Säännöt
1§ Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Suomen Valo- ja Äänisuunnittelijoiden Liitto ry, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto.
Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko Suomi.
2§ Tarkoitus ja toiminta
Liiton tarkoituksena on kulttuuri- ja ammattijärjestönä valvoa ja edistää jäsentensä, valo- ja äänisuunnittelijoiden, kuvasuunnittelijoiden palkkauksellisia, ammatillisia, sosiaalisia ja kulttuuripoliittisia etuja sekä edistää kaikkien jäsentensä välityksellä Suomen kulttuurielämää.
3§
Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto toimii maan valo- ja äänisuunnittelijoiden sekä kuvasuunnittelijoiden yhteenliittymänä ja tukee jäseniä näiden toimiessa työ- ja palkkaolojensa parantamiseksi mm. edustamalla heitä työehtosopimusneuvotteluissa. Liitto pyrkii kehittämään jäsenistönsä ammatillista pätevyyttä sekä alan koulutusta järjestämällä esitelmätilaisuuksia, näyttelyitä ja muita julkisia taidetilaisuuksia sekä harjoittamalla tiedotus- ja julkaisutoimintaa. Liitto toimii kiinteässä yhteistyössä maan muiden taiteen edistämistä tarkoittavien yhdistysten ja yhteenliittymien kanssa sekä solmii suhteita vastaaviin ulkomaisiin liittoihin ja osallistuu alansa kansainvälisiin pyrintöihin ja huolehtii jäsentensä toimialaan liittyvistä muistakin edustustehtävistä.
4§
Toimintaansa varten liitto hankkii varoja keräämällä jäsenmaksuja, vastaanottamalla avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, toimeenpanemalla arpajaisia, keräyksiä ja ohjelmallisia tilaisuuksia sekä harjoittamalla julkaisutoimintaa. Toimintansa tukemiseksi liitto voi omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta ja arvopapereita.
5 § Jäsenet
Hallitus hyväksyy kirjallisesta hakemuksesta liiton jäsenet.
Liitolla voi olla varsinaisten jäsenten lisäksi opiskelijajäseniä, kannatusjäseniä ja kunniajäseniä.
Suomen Valo- ja Äänisuunnittelijoiden Liitto ry:n varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö:
- joka on suorittanut korkeakoulutasoisen maisterin (MA, master of art) tai kandidaatin (BA, bachelor of art) tutkinnon suuntautumisalana valo-, ääni- ja/ tai kuvasuunnittelu tai
- joka on suorittanut ammattikorkeakoulutasoisen medianomi AMK tai teatteritekniikka AMK tutkinnon suuntautumisalana valo-, ääni- ja/ tai kuvasuunnittelu tai
- joka toimii alalla päätoimisesti suunnittelijana tai on tehnyt ammattiteattereissa vähintään neljä päätoimista suunnittelutyötä tai
- jolla on todistettavasti vastaava taiteellinen ja tekninen ammattitaito, hakemuksen liitteenä selvitys taiteellisesta työstä.
Opiskelijajäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka opiskelee taidekorkeakoulussa tai ammattikorkeakoulussa suuntautumisalanaan valo-, ääni- ja/tai kuvasuunnittelu. Opiskelijajäsenenä voi olla enintään 5 vuotta, jonka jälkeen on kirjallisesti haettava varsinaista liiton jäsenyyttä.
Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, jonka tarkoituksena on tukea liiton toimintaa.
Kunniajäseneksi voi liitto kutsua ansioituneeksi katsomansa henkilön tai rekisteröidyn järjestön.
6§
Jokainen jäsen suorittaa jäsenmaksu, jonka suuruuden ja perimistavan päättää liittokokous.
Jäsenen pitkäaikaisen sairauden, työttömyyden tai muun vastaavan syyn takia hallitus voi vapauttaa hänet jäsenmaksusta kokonaan tai osittain tai määräajaksi.
Jäsen, joka on jäänyt eläkkeelle, on jäsenmaksuista kokonaan vapaa.
7§
Jäsenen erotessa liitosta on eroilmoitus jätettävä kirjallisena hallitukselle. Jäsensuhde päättyy sen kalenterikuukauden lopussa, jolloin eroilmoitus on tehty ja tiedoksi merkitty.
Jäsen voidaan erottaa, jos hän toimii liiton tarkoitusperien, päätösten tai sääntöjen vastaisesti tai jos jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa suorittamatta kuuden (6) kuukauden ajalta. Jäsenen erottamisesta päättää liiton hallitus.
8§ Toimielimet
Liiton toimielimet ovat liittokokous ja hallitus.
9 § Liittokokous
Ylin päätösvalta on liittokokouksella. Liittokokoukset ovat varsinainen liittokokous ja ylimääräiset liittokokoukset.
Varsinainen liittokokous on maalis-toukokuussa pidettävä vuosikokous, jonka tarkemman ajan ja paikan määrää liiton hallitus.
10§
Vuosikokouksessa:
- käsitellään liiton toiminta- ja tilintarkastuskertomukset sekä tilintarkastajien lausunto edellisen vuoden tileistä ja taloudenhoidosta,
- päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille ja muille tilivelvollisille,
- hyväksytään kuluvan kalenterivuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä päätetään jäsenmaksun suuruus sekä hallituksen jäsenten, puheenjohtajan ja tilintarkastajien palkkiot,
- hyväksytään alustava talousarvio ja toimintasuunnitelma seuraavalle toimintavuodelle sekä päätetään jäsenmaksun suuruus.
- valitaan joka toinen vuosi hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan liiton puheenjohtajaksi sekä hallituksen muut jäsenet erovuoroisten tilalle,
- valitaan yksi (1) tilintarkastaja ja hänelle varamies.
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli liiton puheenjohtaja tai hallituksen jäsen eroaa kesken toimikauttaan tai on pysyvästi estynyt tehtäväänsä hoitamasta, liittokokouksella on oikeus valita hallitukselle uusi puheenjohtaja tai uusi hallituksen jäsen jäljellä olevaksi kaudeksi.
11§
Ylimääräinen liittokokous pidetään nimetyn asian käsittelyä varten liittokokouksen tai hallituksen päätöksestä. Kokous on kutsuttava koolle myös milloin 1/10 äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti hallitukselta vaatii. Tällöin kokous on pidettävä viimeistään kaksi (2) kuukautta sen jälkeen, kun vaatimus sen koolle kutsumisesta on saapunut liitolle.
12§
Liiton kokouksesta toimitetaan kirjallinen kutsu jäsenille vähintään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävä asiat.
Varsinaisessa liittokokouksessa käsiteltäväksi tarkoitettu sääntömääräisiin asioihin kuulumaton asia on esiteltävä hallitukselle vähintään 4 viikkoa ennen kokousta.
13§
Äänioikeus liittokokouksessa on jokaisella liiton varsinaisella jäsenellä. Äänioikeutta ei ole, jos on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta edelliseltä kalenterivuodelta.
Liittokokous on päätösvaltainen kun se on sääntöjen mukaan kutsuttu koolle.
14 § Hallitus
Hallituksen toimikausi on vuosi. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi kuusi – kahdeksan (6-8) muuta jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi siten, että puolet hallituksen jäsenistä on vuosittain erovuorossa. Ensimmäisenä vuotena erovuoroiset arvotaan. Puheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi.
Hallitus valitsee keskuudestaan yhden tai kaksi varapuheenjohtajaa sekä valitsee tai kutsuu sihteerin ja taloudenhoitajan sekä tarvittavat muut toimihenkilöt.
Hallitus on päätösvaltainen kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään puolet hallituksen jäsenistä on läsnä.
Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt, paitsi vaaleissa ja lippuäänestyksessä, joissa ratkaisee arpa.
Hallituksen kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokous on kutsuttava koolle kuitenkin aina silloin kun vähintään kolme (3) jäsentä sitä pyytää.
15§
Hallitus voi nimetä työvaliokunnan, jonka tehtävänä on valmistella hallituksen kokouksessa käsiteltäviä asioita ja hoitaa juoksevat ja kiireelliset asiat sekä muut hallituksen sille määräämät tehtävät. Hallitus voi nimetä myös muita valmistelevia tai tilapäisiä elimiä.
16 6 Nimen kirjoittaminen
Liiton nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai hallituksen siihen määräämä henkilö, näistä aina kaksi (2) yhdessä.
Hallitus voi määrätä liiton toimihenkilön kirjoittamaan yksin liiton nimen.
17 § Toiminta- ja tilikausi
Toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätöksen ja vuosikertomusten tulee olla valmiina viimeistään 30 päivää ennen kevätkokousta luovutettavaksi tilintarkastajille, joiden tulee antaa liiton kevätkokoukselle osoitettu lausunto toimittamastaan tarkastuksesta viimeistään 14 päivää ennen kevätkokousta.
18 § Sääntöjen muuttaminen ja liiton purkaminen
Liitto voi purkautua tai sen sääntöjä voidaan muuttaa, milloin asiasta tehtyä esitystä kannattaa kaksi kolmasosaa (2/3) annetuista äänistä liiton kokouksessa. Esitys sääntöjen muuttamisesta tai liiton purkamisesta on oltava kokouskutsussa mainittu.
19§
Jos liitto purkautuu, sen varat käytetään purkautumispäätöksen tehneen kokouksen päätöksen mukaisesti 2 §:ssä mainittujen päämäärien toteuttamiseksi.
Pikalinkit
Ajankohtaista
-
ELOn paikka on Taideyliopistossa
-
Taideyliopisto on kannatettava hanke
-
Työelämän pelisäännöt alan opiskelijoille
-
Miten raamisopimus vaikuttaa Temen työehtosopimuksiin?
-
Temen kannanotto valtion budjetin kulttuurimäärärahoihin
-
Työttömyysturvan muutokset 2012
-
Working in Finland - I arbete i Finland
-
Teatteripäivät & Gaala & Palkitut
-
Avustusten leikkaukset vaikuttavat freelancereiden työllisyyteen
-
Tarjous temeläisille Yyterin kylpylälomasta
-
Sirkuksen ja tanssin työturvallisuuspäivään 25.5.
-
Uusi hallitus
-
Tanssiopettajien sopimus syntyi 9.5.
Ajankohtaista aiheittain
Sosiaalinen media
| Teme Facebookissa Liity kaveriksi |
|
| Teme Twitterissä Osallistu keskusteluun |