2019

17.6.2019

Terveiset Praha Quadrennialesta

Tätä matkapäivitystä kirjoittaessani (14.6) elohopea on noussut 29 asteeseen, eli on vähän viileämpää kuin eilen. Toisin oli 2.6. kun aloitin laiva-juna-bussi -yhdistelmämatkani kohti Prahaa ja PQ:a takki päällä ja sukat jalassa. Suomella on tänä vuonna PQ:ssa esillä laaja kokonaisuus KOKIMOn kuratoimassa ja suunnittelemassa näyttelyssä Fluid Stages. Mutta miten tähän maailmannäyttelyyn voi osall...

11.6.2019

Taiteilijat ratkaisevat ilmastokriisin?

Tämä on taiteilija Kim Modigin juttusarjan neljäs osa. Kolme aiempaa osaa: I Kenen ajalla elät…  II  Miksi taide on työtä… III Kun on aina töissä, ei tarvitse koskaan tuntea... Harva odottaa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalta ratkaisevia avauksia. Puolueiden edustajista kootut ja muodon vuoksi perustetut paneelit harvoin saavat muuta aikaan kuin roskakorin täyteen kertakäyttökahvikuppeja ja juu...

4.6.2019

Taidetyö ei saa olla reilun työn vastuista ja velvoitteista irrotettu mielivallan vyöhyke

Myös rakenteellinen epätasa-arvo ja piilohierarkiat tulee kitkeä pois, kirjoittaa Teatterin tiedotuskeskuksen, Tinfon, johtaja Hanna Helavuori. Tinfo teki Valta, vastuu, vinoutumat -kyselyn, jonka tuloksia Helavuori tässä puntaroi. Tinfon ansiosta Teatteritilastot on  tehnyt esittävän taiteen rahoituksen ja palkkakehityksen näkyväksi 90-luvun alusta lähtien ansiokkaalla tavalla. Teatteritilasto...

28.5.2019

Näin ei voi käyttäytyä missään muualla

Pääkirjoitus, Anne Saveljeff, toukokuu 2019 Urheilussa, politiikassa ja taiteessa kaikki tuntuu olevan sallittua. Saa mellastaa ja vetää överit. Ainakin urheilussa ja politiikassa ”me ja ne” -ajattelu on voimissaan. Hampaat irvessä me ryssittelemme ja homottelemme vastapuolen pelaajia, kun mitali kiiluu silmissä. Politiikassa kielellisen ”karvaamisen” kuulee hyvin pakolaisista puhuttaessa. Vaal...

21.5.2019

Teatterinjohtaja ja -ohjaaja Tytti Oittisen päivä, tapahtumapaikkana keittiön pöytä ja koko maailma

Ohjaaja Elina Lajunen seuraa temeläisen ammattilaisen yhtä työpäivää minuutti minuutilta toisen ammatin edustajan silmin. Elina on yökylässä eläkkeellä olevan teatterinjohtaja ja -ohjaaja Tytti Oittisen luona. Klo 3.42 asetun punaiseen kamariin. Kallellaan oleva yövalo, seinällä maisemataulu ja kaunis punervanvärinen röijy. Hiljaista. Tapasimme Hakaniemessä metrossa puoli yksitoista, molemma...

14.5.2019

Taiteen puolustaminen on taidetyön ja -työläisten puolustamista

Kalle Ropponen luopui Temen puheenjohtajan tehtävästä neljän puheenjohtajavuoden ja 12 luottamustoimisen työvuoden jälkeen. "Vuodet ovat olleet ikimuistoisia ja olen oppinut suomalaisesta työelämästä ja yhteiskunnasta valtavasti", hän sanoo. Seuraavat säkeet ovat Eino Leinon Proloogi -runosta vuodelta 1904. Olen lainannut kyseisen runon sisältöä aiemminkin yrittäessäni kiteyttää taiteen merkity...

6.5.2019

Puheenjohtaja Atro Kahiluodon tervehdys jäsenille

Tulin kevään liittokokouksessa valituksi Temen puheenjohtajaksi. Saamastani luottamuksesta lämmin kiitos paitsi kokousedustajille, myös kaikille muille temeläisille! Kiitokset myös kilpakumppanilleni Ville Virkkuselle, jonka asiantuntevista näkemyksistä luulen saaneeni monta hyvää vinkkiä tulevan varalle. Ja erittäin suuri kiitos  väistyvälle puheenjohtajalle Kalle Ropposelle, joka jättää käsistää...

29.4.2019

Kun on aina töissä, ei tarvitse koskaan tuntea

Tämä on taiteilija Kim Modigin juttusarjan kolmas osa: I osa  Kenen ajalla elät...  II osa Miksi taide on työtä... Työn tekemisen ehdotonta vaatimusta perustellaan samalla periaatteella kuin millä lapsuudessani uhkailtiin lapset syömään: Ei saa sanoa, että työt eivät maistu, sillä toisilla ei ole töitä ja joillakin on vielä paljon kamalampi työ. Työstä voi puhua kaikenlaista poikkipuolista, ...

23.4.2019

Työnjohtovallan rajat elokuva-, teatteri- ja tv-alan työssä

OTT Jaana Paanetoja kirjoittaa artikkeleita ja luennoi Temen ja Journalistiliiton jäsenille. Seuraava luento on Helsingissä Teatterikulmassa 15.5. klo 17-20...  Täällä Paanetojan edellinen kirjoitus (12.3.2019): Elokuva-, tv- ja teatterialan oikeudelliset haasteet... Jokaiseen työsuhteeseen kuuluu olennaisena ja luonnollisena osana työnantajan oikeus johtaa ja valvoa työntekijän työtä. Näin on s...

16.4.2019

Temen puheenjohtajaehdokkaat esittelyssä

Sunnuntaina 28.4.2019 Temen liittokokouksessa valitaan Temen puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa sekä hallitus. Esittelemme puheenjohtajaehdokkaat tässä. Lisäksi liittokokouksessa kuulemme ehdokkailta linjapuheenvuorot. Puheenjohtajaksi on ilmoittautunut kaksi ehdokasta: teatteriohjaaja Atro Kahiluoto ja teatteriohjaaja Ville Virkkunen. Varapuheenjohtajaksi on ilmoittautunut yksi ehdokas...

  • 1 / 3

Tilaa uutiskirje

Temen uutiskirje on kenen tahansa tilattavissa maksuttomasti. Kirje räätälöidään Temen kotisivujen ajankohtaisen sisällön pohjalta kuudesti vuodessa ja toimitetaan tilaajan sähköpostiin..