Freelancereille ja itsensätyöllistäjille

sunnuntai, 02 lokakuu 2016 12:43

Itsensätyöllistäjä, self-employed, on arkistunut kieleemme. Itsensätyöllistäjä työllistää itsensä vaihtelevin, joustavin ja kekseliäin tavoin. Syy tähän on monen kohdalla se, että työsuhteita ei ole tarjolla tai työnantajat edellyttävät laskuttamista, koska kalliit eläke- ja muut työnantajakulut eivät innosta.

Itsensätyöllistäjät on alati kasvava joukko. Heitä on Suomessa noin 200 000. Joukon kasvaessa epätyypillisistä töistä tulee tyypillisiä. Siksi näitä työmuotoja on tuettava ja niiden sosiaaliturvaa kehitettävä. Monelle itsensätyöllistäjälle ansiosidonnainen työttömyysturva on kaunis utopia.

Mikä on itsensätyöllistäjä?

Tutkijat Hanna Sutela ja Anna Pärnänen määrittelevät itsensätyöllistäjän kattokäsitteeksi. He lukevat itsensätyöllistäjiin kuuluviksi yksinyrittäjät, pakkoyrittäjät, ammatinharjoittajat, freelancerit ja apurahansaajat. (Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013, Tilastokeskus). Monelle freelancer ja itsensätyöllistäjä ovat synonyymejä.

Temeläisen itsensätyöllistäjän profiili

Itsensätyöllistäjiä/freelancereita on Temen jäsenkunnasta noin 50% eli 2300 jäsentä. Heistä enemmistö on työsuhteisia, jolloin he työskentelevät määräaikaisissa työsuhteissa. Työt ovat keikkoja, pätkätyötä, tuntityötä tai parin kuukauden työrupeamia. Nämä ovat kuitenkin työsuhteita, joissa on työnantaja. Työnantaja maksaa palkkaa, myös sairausajalta. Sosiaaliturvaa, palkallista vuosilomaa ja työssäoloehtoa kertyy.

Freelancer saattaa olla myös yrittäjä. Temeläiset ovat lähinnä yksinyrittäjiä, jolloin yritys on pantu pystyyn työllistymistarpeiden takia. Yrittäjä huolehtii itse sosiaaliturvastaan.

Kolmas kategoria on työsuhteen ja yrittäjyyden välimaastossa. Kyse on ei-työsuhteisesta työstä. Nämä ihmiset laskuttavat käyttäen laskutuspalveluita, tekevät toimeksiantoja tai ovat ammatinharjoittajia ilman yrittäjän Y-tunnusta. He voivat olla myös apurahatyötä tekeviä. Tällaisissa töissä ei ole työsuhdetta eikä työnantajaa, joka maksaisi esim. sairausajan palkkaa. Freelancer voi saada työstään työkorvausta, jota joskus nimitetään myös palkkioksi, tilausmaksuksi tai lunastusmaksuksi. Mutta se ei ole palkkaa, koska kyseessä ei ole työsuhde.

Temeläisillä itsensätyöllistäjillä/freelancereilla saattaa hyvinkin olla parikymmentä erilaista työkeikkaa vuodessa tai kymmenkunta työnantajaa. Oman työelämän hallinnointi ei ole helppoa.

Kolme esimerkkiä käsikirjoittajasta

1. Käsikirjoittaja työskentelee puoli vuotta käsikirjoittajaryhmässä tuotantoyhtiössä, jossa hänellä on työhuone ja määrätyt työajat. Välillä hän työskentelee kotonakin. Hän on solminut työsopimuksen ja hänelle maksetaan kuukausipalkkaa.
Käsikirjoittaja on työsuhteessa ja työlainsäädäntöä noudatetaan. Hänelle maksetaan palkkaa, hän ansaitsee vuosilomaa ja työttömyysturvaa. Työnantaja hoitaa lakisääteiset työnantajavelvoitteet, kuten tapaturma- ja eläkevakuutukset.

2. Käsikirjoittajalta tilataan käsikirjoitus, jonka luovutus sovitaan neljän kuukauden päähän. Hän on solminut tilaussopimuksen ja hän työskentelee kotonaan.

Tässä tilanteessa käsikirjoittajalle ei kerry työsuhde-etuja, koska kyseessä ei ole työsuhde. Hän on itsensätyöllistäjä tai ei-työsuhteinen freelancer. Työstä ei kerry työttömyys- tai eläketurvaa.

3. Apurahalla työskentelevä käsikirjoittaja on sosiaaliturvansa kannalta eri asemassa riippuen apurahan kestosta, mutta esim. työttömyysturvaa apurahatyöstä ei kerry. Yli neljän kuukauden kestoinen apurahatyö on pakko vakuuttaa (Melassa Myel-vakuutus), jolloin apurahatyöstä kertyy mm. eläkettä. Lyhyemmästä apurahatyöstä ei kerry lainkaan sosiaaliturvaa.

Yhdenvertaisuus ei toteudu. Kaikesta työstä pitäisi kertyä sosiaaliturvaa, kuten eläkettä ja työttömyysturvaa, tulojen mukaan. Olipa tulo minkäsorttista tahansa.

Lainsäädännössä on valitettavasti tällaisia itsensätyöllistäjän mentäviä aukkoja. Sosiaaliturvassa on paljon korjattavaa.

Yrittäjän määritelmä työttömyysturvan näkökulmasta... 

Freelancerista ei tule automaattisesti yrittäjää. Lue Temen toiminnanjohtaja Karola Baranin kirjoitus...

Itsensätyöllistäjät tutkittiin vuonna 2013. Linkki tutkimukseen... 

Työelämäsanasto ja siellä freelance-määritelmä: http://www.tyoelamasanasto.fi/f/freelance-tyo/

Työmarkkina-avain selventää työelämän pelisäännöt laajasti ja selkeästi...