohjaaja. Esityksen tekeminen on prosessi, joka osuu, painaa nappuloita. Esiin nousee kaikenlaista kullekin eri aikaan. Hankaluudet ja ongelmakohdat ovat lahjoja, jotka auttavat meitä sukeltamaan yhä syvemmälle, siirtymään seuraavalle tasolle.

8.12. Sain apurahan seuraavaan omaan juttuun, perkele, onpas hienoa!

10.12. Illanistujaiset mummolassa, paikalla ovat Kaisa, Kari, Merja, Lasse, Ari ja minä, tarjolla saaristolaisleipää ja papan puusauna. On tärkeää pysähtyä saman pöydän ääreen harjoitusten ulkopuolella. Mummola sopii tähän erinomaisesti.

13.12. Katsottiin Kaisan kanssa tanssielokuva Punaiset kengät vuodelta 1948. Elokuvasta seurasi pitkä keskustelu naisesta suhteessa taiteilijuuteen, uraan, kotiin ja perheeseen.

14.12. Kääriydyn peittoihin ja villapaitoihin, on kylmä. Omakotitalon öljylämmitys on oma taiteenlajinsa. Kaisa piti puheen vastuusta. Ilmassa on merenkäyntiä, tuulta ja pikkuisen tuiverrusta. Kommunikointi on hiton tärkeää. Huomenna on ensimmäinen läpimeno.

15.12. Hyvin meni läpimeno. Alkaa joululoma, ollaan ankkurissa.

5.1. Minua koskettaa Elämänmenossa erityisesti Reinon (Marjan biologinen isä) kirje Marjalle. Reino kirjoittaa, kuinka Marja tuhannen tuskan ja louhikon jälkeen löytää rauhan ja mahdollisesti juuri vaikeuksien kautta löytää todellisuuden niin monennessa potenssissa kuin mihin totuus kykenee ulottumaan. Puhe on ylevää ja isoa, mutta minulle se kertoo elämästä sellaisena kuin se on. Elämä kuorii, silpoo, hellii, muokkaa ja hioo meitä. Marjan reaktio Reinon kirjeeseen on kuin hukkumaisillaan olevan ihmisen pyrskähtäminen takaisin vedenpintaan. Se on ihana kohta. Ihmisen identiteetti sekä syntyy että särkyy. Minä pidän erityisesti särkymisestä. Siitä, että jokin minkä luuli olevan itseä, mutta joka ei ehkä tuntunutkaan niin omalta, saattaakin pudota ja särkyä pois. Ihminen voi myös vapautua identiteetistä, se on hyvin lohdullista.

9.1. Miksen voi vaihtaa tätä riipivää päätäni?

11.1. Salakuljetin konjakkia ohjaajalle, ehdottomasti työtehtävieni helmi. Illalla puhuttiin elämästä ja rakkaudesta mummolan pöydän ääressä ja keskiyöllä tein lumityöt. Ne sujuivat kuin tanssi, lumi pöllysi ja minä nautin siitä, että tuli lämmin ja oli hyvä hengittää.

12.1. Olemme teatterin lepohuoneessa, katsomme yhdessä Totuuden treffit tv-ohjelman, sen minkä nyt pystyy kuulemaan, kun samassa huoneessa harjoittelevat sinfoniaorkesterin trumpetistit. Molemmat treffiläiset näyttävät käteen piirretyn sydämen, yhteistyö jatkuu. Niin meilläkin, illan päätteeksi menemme hampurilaisbaariin.

18.1. Esityskin tarvitsee rakkautta. Sitä täytyy rakastaa, työtä täytyy rakastaa. Yksi assistentin tärkeistä tehtävistä on luoda ohjaajalle olosuhteet työskennellä hyvin. Kahvinkeitto juuri oikealla hetkellä saattaa olla erittäin tärkeä ele.

19.1. Apulaisohjaajan toimessa mietin paljon sitä mitä teen ja miten teen. Työnkuva on laaja taiteellisista sisältökeskusteluista, kommunikaatiosta ja vaikuttamisesta kahvinkeittoon, kirjoittamiseen, katsomiseen ja kokemiseen. Siinä asemassa olisi helppo arvottaa tehtävät eriarvoisiin lokeroihin ja sitä kautta arvottaa myös oma olemassaolonsa. Se ei kuitenkaan olisi hedelmällistä työyhteisölle eikä minulle itselleni. Pyhyyden ja vastuun ajattelu haastaa minut kohtaamaan jokaisen eteeni tulevan tehtävän uudella tavalla. Jokainen tehtävä on osa kokonaisuutta, siinä sellaisenaan edessäni, koska juuri minä voin tehdä sille jotain. Jos minä otan teosta vastuun, nautin siitä, otan sen omakseni, itse teko saa arvon. Silloin minän arvo-ongelmat katoavat ja jäljelle jää ilo. Tällaisista merkityksellisistä yksityiskohdista ja teoista syntyy myös näyttelijäntyö ja koko teatteriteos.

21.1. Tänään oli läpimenon alussa olo, että tässä esityksessä on jotain niin totta ja oikein. On onnellista olla tässä juuri nyt.

25.1. Jos meri on tyyni, purjelaiva ei liiku. Kaikki tuulet, tuiverrukset, sumu, usva, vastatuuli ja korkeat aallot kuuluvat esityksen tekemisen prosessiin siinä missä kirkas tähtitaivas, myötätuuli ja aamun autere. Jokainen kohtaa avuttomuuden, kyvyttömyyden, liiat vaatimukset ja vastustuksen. Jokainen väsyy ja miettii omaa paikkaansa ja omaa merkitystään. Hengitä merituuli sellaisenaan, suolaisena tai trooppisena ja tee työsi, se on paras lääke.

26.1. Nyt tehdään kovaa vauhtia leikkauksia, tarkistetaan yksityiskohtia. Kaisa sanoo, että yksityiskohdat ovat tärkeitä, ne ovat askelei-ta kohti kokonaisuutta. Ollaan samassa rytmissä työryhmän kanssa, muutokset imeytyvät nopeasti ja laiva kulkee eteenpäin hurjaa vauhtia. Kohtaukset ja roolit kypsyvät eri tahtiin ja asteittain. On ilo seurata esityksen kuoriutumista.

27.1. Maksapihvejä töissä. Kannattaa olla suorasukainen ja kertoa tunteistaan. Ensimmäinen yleisö, hyvä vastaanotto, mutta vielä on töitä. Loppuun asti hiotaan.

30.1. Kaaos täytyy olla, Kaisa sanoo. Ilman kaaosta ei synny järjestystä. Kaisa on kaaos, minä järjestys, näin sanoo Kaisa. Istutaan teatterin kampaamossa, kyllä meistä tulee nyt kauniita.

31.1. Laiva on satamassa. Tanssin ensi-ilta juhlissa turkoosissa amerikkalaisessa mekossa tangoa, punaiset rubiinit kaulalla. Jatkot olivat mummolassa, aamuviiteen asti. Aamuyöllä kansanlaulaja Amanda Kauranne lauloi Diane Jarven laulun Arvo Turtiaisen runoon: ”Minä kuulin naisten laulavan, lukemattomien naisäänien, jokaisen omalla tavallaan…” Pöydän ääressä istui eri-ikäisiä naisia ja miehiä, rummutimme lauluun taustaa, kaikki samassa sävelessä, yhdessä. Yhdessä syntyy ihmeitä.

Elina Lajunen

Elina Lajunen on helsinkiläinen freelancer nukketeatteritaiteilija, ohjaaja, käsikirjoittaja, esiintyjä ja hattutaiteilija. Elina Lajusen Onko canttia? -kirjoitussarja perustuu hänen matkaansa teatteriohjaaja ja taiteilijaprofessori Kaisa Korhosen kanssa (kuvassa Elinan kanssa) kohti kahta ensi-iltaa: Jyväskylän Kaupunginteatterin Elämänmenoa ja Kansallisteatterissa toteutuvaa Minna Canth -projektia. Kuva: Kari Junnikkala.

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..