Linkkejä TeMeen:   Työsuhde • TYöttömyysturva



Etusivulle


Etusivulle


Liitto Jäseneksi  Summary • Resumee  • Ammattilaishakemisto  













  Suomen Teatteriohjaajien Liitto ry     Finlands Teaterregissörsförbund      The Union of Finnish Theatre Directors
 

     

 

LIITON VUOSIKOKOUKSESSA ESILLE TULLEITA ASIOITA LYHYESTI:

Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa käytiin vilkas keskustelu teatteriohjaajien palkkakehityksestä negatiiviseen suuntaan. Tässä muutamia keskustelussa ilmi tulleita asioista:

Kokeneillekin ohjaajille tarjotaan minimitariffeja! Ammattitaidon ja kokemuksen arvostus on kadonnut. Sen lisäksi, että ohjaajien toimentuloedellytykset ovat kaventuneen on tällä kehityksellä ollut myös negatiivinen vaikutus esim. ansiosidonnaisten päivärahojen pienentymiseen ja liiton jäsentulojen kertymään.

Nykyisellään ohjaaja ehtii ohjaamaan vain kaksi normaaliohjausta vuodessa (ensi-iltojen oltava syyskaudella ennen joulukuuta ja keväällä ennen pääsiäistä) ja näin saadaan vain yhdeksältä kuukaudelta. Esille nostettiinkin kysymys siitä pitääkö kertoimia saada nostettua vai korottaa palkkatariffien alarajaa?

Esille nostettiin myös ns. Norjan malli eli se, että työsopimukset aina tehdään kolmena kappaleena, joista yksi aina lähetetään liittoon. Tätä asiaa on liiton hallitus tutkinut aikaisemminkin, mutta se ei ole ollut mahdollista nykyisten lakiemme ja säännöstöjemme puitteissa (sihteerin huomautus). Liiton uutta hallitusta velvoitettiinkin pohtimaan em. kysymystä ja ratkaisuvaihtoehtoja.

Kokouksessa kysyttiin myös mitä konkreettista hyötyä on ollut SAK:hon liittymisellä?

TeMe on paljon tiiviimmin päässyt vaikuttamaan lainsäädäntöä valmistelevissa työryhmissä, joista liiton jäseniä erityisesti koskevina esimerkkeinä nostettiin vierailevien ohjaajien matkakorvaus- sekä apurahaa nauttivien sosiaaliturva-asiat sekä se, että SAK on laatimassa ensimmäistä kulttuuripoliittista ohjelmaansa TeMen johdolla. SAK on juuri käynnistänyt tutkimuksen pätkätöistä, johon asiantuntemusta on kysytty myös TeMestä ja ohjaajaliitosta.
(Raimo Söder esitti TeMen edustajiston kokouksessa tarkemman selvityksen SAK:n jäsenyyden tuomista eduista.)

Muissa asioissa esitettiin kysymys liiton mahdollisuudesta ottaa kantaa kansainvälisiin asioihin ja sääntöjen tarkastamista kansainvälisyyden näkökulmasta

Uusi hallitus


Liiton hallituksen kokousten avoimuus jäsenistölle:

Liiton jäsenillä on läsnäolo-oikeus liiton hallituksen kokouksissa ja puheoikeus hallituksen erikseen niin päättäessä. Salassapitovelvollisuuden alaisten asioiden käsittelyn aikana kokoukset ovat suljettuja. Ennakkoilmoittautuminen liiton toimistoon puh. 09-2511 2147 tai tenhunen(at)teme.fi

 




   

     

 
STOhL, Meritullinkatu 33 A, 3 krs, 00170 Helsinki, puh (09) 2511 2140, sähköposti: ulla.tenhunen@teme.fi • etusivulle
 
 
Signaali.net 2008 © STOhl