Palkankorotukset 2011-2012

maanantai, 23 huhtikuu 2012 11:53

Työehtosopimuksen piirissä olevien työntekijöiden palkkoja ja palkkataulukoita korotetaan 1.10.2011 lukien 

150 euron kertaerä

Joulukuun 2011 palkanmaksun yhteydessä 150 euron kertaerä. Osa-aikaiselle henkilölle maksettava summa on samassa suhteessa alempi kuin osa-aikaisen henkilön työaika on täyttä työaikaa alempi.

Kertaerä maksetaan niille työntekijöille, joiden työsuhde on jatkunut keskeytymättömänä 1.9.2011 lukien ja joiden työsuhde on voimassa kertaerän maksupäivänä.

Kertaerä maksetaan vain niille henkilöille, joille yhtiöllä on joulukuussa 2011 palkanmaksuvelvollisuus. Kertaerä maksetaan kuitenkin myös niille, jotka eivät ole työssä joulukuussa 2011, mikäli työstä poissaolo on vuosilomalain 7 §:n perusteella työssäolon veroista aikaa. Näin ollen esimerkiksi sairaus, äitiys-, isyysvapaa tai reservin harjoitukset eivät ole este kertaerän maksamisille.

Kertaerän lisäksi 1.2.2012 lukien maksetaan 0,3 % suuruinen järjestelyerä, joka käytetään uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoon. Järjestelyerä ajalta 1.10.2012 – 31.1.2012 maksetaan kerta-korvauksena (kokoaikaiset 31 € ja osa-aikaiset 18 €) tammikuun 2012 palkanmaksun yhteydessä.

Palkankorotukset

Palkkoja ja palkkataulukoita korotetaan 1.11.2012 yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,8 %.

Euromääräisiä lisiä korotetaan 2,2 %:lla. Samana ajankohtana maksetaan myös järjestelyerä, jonka suuruus on 0,4 %. Erä jaetaan henkilökohtaisina palkankorotuksina paikallisesti tarkemmin sovittavalla tavalla. Jos erän käytöstä ei päästä sopimukseen, korotetaan kaikkien henkilöiden henkilökohtaisia palkkoja 0,4 %.

Aikaisemmin sovittu palkkatyöryhmä jatkaa työskentelyä palkkausjärjestelmän määräysten kehit-tämiseksi 31.1.2012 saakka.


Osallistu keskusteluun